• Ihmisen ääni puuttuu metsäkeskustelusta, sanoo Ilari Pirttilä – näin hän vähentäisi vastakkainasettelua

    Metsäalan työntekijöitä pitäisi Pirttilän mukaan kannustaa osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun.
    Metsäala kärsii viestinnän puutteesta, sanoo Ilari Pirttilä.
    Metsäala kärsii viestinnän puutteesta, sanoo Ilari Pirttilä. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Metsä|Metsä
    27.11.202521:30
    Anniina Jokinen

    Metsämiesten säätiö julkaisi syksyllä tutkimuksensa, jonka mukaan kolme neljästä metsäammattilaisista uskoo, että metsäuutisointi ei perustu tosiasioihin.

    ”Tutkimuksessa oli iso vastaajamäärä, yli 1 500 metsäammattilaista Suomesta. Me katsomme, että metsäkeskustelu ei perustu tosiasioihin, se on asenteellista ja tarkoitushakuista”, sanoo Metsämiesten säätiön toimitusjohtaja Ilari Pirttilä MT Livessä.

    ”Taustalla on se, että metsillä on monia eri arvoja ja tulokulmia, ja media hyötyy siitä vastakkainasettelusta, jonka sosiaalinen media luo. 90 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että metsäkeskustelu ja -uutisointi on Suomessa vahvasti kärjistynyttä.”

    Pirttilän mukaan tämä johtuu siitä, että nykyään monen ihmisen oma arki on kaukana alkutuotannosta. On mahdotonta arvostaa asiaa, jota ei tunne.

    ”Ei esimerkiksi tiedetä, että valtaosan metsistä omistaa ihmiset. Ei tiedetä, miksi talousmetsiä hyödynnetään taloudellisesti.”

    ”Jos työnantaja ei tue, kouluta ja siedä virheitä, metsäammattilaisia ja heidän osaamistaan ei saada yhteiskunnassa kuuluviin.”

    Ilari Pirttilä

    Säätiö jakaa palkintoja metsäalan viestintää tukeville työnantajille. Pirttilän mukaan ajatus on lähtöisin juuri tiedon puutteesta.

    ”Metsäalan viestinnässä kuuluu organisaatioiden ääni. Sieltä puuttuu ihmisen ääni.”

    Metsäalan työnantajien pitäisikin Pirttilän mukaan kannustaa työntekijöitä viestimään työstään enemmän.

    ”Jos työnantaja ei tue, kouluta ja siedä virheitä, metsäammattilaisia ja heidän osaamistaan ei saada yhteiskunnassa kuuluviin”, Pirttilä sanoo.

    ”Metsäammattilaisten Tiktokiin tekemät videot ovat valtavan suosittuja. Siellä ihminen kertoo omasta arjestaan. Se on iso hyödyntämätön mahdollisuus.”

    Metsäkeskusteluun ei ole kuitenkaan pakko osallistua, Pirttilä muistuttaa. Keskustelun pitää olla rakentavaa ja näkökulmia avaavaa, ei ääripäiden väittelyä.

    ”Jos keskustelu menee liian ääreväksi, niin siitä on ihan OK poistua.”

    Ilari Pirttilää haastatteli MT:n toimituspäällikkö Stina Haaso.
    Ilari Pirttilää haastatteli MT:n toimituspäällikkö Stina Haaso. Kuva: Jarkko Sirkiä

    Yksi somessa erityisen paljon kuohuttanut aihe on metsästäminen ja etenkin lasten metsästysharrastus. Metsästäjiä on jopa syytetty siitä, että he nauttivat tappamisesta.

    ”Tämä liittyy maaseutu–kaupunki-vastakkainasetteluun. Se kertoo siitä, että metsästyksen syvintä olemusta ei ymmärretä”, Pirttilä sanoo.

    ”Väitän, että metsäammattilaiset ovat hakeutuneet alalle, koska heitä kiinnostaa luonto ja he rakastavat metsiä. Heidän elämäntapansa on lähellä luontoa; he harrastaa metsästystä, kalastusta, retkeilyä, sienestystä, marjastusta, hevosia, koiria.”

    Pirttilän mukaan sama luonnonläheisyys pätee myös metsästäjiin.

    ”Metsästys on 99-prosenttisesti muuta kuin tappamista.”

    Pirttilä on järjestänyt kuudesluokkalaisille metsästyspäiviä 20 vuoden ajan. Hänen mukaansa se on monelle lapselle opettavainen kokemus. Lapsista löytyy usein kaksi ääripäätä.

    ”Nuoret pojat oppivat, että eläintä pitää kunnioittaa, ei saa räiskiä aseella. Se toinen ääripää on ne tytöt, jotka suhtautuvat varauksella koko asiaan, mutta päivän jälkeen näkevät, että tämähän on ihan muuta kuin vain sitä tappamista.”

    Ilari Pirttilää haastatteli MT:n toimituspäällikkö Stina Haaso. Koko lähetyksen voi katsoa täältä.

    Lisää aiheesta
    • Ilari Pirttilän mukaan metsäammattilaiset hakeuvuat alalle, koska viihtyvät luonnossa.

      Metsästys | Jahteja järjestävä Ilari Pirttilä kertoo MT Livessä, mistä metsästyksessä on pohjimmiltaan kyse

    • Metsäammattilaisten tyytyväisyys metsäuutisointiin on heikentynyt kolmessa vuodessa. Tyytyväisten määrä puolittui vuoden 2022 tutkimuksesta. Kuvituskuva.

      Metsä | Metsäalan ammattilaiset tyytymättömiä metsäuutisointiin – etenkin Helsingin Sanomien ja Ylen uutisointia pidetään negatiivisena

    • Hirsirakentamisessa yhdistyvät puun hyödyntäminen ja hiilensidonta.

      Metsä | Metsäalan on mahdotonta vastata kaikkiin vaatimuksiin

    Artikkelin aiheet
    viestintä
    metsäviestintä
    metsäkeskustelu
    MT Live
    MT Live -ohjelmat
    Metsät
    Työvoima
    Metsänhoito ja metsätalous
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa