Rajapyykin paikan voi merkitä punaisella kuitunauhalla, jolloin sen löytää seuraavanakin vuonna. Kuva: Sanne Katainen
Kenelle kuuluu kaatunut puu, missä menee leimikon raja? Metsätilan rajoja on nykyisin vaikea havaita luonnossa
Ennen rajalinjat piti pitää avoinna, mutta nykyään ne ovat usein kasvaneet umpeen. Rajapyykin etsiminen vaatii salapoliisityötä ja vähän sattumaakin. Oman tilan rajojen etsiminen tulee eteen viimeistään, kun tila vaihtaa omistajaa.Tilaajalle
Rajapyykit ovat yleensä tilan rajojen kulmissa. Gps-paikanninta ja vanhoja karttoja voi käyttää apuna etsimisessä. Kuva: Sanne KatainenRajamerkin mäntykankaan harjalla pitäisi olla tutussa paikassa, mutta silti vie aikansa, kun metsänomistaja Marika Hänninen etsii sitä heinien ja varpujen lomasta. Sattumalta jäkälöityneeseen kivikasaan tökätty merkkikeppi osuu silmään, ja pyykki löytyy.
”Tämä on kaiken lisäksi iso kivikasa, sillä rajapyykki on tässä kohtaa samalla lääninraja”, Hänninen kertoo.
Aiemmin maanomistaja oli velvoitettu pitämänään tilansa raja avoimena, mutta nykyään rajalinjat eivät erotu maastosta usein ollenkaan. Lääninrajan ympäristössä Mäntyharjulla rajan erottaa harvinaisen selvästi, sillä metsä on käsitelty eri aikaan rajan molemmilla puolilla.
Tilan rajojen selvittäminen tulee eteen viimeistään leimikkoa tehdessä mutta myös silloin, kun metsä vaihtaa omistajaa.
Puiden pystykaupassa ostajakin on vastuussa leimikon oikeista rajoista, mutta joskus esimerkiksi rajalle kaatuneesta tuulenkaadosta pitäisi tietää kenelle se kuuluu.
Hänninen on käynyt tarkistamassa rajoja isänsä kanssa sen jälkeen, kun metsä siirtyi seuraavalle sukupolvelle.
Hyvä vaihtoehto on myös kiertää paikkoja naapurin kanssa, jolla voi olla muistissa rajapyykkien paikat, Hänninen vinkkaa.
Uudempien kirkkaanoranssien putkipyykkien lisäksi maastossa on runsaasti vanhoja kivipyykkejä ja puusta valmistettuja paaluja, joita voi olla sammaleen alta vaikea tunnistaa.
Rajojen etsimisessä voi käyttää apuna vanhoja maanmittaustoimitusten karttoja.
Yleensä rajamerkit on asetettu tilan rajojen kulmiin. Pitkillä suorilla voi olla rinnakkain niin kutsutut viisinkivet osoittamassa rajan suuntaa.
Puhelimen gps on hyvä apu etsimisessä, mutta niiden tarkkuus vaihtelee alle metristä jopa kymmeniin metreihin.
Hännisellä on tapana tarkistaa puhelimen 112-sovelluksesta, kuinka paljon gps:n tarkkuudessa on heittoa. Siitä saa vihiä pyykin paikasta suhteessa gps:n antamaan tietoon.
”Gps on myös häiriöaltis, joten siihen ei pitäisi liikaa luottaa.”
Jos rajan sijainnista on epäselvyyttä tai kiistaa, maanomistaja voi tehdä rajankäynti-ilmoituksen, jolloin maanmittausinsinööri tulee määrittämään rajan sijainnin. Myös metsänhoitoyhdistykseltä voi saada apua.
Omin päin rajoja ei saa siirrellä. Jos merkki on kadonnut tai sen sijainnista on kiistää, toimitusinsinööri määrittää rajan oikean paikan rajakäynnillä.
Umpeenkasvaneen rajan voi kepittää tai avata poistamalla puut rajalinjalta.
Välillä pyykin etsiminen on todellista salapoliisityötä. Hännisen metsässä rinteen alaosaan on aikanaan rakennettu tie, jolloin alkuperäistä rajapyykkiä on jouduttu siirtämään.
Vanhoista papereista selviää, että merkki on siirretty joitakin metrejä tiestä metsään päin.
Paperin merkintöjen avulla Hänninen on paikallistanut pyykin; sammaleiden peittämään kiveen on kaiverrettu aikanaan pyykin numero, jonka suojaksi on nostettu toinen kivi kuin kanneksi – vahingossa kiveä tuskin huomaisi.
”Paperi löytyi vähän sattumalta muiden vanhojen papereiden joukosta, mutta ilman sitä olisi ollut melko mahdotonta löytää merkkiä.”
Marika Hänninen merkkaa kivistä kasatun rajamerkin punaisella kuitunauhalla. Kaksi nauhaa tarkoittaa yleensä tilarajaa, yksi leimikon rajaa. Solmut sidotaan omaan metsään päin. Kuva: Sanne KatainenMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
