• Sofia Virta myöntää Ylelle antaneensa väärää tietoa puolisonsa hakkuista

    Väärän tiedon antaminen johtui Virran mukaan siitä, ettei hän ymmärtänyt siemenpuu- ja suojuspuuhakkuiden olevan myös päätehakkuita.
    Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kuvattuna toukokuussa 2024 eduskunnassa.
    Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kuvattuna toukokuussa 2024 eduskunnassa. Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Politiikka
    20.4.202512:47
    Janica Pörhönen

    Ylen mukaan Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kertoo antaneensa julkisuudessa väärää tietoa puolisonsa Atte Ailion hakkuista.

    Väärä tieto koski puolison päätehakkuiden pinta-alaa.

    Virta oli väittänyt aluksi, ettei metsässä ole tehty laajoja avohakkuuita. Nyt Virta myöntää Ylelle, että metsää on hakattu enemmän kuin kolme hehtaaria.

    Seiska-lehti kirjoitti viime viikolla, että Naantalissa Virran puolison metsässä olisi tehty lähes 30 hehtaarin avohakkuu.

    Virta sanoo antaneensa virheellistä tietoa, koska hän ei ymmärtänyt, että siemenpuu- tai suojuspuuhakkuut ovat myös päätehakkuita.

    Virran mukaan hänen puolisonsa oli kertonut hänelle, että metsässä oli tehty avohakkuita yhteensä noin kolmen hehtaarin aloilla, ja sen lisäksi yhteensä noin seitsemän hehtaarin siemenpuu- ja suojuspuuhakkuita okakaarnakuoriaistuhojen rajaamiseksi.

    ”Käytin siis osaamattomuuttani termiä päätehakkuu, kun olisi pitänyt käyttää vain termiä avohakkuu korjatessani Seiskan virheellisiä väitettä – ja tästä nostan käden virheen merkiksi,” Virta viestittää Ylelle.

    Lisää aiheesta
    • Moni metsänomistaja päätyy tekemään pikaisen päätehakkuun, kun hyönteistuhoista ilmenee merkkejä. Arkistokuva ei ole jutun tapauksen kohteelta.

      Metsäpolitiikka | Vihreiden Sofia Virran puoliso on tuore metsänomistaja – näin hän kertoo mittavista hakkuistaan

      Tilaajalle
    • Sofia Virta valittiin vihreiden puheenjohtajaksi kesällä 2023.

      Politiikka | Mediat: Vihreiden Sofia Virran hakkuupuheet joutuivat outoon valoon

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa