• Moni luopuu nyt aseluvasta omasta pyynnöstään

    Suomessa on voimassa 1,8 miljoonaa aselupaa. Tänä vuonna päätöksiä luvan perumisesta on tehty noin 5 000.
    Tilaajalle
    Suomessa on tällä hetkellä voimassa noin 1,8 miljoonaa aselupaa ja rinnakkaislupaa. Aselupa on asekohtainen.
    Suomessa on tällä hetkellä voimassa noin 1,8 miljoonaa aselupaa ja rinnakkaislupaa. Aselupa on asekohtainen. Kuva: Johannes Wiehn
    Uutiset|Erä
    30.11.202505:00
    Paula Liesmäki

    Aselupien peruutukset omasta pyynnöstä ovat kasvussa, kertoo ylitarkastaja Tarja Ranta Poliisihallituksesta.

    Poliisi peruu vuosittain satoja aselupia luvanhaltijan pyynnöstä.

    Lupia perutaan myös esimerkiksi luvanhaltijan rikosten, sopimattoman käyttäytymisen ja päihtyneenä ajamisen takia.

    Tänä vuonna lokakuun loppuun mennessä poliisi on tehnyt noin 5 000 aseluvan peruuttamispäätöstä. Viime vuonna peruutuspäätöksiä tehtiin koko vuonna 6 000.

    ”Ihmiset ovat tulleet tietoiseksi siitä, että kunto, jossa pystyy toimimaan aseiden kanssa vastuullisesti, ei kestä ikuisesti”, kertoo Ranta.

    Viime vuonna peruutuspäätöksiä tehtiin koko vuonna 6 000.

    Aseluvasta ja aseesta on Rannan mukaan hyvä aika luopua, kun harrastus ei enää onnistu.

    ”Tiedän, että hirviporukassa on mukava käydä. Kun jalka ei enää nouse niin, että risukossa ja metsässä pystyy taivaltamaan, viimeistään silloin olisi syytä luopua ampuma-aseista.”

    Harrastuksen loppuminen vaikuttaa Rannan mukaan monesti niin aseen huoltamiseen kuin säilytykseenkin.

    ”Monta kertaa on niin, että kun jää harrastaminen pois, aseesta ei enää huolehdita. Voi olla, että säilyttäminenkin jää vähän ehkä rempalleen. Riski sille, että aseet joutuvat vääriin käsiin, kasvaa. Niistä voi tulla jopa vaarallisia, jos ampuma-aseita ei muutamaan vuoteen harrasta tai huolla.”

    Harrastajien aktiivikäytössä olevia aseita on 1,5 miljoonaa.

    Suomessa on tällä hetkellä voimassa noin 1,8 miljoonaa aselupaa ja rinnakkaislupaa. Aselupa on asekohtainen.

    Harrastajien aktiivikäytössä olevia aseita on 1,5 miljoonaa.

    Puolella miljoonalla yksityishenkilöllä on aselupa. Lisäksi asekeräilijöillä ja yhteisöillä, kuten museoilla ja ampumaseuroilla, on Rannan mukaan huomattavia määriä ampuma-aseita.

    Deaktivoitujen aseiden hankkimiseen ja säilyttämiseen ei tarvita lupaa.

    ”Museoissa on sekä deaktivoituja että niin sanotusti soivia pelejäkin”, kertoo Ranta.

    Keräilijät puolestaan keräävät käyttökelpoisia ja käyttökuntoisia ampuma-aseita, ja niihin tarvitsee aseluvan.

    ”Valtio aseistaa työntekijät.”

    Tarja Ranta

    Työperusteisia aselupia ja rinnakkaislupia on Suomessa nyt voimassa noin 1 200.

    Työperusteisia ovat esimerkiksi vartijoiden aseet. Vartiointiliikkeen palveluksessa olevalle vartijalle voidaan myöntää aselupa. Se on voimassa enintään viisi vuotta.

    Valtion aseita ampuma-aselaki ei koske. Esimerkiksi poliisien, rajavartijoiden ja Puolustusvoimien aseet ovat virkatyökaluja, joihin ei tarvita lupia.

    ”Valtio aseistaa työntekijät.”

    Pääsääntönä on, että perusmetsästysaseiden luvat ovat toistaiseksi voimassaolevia.

    Työperusteisten aselupien lisäksi myös rinnakkaisluvat ovat aina määräaikaisia, samoin kuin lupa ensimmäiseen käsiaseeseen eli pistooliin, pienoispistooliin, revolveriin tai pienoisrevolveriin.

    Pääsääntönä on, että perusmetsästysaseiden luvat ovat toistaiseksi voimassaolevia.

    Aselupien myöntämismäärät ovat olleet Rannan mukaan samalla tasolla jo vuosia.

    Ennuste on, että tänä vuonna myönnetään noin 60 000 aselupaa. 24. marraskuuta mennessä lupia oli myönnetty hieman alle 51 000.

    Lisää aiheesta
    • Ampuma-aseen hallussapitoon tarvitaan poliisin lupa. Muutoin asetta kantavat julkisella paikalla vain ne, joilla sellainen on työhön liittyen ja vain silloin kun he ovat työtehtävissä, kertoo Poliisihallitus.

      Rikokset | Kuinka moni kantaa asetta julkisella paikalla? Poliisi ei tiedä

      Tilaajalle
    • Metsästyskäyttöön myönnetyissä luvissa harrastuksen jatkumisen voi todistaa esimerkiksi antamalla tositteen riistanhoitomaksun suorittamisesta kuluvalle metsästyskaudelle. Kuvituskuva.

      Erä | Muistathan osoittaa harrastuksesi jatkumisen ajoissa aselupaasi varten? Näillä tavoilla sen voi tehdä

    • Hakemuksessa tulee  kertoa, mitä riistaa aikoo metsästää haettavalla ampuma-aseella riistalajin tarkkuudella.

      Erä | Moni aselupahakemus on edelleen puutteellinen − näin pidät huolen siitä, että aselupasi käsittely ei hidastu turhaan

    • Jos edellisen aseluvan hakemisesta on kulunut yli kymmenen vuotta, pitää hakijan käydä aselupahaastattelussa.

      Metsästys | Aselupahaastattelussa saatetaan kysyä outojakin kysymyksiä – yllätyksiin on hyvä syy

      Tilaajalle
    • Ennen kuin aselupaa myönnetään, arvioidaan, onko hakijalla hyväksyttävä käyttötarkoitus aseelle. Sellainen voi olla esimerkiksi metsästys tai ampumaharrastus.

      Metsästys | Aselupaa vaikeampi saada kuin aiemmin – näillä ehdoilla luvan nykyään saa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    aselupa
    ampuma-aseluvat
    Poliisihallitus
    metsästys
    Asekeräilijä ja asekokoelma
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle