Petteri Taalas: Toivottavasti kiihkeät metsätunteet voidaan jalostaa nykyistä paremmin yhteiseksi tahtotilaksi

Suomi on mielenkiintoinen kolkka maa-planeetallamme. Sana metsä herättää lähes kaikissa suomalaisissa voimakkaitakin tunteita. Tämä on näkynyt myös Suomen ilmasto- ja luontokatokeskusteluissa. Osa meistä vastustaa kaikkea metsien hyötykäyttöä, ja ilmaston ja luontokadon kautta on saatu uusia syitä vastustaa metsien taloudellista hyödyntämistä. Tai kaupunkimetsien hävittämistä rakentamisen tieltä. Osalle meistä metsä on ensisijaisesti tulojen lähde, työpaikan tarjoaja tai suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksen mahdollistaja.

Olemme suruksemme havainneet angloamerikkalaisen vastakkainasettelun kulttuurin rantautumisen Suomeenkin. Media saattaa vielä voimistaa tätä valitettavaa kehitystä.

Suomi on ollut koko maailman mitassa menestys­tarina. Olemme nousseet 1950-luvun köyhästä syrjäisestä maasta erääksi maailman vauraimmista valtioista. Mitkä ovat olleet tämän menestyksen avaimet? Koulutuksen ja uutteran kansan lisäksi Suomessa on kyetty yhteistyöhön poikki poliittisten ja yhteiskuntaluokkarajojen. Kutsun tätä maltillisuudeksi. Sisällissodan kauhut kyettiin hautaamaan, pidettiin huolta niin työväestön, maaseudun kuin yritystenkin vaurastumisesta ja kaikinpuolisen hyvinvoinnin kasvattamisesta.

Toivottavasti kykenemme samaan ilmasto- ja luontokatokysymyksissä. Repivä taistelu ei tule olemaan eduksi itse asian kannalta. On hyvä analysoida tieteellisten faktojen avulla, millä on merkitystä ja millä taas vähemmän. Metsien hyötykäytössä on hyvä huomioida ilmaston ja luontokadon kannalta keskeiset haasteet, mutta myös muut arvot. Itse kannatan filosofiaa, että meidät ihmiset on luotu sekä viljelemään että varjelemaan planeettaamme, muttei pelkästään viljelemään tai varjelemaan.

Suomalaisten metsäsuhdetta ei tule väheksyä. Minulle metsä on keskeinen osa elämääni. Raskaan työpäivän tai työviikon päätteeksi metsässä vietetty aika on mannaa sielulle. Se voi olla lenkki läheisen järven ympäri, pyöräily metsäpoluilla, hiihtoa talvimaisemassa, sienten keruuta tai ekologisen lihan pyytämistä. Japanilaisissa tutkimuksissa on osoitettu metsien terveyshyödyt, mutta itse mekanismi on vielä tieteellisesti avoinna. Ymmärrän hyvin niitä kanssaihmisiä, joille lähimetsän muutokset ovat isku sieluun.

Toisaalta metsät ovat harvoja suomalaisia luonnon­varoja, jotka ovat olleet jo vuosikymmeniä eräs vaurautemme lähde. Kyse on kokonaisesta klusterista, josta saamme vientituloja. Ilman niitä meillä ei olisi varaa hienoon hyvinvointiyhteiskuntaan ilmaisine koulutuksineen, terveydenhuoltoineen ja sosiaaliturvineen. Tai ne olisivat vaatimattomampia ja helpoimmin saatavilla meille hyvätuloisille.

Toivottavasti kiihkeät metsätunteet voidaan jalostaa nykyistä paremmin yhteiseksi tahtotilaksi, missä ilmasto, luontokato ja metsäsektorin merkitys Suomelle voidaan paketoida meidän maltillisten suomalaisten parhaaksi. Tässä on haastetta poliittisille päättäjille, luontojärjestöille ja yrityksille. Suomen punaiset ja valkoiset ovat kyenneet puhaltamaan yhteiseen hiileen historiassamme. Toivottavasti näin käy myös nykyajan haasteiden suhteen.

Tarvitsemme myös tulevaisuudenuskoa ja toivoa. Näitä haastavat parhaillaan sodat Euroopassa ja Lähi-Idässä sekä puheet maailman tuhoutumisesta ilmastonmuutoksen ja luontokadon seurauksena. Media ja mielikuvituksemme ruokkivat synkkää mielenlaatua.

Martti Luther suositteli istuttamaan omenapuun tällaisen aatemaailman vastustamiseksi ja toivon tuomiseksi. Sodat loppuvat aikanaan, ja olemme aloittaneet työn ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Meillä on kasvava joukko keinoja jopa sen pysäyttämiseksi. Toivoa ei vielä ole menetetty.