
Ennätyskalalautakunnan synty ei mairittele kalastajia. Lautakunta nimittäin sai alkunsa 1990-luvun lopussa, jolloin monilla erä- ja kalastuslehdillä oli suurimpiin kaloihin liittyviä kilpailuja.
Kilpailujen palkintona saattoi olla parhaimmillaan moottorikelkka tai -vene.
”Hyvät palkinnot houkuttelivat tietysti vilppiin, ja jossakin vaiheessa ennätystouhuissa alettiin mennä henkilökohtaisuuksiin ja tuomareita uhkailtiin jopa käräjillä. Tuolloin päätettiin pistää joku järki touhulle ja perustaa puolueeton lautakunta valvomaan ennätyksiä”, muistelee ennätyskalalautakunnan nykyinen puheenjohtaja Kari Nyberg.
Hän on yliopiston entinen kalatutkija ja harrastaa itsekin kalastusta.
Nyberg kertoo, että silloinen Suomen kalamiesten keskusliitto kokosi eri instansseista asiantuntijoita lautakuntaan, joka nykyisin pitää yllä ennätyskalalistaa ja kriteerejä, joilla listalle päästään.
Ennätyskalalautakunta kokoontuu kaksi kertaa vuodessa. Suomen ennätys -listalla on yhteensä 82 kalalajia ja kuusi rapulajia.

”Kokouksessa on rento meininki, ei siellä ole tiukkapipoista porukkaa. Mutta jos joku sanoo kalastaneensa Suomen suurimman kalan, asia tutkitaan aina tarkasti.”
Hyväksyttyjen ennätysten lisäksi lautakunnan käsiteltäväksi saapuu joka vuosi isoja kaloja, jotka eivät kokonsa puolesta yllä suomenennätyksiksi tai eivät muista syistä tule hyväksytyiksi.
Tulos voidaan hylätä puutteellisen tai epämääräisen ilmoituksen takia.
”Tavallisin hylkäyksen syy on se, että punnituksessa tai mittauksessa ei ole toimittu tarkasti annettujen ohjeiden mukaan. Vanha talousvaaka tai kalastajan kädessä heiluva digivaaka eivät kuulu hyväksyttyihin Suomen ennätyskalan punnitusvälineisiin”, Nyberg muistuttaa.
”Tavallisin hylkäyksen syy on se, että punnituksessa tai mittauksessa ei ole toimittu tarkasti annettujen ohjeiden mukaan.”
Nybergin mukaan kalastajat ovat oppineet kriteerit, ja asiat hoidetaan nykyään hyvässä hengessä.
Jos kalaa ei hyväksytä ennätysrekisteriin, syy kerrotaan selkeästi.
”Jos tarkoituksella rötöstellään, niin silloinkin on aina selkeästi kerrottaan, millaista huijausta epäilemme. Joskus on esimerkiksi havaittu, että kalan mittakaavana käytettyä lehden kantta oli pienennetty keinotekoisesti”, Nyberg naurahtaa.
Joskus selvittely vaatii melkoisia salapoliisitaitoja, kuten kerran Kilpisjärvellä pilkkikisoissa, joissa oli palkintona mootorikerlkka.
”Voittajaksi julistettu made oli elävä, mutta jotakin hämärää kalassa oli. Niinpä voittokala otettiin talteen ja tutkittiin. Vilunkipelin paljasti se, että kalan vatsasta löytyi särkien nieluhampaita. Niistä pääteltiin, että madetta ei oltu pyydetty Kilpisjärvestä, sillä siellä ei ole särkiä.”
Isot kalat kiinnostavat ihmisiä ja ennätyskalat saavat lehdissä aina palstatilaa. Hiukan yllättäen ennätyskalalautakunnan puheenjohtaja kannustaa kuitenkin jättämään isot kalat lisääntymään vesistöihin.
Siihen on kolme syytä.
”Isossa kalassa on aina paljon raskasmetalleja. Esimerkiksi neljän kilon hauessa on mitattu neljä milligrammaa elohopeaa kilossa, isommassa sitä on vielä enemmän”, Nyberg sanoo.
”Toisekseen iso kala on aina geneettisesti arvokas. Kolmas syy on se, että järvelle on aina iso arvo, jos siinä elää isoja kaloja.”
Ristiriitaa lieventääkseen ennätyskalalautakunta avasi kaksi vuotta sitten uuden ainoastaan kalojen pituuteen perustuvan sarjan. Tällä lautakunta halusi parantaa kalastajien mahdollisuuksia ilmoittaa lautakunnalle kaloja, jotka vapautetaan takaisin veteen.
Jatkossa ennätyskalarekisterissä on näiden kalalajien osalta sekä vanha kalan painoon perustuva ennätys että uusi kalan pituuteen perustuva ennätys.
”Näin saadaan tietoa isoista kaloista, vaikka niitä ei otettaisi saaliiksi.”

Tietoa isoista kaloista tarvitaan tutkimusta varten. Luonnontieteellinen museoon Luomukseen säilötään osa ennätyskalalautakunnan rekisteriin päätyneistä vonkaleista. Näin niitä voidaan tutkia myöhemminkin.
Nyberg kalastaa itsekin. Suurimmat saaliit ovat olleet yli kymmenkiloisia haukia.
”Niillä ei ole ollut asiaa listalle”, Nyberg myhäilee.
Ennätyskokoisen kalan pyytäminen onkin vaikea tehtävä, koska listalla olevat jättiläiset ovat harvinaisia.
Kun Nybergiltä kysyy, mikä kala on parhaiten jäänyt hänen mieleensä, ei vastaukseksi tulekaan se listan isoin hauki vaan tuiki tavallinen lahna.
”Pidimme aikoinaan talviverkkoja Sipoossa, ja sieltä tuli kaikenlaista kalaa. Lahnoja tuli riesaksi asti. Yksi niistä oli 48 senttiä pitkä ja painoi 1 300 grammaa, mutta kala oli vain luuta ja nahkaa. Hartialukkoluusta laskin sen vuosirenkaat. Niistä kävi ilmi, että lahna oli 48-vuotias. Se on ollut vanhin lahna, jonka olen nähnyt”, Nyberg muistelee.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
