• Yle: Ruotsi ei näe tuomiota riittävänä syynä pistää marjayrityksiä pannaan

    Ruotsin maahanmuuttoviraston mukaan tuomiot tai rikosepäilyt Suomessa eivät ole riittävä syy evätä thaipoimijoiden työlupia työnantajalta.
    Tälle kesälle Ruotsi on myöntänyt 950 työlupaa thaimaalaisille poimijoille.  Kuvituskuva.
    Tälle kesälle Ruotsi on myöntänyt 950 työlupaa thaimaalaisille poimijoille. Kuvituskuva.  Kuva: Pekka Fali
    Metsä|Marjat ja sienet
    7.8.202616:00
    Eija Vallinheimo

    Ruotsin maahanmuuttovirasto Migrationsverket pitää marja-alaa riskialttiina ihmiskaupalle, mutta tämä ei ole vaikuttanut silti työlupien myöntämiseen.

    Tälle kesälle Ruotsi on myöntänyt 950 työlupaa thaimaalaisille poimijoille. Lupia myönnettiin myös yrityksille, jotka on tuomittu tai joita epäillään alaan liittyvistä rikoksista Suomen puolella.

    Ruotsin maahanmuuttoviraston apulaisjohtajan Hanna Geurtsenin mukaan tuomiot tai rikosepäilyt Suomessa eivät ole riittävä syy työlupien eväämiseen. Suomen Ulkoministeriö teki päinvastaisen päätöksen, eikä hyväksynyt thaipoimijoiden maahantulolupia.

    Geurtsenin mukaan yritysten edustajat Ruotsissa ovat vakuuttaneet, etteivät aiemmat väärinkäytökset toistu. Geursenin mukaan vastuu lupausten toteuttamisesta on yrityksillä, ei viranomaisilla.

    Myös Ruotsissa marjakauppa ei ole ollut ongelmatonta, ja marjayrittäjiä on tuomittu thaipoimijoihin kohdistuneesta törkeästä ihmiskaupasta.

    Yle: ”Tuomiot eivät ole riittävä syy” – Ruotsi myöntää lupia marjayrityksille, jotka Suomi torjui

    Lisää aiheesta
    • Koska Suomeen saapuvien ulkomaisten poimijoiden määrä jää tällä kaudella vähäiseksi, myöskään Reilun kaupan luonnonmarjakäytäntöjen koeponnistus ei pääse vielä kunnolla vauhtiin.

      Marjat ja sienet | Reilu kauppa: Thaimaalaiset poimijat jäivät saapumatta, mutta alan hyväksikäyttöriskit eivät poistu – ”Riskit leviävät uusiin ihmisryhmiin”

      Tilaajalle
    • Yritys teki päätöksen maksaa kaikki maahantulokulut sen jälkeen, kun ulkoministeriö alkukesästä ilmoitti ensimmäisistä kielteisistä viisumipäätöksistä kilpailijoille.

      Elintarviketeollisuus | Yle: Suurin osa Thaimaasta Suomeen pian tulevista marjanpoimijoista on yhden yrityksen palkkaamia

    Artikkelin aiheet
    marja-ala
    thaipoimija
    työlupa
    ihmiskauppa
    Ruotsi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle