• Stora Enson uudelta johdolta odotetaan tulosta, yhtiön olemuksen kirkastamista ja johdonmukaisuutta

    Annica Breskyn äkkilähtö ja Hans Sohlströmin valinta toimitusjohtajaksi tulivat yllätyksinä.
    Tilaajalle
    Annica Bresky johti Stora Ensoa joulukuusta 2019. Hans Sohlströmillä on pitkä kokemus metsäteollisuudesta.
    Annica Bresky johti Stora Ensoa joulukuusta 2019. Hans Sohlströmillä on pitkä kokemus metsäteollisuudesta. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Metsä|Metsäteollisuus
    19.9.202313:30
    Analyysi
    Sami Suojanen

    Stora Enson uudelta toimitusjohtajalta Hans Sohlströmiltä ei herunut haastattelua tai kommentteja tiistaina. Yhtiö tiedotti maanantaina, että hänet on valittu uudeksi toimitusjohtajaksi.

    Sohlström on ollut Stora Enson hallituksen jäsen ja jättää hallitustehtävänsä välittömästi.

    Yhtiön aiempi toimitusjohtaja Annica Bresky poistui äkkilähdöllä. Hän johti yhtiötä joulukuusta 2019.

    Hans Sohlströmillä on yli 30 vuoden kokemus yritysjohdosta, joista kymmenen vuotta on ollut toimitusjohtajan tehtäviä pääosin metsäteollisuudessa uusiutuvien materiaalien toimialoilla. Hän on toiminut muun muassa Ahlstrom Oyj:n, Ahlstrom Capitalin ja Rettig Groupin toimitusjohtajana.

    Sohlströmin uralle on mahtunut myös useita johtotehtäviä UPM-Kymmenessä.

    Viestintäjohtaja Satu Härkönen kertoo, että uusi toimitusjohtaja haluaa ensin keskustella yhtiön oman väen kanssa. Käytännössä tämä johtanee siihen, että ensimmäisen kerran Sohlström puhuu julkisesti uudessa roolissaan 24. lokakuuta, kun Stora Enso julkistaa kolmannen vuosineljänneksen tuloksensa.

    Stora Enso noudattaa 30 päivää hiljaista jaksoa ennen tuloksen julkistamisajankohtaa alkaen 24.syyskuuta.

    Stora Enson tulos sukelsi vuoden toisella neljänneksellä ja yhtiön johto maalasi hyvin synkkiä näkymiä loppuvuodesta.

    OP:n metsäteollisuutta seuraava seniorianalyytikko Henri Parkkinen sanoo, että nopeat johtajavaihdokset ovat aina yllätyksiä. Hän haluaa asettaa vaihdoksen perspektiiviin ja toteaa, että Stora Enso teki viime vuonna kautta aikain korkeimman liiketuloksensa. Lisäksi yhtiössä on tehty paljon muutoksia.

    ”Uusi toimitusjohtaja tuntee liiketoiminnan ja näin olleen hänellä on hyvät lähtökohdat myötävaikuttaa välittömästi aiempaa korkeamman kannattavuuden tavoitteluun”, Parkkinen sanoo.

    Hänen mukaansa vaihdos nostaa odotuksia rakennejärjestelyistä, taloudellisten tavoitteiden muutoksista ja konsernin kattavan metsäomaisuuden hallinnoinnista. Myös pitkän tähtäimen taloudelliset tavoitteet kaipaavat konkretisointia.

    Indersin pääanalyytikko Antti Viljakainen kirjoittaa tuoreessa arviossaan pitävänsä mahdollisena, että ”kannattavuuden palauttamiseksi ja pitkän ajan kilpailukykynsä varmistamiseksi Stora Enso voi joutua harkitsemaan Sohlströmin johdolla strategiaansa ainakin kasvutavoitteiden, liiketoiminta- ja tehdasportfolion sekä uusien tuotteiden osalta”.

    Parkkinen konkretisoi rakennejärjestelyjä niin, että ydinliiketoiminnat nostettaisiin vielä voimakkaammin esiin, tietyille liiketoiminnoille voitaisiin perustaa vaikka yhteisyrityksiä ja pohtia mitä lisätä tai mistä luopua.

    ”Odotus kohdistuu eniten ehkä metsäomaisuuteen. Se on tärkeä osa ja tulevaisuudessa ehkä vieläkin tärkeämpi osa varmistamaan puun ja kuidun saantia, mutta mikä on omistusmalli.”

    Stora Enso on yksi suurimmista yksityisistä metsänomistajista maailmassa. Metsävarojen arvo yhtiön taseessa on 8,3 miljardia euroa.

    Yhtiötä sivusta seuraavalle Stora Ensosta on syntynyt poukkoileva kuva. Jos otetaan vaikka yhtiön kipeästi kaipaama uusiutuvaan materiaaliin liittyvä liiketoiminta eli akkumateriaali Lingnode.

    Siitä maalailtiin suurta potentiaalia, miljardiliiketoimintaa ja hurjaa kannattavuutta. Vuosineljännes vuosineljännekseltä siitä on puhuttu vähemmän ja vähemmän.

    Entä kartonkiyhtiö De Jong Packingin hankinta? Siitä maksettiin miljardi euroa ja silloin suhdanne oli toki parempi, mutta se teki tappiota jo ensimmäisellä vuosipuoliskolla kaupan jälkeen. Yksi vuosipuolisko on lyhyt tarkastelujakso yrityskaupan arviointiin, mutta jotain kertoo se, että mukana tullut De Hoopin tehdas on jo lakkautuslistalla.

    Johtajavaihdos yllätti yhtiön työntekijät. Imatran tehtaiden Kaukopään pääluottamusmiehen Arto Hulkon puhelimeen alkoi tulvia viestejä ja kysymyksiä maanantai-iltana uutisen julkistamisen jälkeen.

    Hulkko sanoo sen jälkeen perehtyneensä Sohlströmin taustoihin.

    ”Hän on ollut yhtiön hallituksessa. Luulisi, että hänen kokemuksensa ja näkemyksensä ovat selkeitä uutena toimitusjohtajana. Nyt ovat hankalat ajat ja odotetaan, että firma lähtisi siihen suuntaan, että se näkyisi positiivisesti myös talousluvuissa.”

    Lopuksi vielä näkökulma, joka tuskin liittyy Breskyn lähtöön, mutta kahdessa metsäyhtiössä on toimitusjohtajan haku käynnissä. UPM ja Billerud etsivät yhtiöönsä uutta kipparia...

    Kirjoittaja on MT:n toimittaja.

    Lisää aiheesta
    • Stora Enso vaihtaa yllättäen toimitusjohtajaa.

      Metsäteollisuus | Stora Enso vaihtaa toimitusjohtajaa, Annica Bresky sai lähteä: Hans Sohlström nimitetty uudeksi toimitusjohtajaksi

    • Metsäyhtiö Stora Enso tiedotti maanantai-iltana, että uutena toimitusjohtajana on aloittanut välittömästi Hans Sohlström. Pikaisesti toimen jättänyt ruotsalainen Annica Bresky ”etsii uusia haasteita yhtiön ulkopuolelta”.

      Metsäteollisuus | Stora Enson Hans Sohlström on UPM-taustainen metsäteollisuusjyrä, joka tiesi jo pietarsaarelaisena lukiolaisena haluavansa teollisuusyhtiön johtoon

    • Stora Enso tiedotti kesäkuussa 2023 aikeistaan sulkea Sunilan sellutehdas. Päätös varmistui syyskuun alussa.

      Metsäteollisuus | Stora Enso myy osan Sunilasta Etteplanille

    • Trukkien liikkeet ovat vähentyneet, koska metsäteollisuuden tuotteiden kauppa on käynyt huonosti. Kuva Stora Enson tehtaalta Varkaudesta.

      Metsäteollisuus | Stora Enso ei näe merkkejä paremmasta – tulospudotus kiihtyi kesän alussa

      Tilaajalle

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa