• Metsästäjäliitto: Poliisiasemien karsiminen saattaa huonontaa metsästäjien palvelua entisestään

    Poliisihallitus on lähestynyt 21 poliisiasemaa lakkautusuhasta kertovalla kirjeellä.
    Tilaajalle
    Metsästystä harrastavalle asiointi poliisin kanssa on tuttua.
    Metsästystä harrastavalle asiointi poliisin kanssa on tuttua.  Kuva: Miska Puumala
    Metsä|Metsästys
    13.3.202621:00
    Heli Lehtelä

    Metsästäjäliitossa ei aivan purematta niellä poliisihallituksen kaavailuja 21 poliisiaseman lakkauttamisesta ympäri Suomen.

    ”Jo nyt jonotusajat kasvokkain tapahtuvaan asiointiin ovat olleet liian pitkiä ja asiointia on joutunut tekemään maakuntarajojen yli”, toteaa metsästysampumapäällikkö Jussi Partanen.

    Vaikka poliisin palveluja on siirretty myös verkkoasioinnilla saavutettavaksi, eivät metsästäjät voi välttyä paikan päällä poliisiasemilla tapahtuvalta asioinnilta. Alle 15-vuotias metsästäjätutkinnon suorittanut voi vielä metsästää ilman poliisin myöntämää aselupaa aikuisen metsästäjän valvonnassa. Tämän jälkeen lupa on haettava ja prosessiin liittyy myös poliisin haastattelu. Esimerkiksi ensiaseen hankkijat haastatellaan aina.

    ”Nyt tarvittaisiin innovointia siihen, kuinka maaseudun palvelut saataisiin säilymään. Poliisin vasteajat eivät saisi pidentyä. Kansalaisten turvallisuuden tunne ei saisi yhtään heikentyä. Lupa-asiat ovat sitten vielä asia erikseen”, pohtii Partanen.

    Aselupa maksaa nykyään 149 euroa ja maksun tulisi vastata sen käsittelystä aiheutuneita kuluja, ihan rakennusten neliössäkin mitattuna. Ruotsissa ensimmäinen aselupa maksaa vajaan 100 euroa ja seuraavat luvat ovat noin 35 euroa.

    Jussi Partanen

    Partanen kertoo ymmärtävänsä hyvin, ettei aselupien kanssa voida toimia yhtä jouhevasti kuin muiden lupien.

    ”Ehkä prosessia voitaisiin silti parantaa ja ehkä nyt pyritäänkin siihen. Aselupa maksaa nykyään 149 euroa ja maksun tulisi vastata sen käsittelystä aiheutuneita kuluja, ihan rakennusten neliössäkin mitattuna. Ruotsissa ensimmäinen aselupa maksaa vajaan 100 euroa ja seuraavat luvat ovat noin 35 euroa”, hän avaa.

    Kun aseluvan hakeminen sähköisesti tuli mahdolliseksi, piti asioinnin muuttua sujuvammaksi.

    ”Poliisi kertoi sen sijaan, kuinka paljon puutteellisia hakemuksia oli jätetty järjestelmän kautta. Järjestelmänhän pitäisi pakottaa hakija jättämään kaikki pakolliset tiedot ja liitteet.”

    Suomessa haetaan Partasen mukaan kymmeniä tuhansia aselupia vuodessa. Myös uuden aseen näyttö ja EU:n asepassi vaativat käynnin poliisiasemalla.

    Paikkakuntia kiertävä lupa-autopalvelu saa Partaselta kehuja.

    ”En osaa sanoa mitään lupapalveluauton kustannustehokkuudesta, mutta ainakin se toisi palvelun lähemmäksi kansalaista”

    Poliisihallitus on Aamulehden mukaan lähestynyt lakkautusuhasta kertovalla kirjeellä 21 poliisiasemaa tai toimipistettä.

    Lakkautuslistalla olevien poliisiasemien paikkakunnat ovat Kirkkonummi, Nurmijärvi, Kangasala, Saarijärvi, Virrat, Huittinen, Kemiönsaari, Juankoski, Kitee, Outokumpu, Suonenjoki, Alajärvi, Kannus, Laihia, Lapua, Haapavesi, Muhos, Sotkamo, Taivalkoski, Enontekiö ja Utsjoki.

    Perusteeksi on Aamulehden mukaan kerrottu, että poliisin palveluita halutaan siirtää sinne, missä niille on suurin tarve.

    Päätöksiä poliisiasemien lakkautuksista ei kuitenkaan ole vielä tehty. Eikä edes lakkautusten vaikutuksia poliisin vasteaikoihin ole vielä selvitetty. Poliisiaseman poistaminen paikkakunnalta vaatii sisäministeriöltä asetusmuutosesityksen. Poliisihallituksen mukaan vaihtoehtoisesti palveluja voitaisiin siirtää yhteisiin tiloihin muiden turvallisuusviranomaisten kanssa.

    Aamulehti: Poliisi suunnittelee jopa 21 poliisiaseman ja toimipisteen sulkemista – Nämä paikat listalla Pirkanmaalta

    Lisää aiheesta
    • Aseiden säilytystä muualla kuin kotona aiotaan helpottaa.

      Erä | Ruotsi aikoo uudistaa aselakiaan – helpotuksia metsästäjille

      Tilaajalle
    • Suomessa on tällä hetkellä voimassa noin 1,8 miljoonaa aselupaa ja rinnakkaislupaa. Aselupa on asekohtainen.

      Erä | Moni luopuu nyt aseluvasta omasta pyynnöstään

      Tilaajalle
    • Hakemuksessa tulee  kertoa, mitä riistaa aikoo metsästää haettavalla ampuma-aseella riistalajin tarkkuudella.

      Erä | Moni aselupahakemus on edelleen puutteellinen − näin pidät huolen siitä, että aselupasi käsittely ei hidastu turhaan

    • Maatalous- ja konenäyttelyt keräävät toimintaansa kehittäviä maatalousyrittäjiä. Arkistokuva.

      Talous | Verottaja sanktioi maatalousyrittäjää näyttelylippujen alv-vähennyksestä ‒ Kuka saa tehdä vähennyksen?

    Artikkelin aiheet
    Metsästäjäliitto
    Poliisihallitus
    aseluvat
    palvelujen laadun heikentyminen
    poliisiasemien lakkauttaminen
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuljetuskori on EEC-tyyppihyväksytty ja on valmistettu teräksisestä nelikulmaputkesta sekä 5 mm umpi- teräslankaverkosta. Kori on galvanoitu.

    Koneviesti | Markkinoille auton Takapakki-kuljetuskori – kiinnitys vetokoukkuun

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen