• Puukuidusta akustiikkalevyjä valmistava Aisti suunnittelee tehdasta Kiteelle

    Aisti Oy odottaa saavansa tarvittavan rahoituksen kokoon syksyyn mennessä.
    Aisti Oy:llä on tätä nykyä pilottilaitos Jyväskylässä. Kuvassa yrityksen perustajat Mikko Paananen (vas.), Petri Jetsu (ylh.) ja Antti Fredrikson.
    Aisti Oy:llä on tätä nykyä pilottilaitos Jyväskylässä. Kuvassa yrityksen perustajat Mikko Paananen (vas.), Petri Jetsu (ylh.) ja Antti Fredrikson. Kuva: Etelä-Savon ely-keskus/Aisti oy
    Metsä|Metsäteollisuus
    4.7.202411:00
    Henrik Hohteri

    Jyväskyläläinen Aisti Oy aikoo perustaa Kiteelle puukuidusta akustiikkalevyjä valmistavan tehtaan.

    Yhtiöllä on tätä nykyä pilottilaitos Jyväskylän Vaajakoskella.

    Aisti kertoo saaneensa kesäkuun loppuun mennessä 26 miljoonaa euroa hankettaan varten.

    Rahasta osa on tullut pääomasijoittajilta. Suomen ilmastorahasto on myöntänyt yritykselle pääomalainaa ja Etelä-Savon ely-keskus 6,99 miljoonan euron avustuksen EU:n oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF).

    Yhtiö odottaa saavansa loput investointiin tarvittavasta rahoituksesta kasaan syksyyn mennessä, jolloin tehtaan rakentaminen voisi alkaa. Tehdas aloittaisi tuotannon suunnitelman mukaan vuonna 2026. Investointi synnyttäisi 40–50 työpaikkaa, joista 30–40 Kiteelle.

    Aisti hyödyntää tuotteensa valmistuksessa vaahtorainausteknologiaa. Puukuituiset akustiikkalevyt vähentävät yhtiön mukaan rakentamisen hiilijalanjälkeä ja korvaavat uusiutumattomien raaka-aineiden käyttöä perinteisesti käytettyihin tuotteisiin verrattuna.

    Aistin esittelyaineiston mukaan puupohjaisen akustiikkalevyn arvonlisä on 29-kertainen selluun verrattuna. Tuleva tuotantolaitos voisi valmistaa sitä 2,5 miljoonaa neliömetriä vuodessa. Yhtiö kertoo, että teknologiaa voi käyttää myös kuitulevyjen, lämmöneristeiden ja pakkauksien tekemiseen.

    Lisää aiheesta
    • Suojellun rakennuksen kaikuisuus väheni sellupohjaisen kuitumassan avulla.

      Rakentaminen | Sellupohjainen kuitumassa vaimentaa kaiun – hiilinegatiivinen akustiikka-aine syntyi Aallon ja yrityksen yhteistyönä

    • Nokian Renkaat kokeilee UPM:n uusiutuvan biomateriaalin käyttöä renkaissa.

      Metsäteollisuus | UPM:n puupohjainen täyteaine mullistaa rengasteollisuuden − Nokian Renkaat esitteli jo konseptin

      Tilaajalle
    • Metsä Spring Oy on saanut viiden vuoden toiminta-aikanaan jo lähes 800 ideaa puun jalostusarvon lisäämiseksi. ”Meidät tunnetaan hyvin myös ulko­mailla”, Niklas von Weymarn iloitsee.

      Metsäteollisuus | Metsä Spring Oy:n toimitusjohtaja uskoo puupohjaisiin pakkauksiin ja tekstiilikuituun ‒ ”Kaikilla muovia korvaavilla ratkaisuilla on paljon potentiaalia”

      Tilaajalle
    • Supermusta aine imee lähes kaiken valon. Ominaisuudesta on hyötyä esimerkiksi aurinkopaneeleissa, tähtitieteessä ja kuvantamisessa.

      Tekniikka | Puusta voi muokata mustaakin mustempaa ainetta – pimeää kuin metsä, jonka puut ovat kilometrien korkuisia

    • Ruotsalaisen Adsorbin sellusta kehittämän materiaalin tavoitteena on raikastaa ilmaa ja sitoa pahoja hajuja.

      Metsäteollisuus | Puupohjainen materiaali raikastaa pahanhajuisia kenkiä – Metsä Spring sijoittaa ruotsalaiseen Adsorbiin

    Artikkelin aiheet
    Aisti Oy
    puukuitu
    akustiikkalevy
    tehdas
    Kitee
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa