• Metsäteollisuuden tuotanto kutistui edellisvuodesta – kaksi tuoteryhmää romahti peräti viidenneksen

    Paperin, kartongin ja sahatavaran tuotantomäärät pienenivät vuoteen 2022 verrattuna. Vain sellu sinnitteli.
    Muun muassa vanerin tuotanto väheni vuonna 2023 verrattuna edelliseen vuoteen.
    Muun muassa vanerin tuotanto väheni vuonna 2023 verrattuna edelliseen vuoteen. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Metsäteollisuus
    9.2.202408:12
    Jukka Hämäläinen

    Metsäteollisuuden vuoden 2023 neljäs kvartaali osoitti merkittävää tuotantomäärien laskua kaikilla keskeisillä tuoteryhmillä. Niin paperin, kartongin, sellun kuin sahatavaran tuotantomäärät pienenivät edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

    Tämä jatkaa trendiä, joka on ollut havaittavissa viime vuoden aiemmissa neljänneksissä, Metsäteollisuus kertoo tiedotteessa.

    Verrattaessa viime vuotta vuoteen 2022 väheni kemiallisessa metsäteollisuudessa kartongin tuotanto peräti 18,6 prosenttia. Rahamääräisesti laskua oli 4,15 miljoonasta tonnista 3,38 miljoonaan tonniin.

    Paperin tuotantomäärä laski viisi prosenttia vuoden 2022 tasosta, ollen 2,90 miljoonaa tonnia verrattuna edellisvuoden 3,06 miljoonaan tonniin.

    Sen sijaan sellun tuotantomäärä pysyi suhteellisen vakiona, laskien vain puolella prosentilla seitsemään miljoonaan tonniin 7,04 miljoonasta tonnista.

    Mekaanisessa metsäteollisuudessa vanerin tuotanto putosi rajuimmin: 21,6 prosenttia. Tuotanto väheni 1,11 miljoonasta kuutiometristä 0,87 miljoonaan kuutioon.

    Sahatavaran tuotanto laski 6,8 prosenttia. Vuonna 2023 sahatavaraa tuotettiin 10,44 miljoonaa kuutiometriä, kun vuotta aikaisemmin tuotanto oli 11,20 miljoonaa kuutiota.

    Lisää aiheesta
    •  Euroopassa rakentamisen odotetaan nyt supistuvan noin prosentin sekä tänäettä ensi vuonna. Vasta vuonna 2025 rakentaminen elpyy ja kasvaa runsaan prosentin, joten sahatavaran kysyntä jää heikoksi lähivuosina.

      Kauppa | Etla: Metsäteollisuuden vienti kääntyy kasvuun vasta ensi vuonna – puun ja paperin hinta laskenut tuntuvasti

    • Metsäteollisuuden piiput eivät tänä ja ensi vuonna sauhua viime vuosien malliin. Kuvituskuva.

      Talous | Metsäteollisuus painii vähenevän kysynnän kanssa – edessä voi olla lisää tehtaiden sulkemisia

      Tilaajalle
    • Versowoodin toimitusjohtaja Ville Kopra sanoo, että tuotannon rajoituksiin on varauduttu muutosneuvotteluissa. Edessä voi olla nelipäiväistä viikkoa ja yhden vuoron tekemistä.

      Metsäteollisuus | Sahatavarakauppa ei vilkastu edes hintaa pudottamalla, arvioi Suomen suurimman itsenäisen sahakonsernin toimitusjohtaja

      Tilaajalle
    • Kemin biotuotetehdas.

      Politiikka | Metsäteollisuus on jatkossakin talouden tukijalka

    Artikkelin aiheet
    metsäteollisuus
    tuotantotilastot
    paperi
    kartonki
    sahatavara
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa