• Metsäkeskus havainnoi jälleen kuolleita puita metsistä – tieto oman metsän tilanteesta voi kilahtaa tekstarina

    Tänä kesänä kuolleita puita havainnoidaan eri puolilla Suomea noin 4,3 miljoonan hehtaarin alalla.
    Yksittäisistä ja jo kuorensa pudottaneista kuolleista puista ei tarvitse vielä huolestua, Suomen metsäkeskus muistuttaa.
    Yksittäisistä ja jo kuorensa pudottaneista kuolleista puista ei tarvitse vielä huolestua, Suomen metsäkeskus muistuttaa. Kuva: Juho Kokkonen
    Metsä|Metsänhoito
    7.6.202612:02
    Henna Lääveri

    Kuolleiden puiden havainnointi ilma- ja satelliittikuvista jatkuu myös tänä kesänä, kertoo Suomen Metsäkeskus tuoreessa tiedotteessaan.

    Kerättyjen tietojen avulla on Metsäkeskuksen mukaan mahdollista estää mahdollisia hyönteistuhoja leviämästä metsissä ja puuttua niihin jo varhaisessa vaiheessa.

    Kesän ensimmäiset uudet tiedot kuolleista puista tulevat Metsään.fi-palveluun kesäkuussa ja viimeiset vuoden loppuun mennessä.

    Tietoa metsissä havaituista kuolleista puista välitetään yksityisille metsänomistajille sähköpostilla tai tekstiviestillä, mikäli heidän metsäkiinteistöllään on havaittu useampia kuin yksittäisiä kuolleita puita ja yhteystiedot ovat asiakasrekisteristä.

    Suomen metsäkeskuksen erityisasiantuntija Lauri Haatajan mukaan tarkoituksena on kannustaa metsänomistajia tarkkailemaan omien metsiensä terveydentilaa.

    ”Jos saa viestin kuolleista puista, kannattaa tilanne tarkistaa metsässä itse tai pyytää apua siihen metsäammattilaiselta”, Haataja kertoo tiedotteessa.

    Metsäkeskuksen mukaan tietoa kuolleista puista jaetaan metsänomistajille vain havupuuvaltaisten, varttuneempien kasvatusmetsien osalta, sillä niissä voi olla riski hyönteistuhojen leviämiselle.

    Yksittäinen kuollut puu ei ole kuitenkaan vielä suora hälytysmerkki.

    ”Kannattaa muistaa, että yksittäisistä ja jo kuorensa pudottaneista kuolleista puista ei tarvitse huolestua. Niitä voi hyvin jättää metsään lahopuuksi ja lisäämään metsäluonnon monimuotoisuutta”, Haataja muistuttaa.

    Metsäkeskus on toteuttanut kuolleiden puiden havainnointia ensikerran kesällä 2025, ja havainnointia on tehty jo noin 4,5 miljoonan hehtaarin alalla.

    Tänä kesänä kuolleita puita havainnoidaan eri puolilla Suomea noin 4,3 miljoonan hehtaarin alalla. Pohjoisimmat havainnointialueet ovat tiedotteen mukaan Oulun eteläpuolella ja eteläisimmät Helsingin seudulla.

    Metsään.fi-palvelussa on tiedotteen mukaan paikkatietoa jo lähes miljoonasta kuolleesta puusta.

    Haatajan mukaan metsänomistajat ovat ottaneet nämä tiedot hyvin vastaan. ”Esimerkiksi kirjanpainajakuoriaiset tappavat puita ja aiheuttavat kuusikoissa vuosittain merkittäviä tuhoja. Metsiä on syytä pitää silmällä”, hän kertoo.

    Metsäkeskus kysyi metsänomistajilta edelliskesän havainnointitietojen käytöstä. Kyselyyn vastasi noin 1 700 metsänomistajaa.

    Noin 62 prosenttia kyselyyn vastanneista ilmoitti käyneensä metsässä tarkistamassa tiedot kuolleista puista.

    Kyselyyn vastanneista 64 prosenttia kertoi, että tiedot olivat lisänneet kiinnostusta tarkkailla omien metsien terveydentilaa.

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia juttuvinkkejä sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.

    Lisää aiheesta
    • Suomen metsäkeskuksen projektipäällikkö Lauri Haataja näyttää metsänomistaja Markus Pulkkiselle kaarnasta löytyviä merkkejä tuhohyönteisistä.

      Metsänhoito | Metsänomistaja voi pian saada Metsäkeskukselta varoitusviestin kuolleista puista – ”Ilmoituskynnys on tarkoitus pitää matalana, mutta turhia huolenaiheita halutaan välttää”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Suomen Metsäkeskus
    kuolleet puut
    metsänomistaja
    hyönteistuho
    metsien seuranta
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla