

Joidenkin aseluvan hakijoiden pitää osallistua haastatteluun, mikäli mielivät saada luvan aseeseen. Haastattelussa voi tulla eteen yllättäviäkin kysymyksiä.
Haastattelu on pakollinen esimerkiksi silloin, jos hakee ensimmäistä aselupaa tai jos edellisen luvan hakemisesta on kulunut yli kymmenen vuotta.
Poliisihallituksen asehallintopäällikkö Pasi Vuorenmaa kertoo, että haastattelussa selvitetään, millaista asetta hakija on hankkimassa ja mihin tarkoitukseen se on tulossa.
Haastattelussa saatetaan käsitellä myös elämän muita osa-alueita, jotka eivät suoraan liity vaikkapa metsästysharrastukseen. Kysymykset voivat koskea vaikkapa hakijan muita mielenkiinnon kohteita.
”Poliisi voi kysyä vähän yllättäviäkin lukeakseen henkilöä. Haluamme nähdä, miten ihminen reagoi johonkin tiettyyn kysymykseen. Tunnetilojakin luetaan.”
Poliisia kiinnostaa, miten aseluvan hakija reagoi erilaisissa tilanteissa. Vuorenmaan mukaan haastattelussa käydään kuitenkin pääasiassa läpi aseiden säilyttämiseen ja aseharrastukseen liittyviä asioita.
Aseluvan edellytyksenä on, että vaikkapa metsästysharrastus on aitoa, eikä asetta hankita hetken mielijohteesta.
”Siinä yritetään mahdollisimman monipuolisesti ja laajasti katsoa hakijaa, asetta ja käyttötarkoitusta.”
”Poliisi voi kysyä vähän yllättäviäkin lukeakseen henkilöä.”
Haastattelussa voidaan käsitellä myös poliisin rekisterissä olevia jopa vuosikymmenien takaisia merkintöjä.
”Niitä saatetaan kysyä ihan jo senkin takia, että onko ihmisen suhtautuminen muuttunut”, Vuorenmaa perustelee.
Vaikka törkeä rattijuopumus kymmenen vuoden takaa ei yleensä enää vaikuta aseluvan myöntämiseen, se saattaa silti nousta esille.
Tilanteesta riippuen haastattelu hoidetaan puhelimitse tai poliisiasemalla. Ensimmäistä aselupaa, käsiaselupaa tai erityisen vaarallisen, isolippaallisen kiväärin lupaa hakeva haastatellaan aina henkilökohtaisesti.
Hakija kutsutaan poliisiasemalle myös silloin, jos poliisi epäilee hakijan terveydentilan muuttuneen niin, että se vaikuttaa aseluvan saamiseen, kertoo Itä-Suomen poliisilaitoksen lupapalveluiden ylikomisario Jyrki Kasanen.
Kun ikävuosia on mittarissa yli 70, toimintakyky vaihtelee paljon.
”Haluamme nähdä, että myös fyysinen liikuntakyky on hyvä. Rollaattorin kanssa ei lähdetä metsästämään tai ampumaradalle.”
”Haluamme nähdä, että myös fyysinen liikuntakyky on hyvä.”