• Hirvitorneihin kohdistunut ilkivaltaa ainakin 20 paikkakunnalla – "Torni voi muuttuu rikollisten käsissä ihmisansaksi”

    Suomessa on havaittu hirvitorneihin kohdistunutta ilkivaltaa. Metsästäjäliiton mukaan ilkivalta on satunnaista, mutta laajalle levinnyt ilmiö koko maassa.
    Metsästystorneihin kohdistuvasta ilkivallasta on aina ilmoitettava poliisille.
    Metsästystorneihin kohdistuvasta ilkivallasta on aina ilmoitettava poliisille. Kuva: Jussi Partanen
    Metsä|Erä
    23.9.202512:00
    Eija Vallinheimo

    Metsästäjäliiton syyskuussa teettämän kyselyn perusteella eri puolella Suomea on havaittu hirvitorneihin kohdistunutta ilkivaltaa. Erityisesti Kymen, Uudenmaan ja Pohjois-Savon piireistä ilmoitettiin useita havaintoja. Yleisimmät ilkivallan muodot olivat tornien kaataminen ja rakenteiden sahaaminen.

    Hirvitornien vahingoittajat vaarantavat kaikkien luonnossa liikkujien terveyden. Esimerkiksi lapset ja nuoret saattavat kokea houkutusta nousta metsästystorniin.

    ”90 prosenttia kyselyymme vastanneista ilmoitti, että tornit rakennetaan seurassa ampumaturvallisuuden parantamiseksi. Tornista ammuttaessa luoti päätyy kohteen lävistettyään maahan. Ilman tornia luoti jatkaa matkaa ilmassa”, muistuttaa Metsästäjäliiton luonnon- ja riistanhoitopäällikkö Ere Grenfors.

    Kolme neljästä kyselyyn vastaajasta ilmoitti tarkastavansa tornin kunnon aina ennen torniin nousua. Metsästysseurat kehottavat neljässä tapauksessa viidestä toimimaan näin.

    ”Hirvitornista putoaminen voi johtaa vakaviin vammoihin”

    Saku Ruohonen

    ”Ei tarvitse olla lääkäri ymmärtääkseen, että hirvitornista putoaminen voi johtaa vakaviin vammoihin”, toteaa Metsästäjäliiton tiedotteessa lääkäri Saku Ruohonen.

    Metsästystorneihin kohdistuvasta ilkivallasta on aina ilmoitettava poliisille.

    Noin 16 prosenttia vastaajista ilmoitti kokeneensa myös muuta metsästyksen häirintää kuin tornien rikkomista. Laillisen metsästyksen häirintä on rikos metsästyslain mukaan.

    ”Kyse on elämästä piittaamattomuudesta hyvin laajassakin mielessä. Hirvenmetsästys vähentää tutkitusti hirvikolareita. Eläinkolarien väheneminen on metsästyksen olennainen seuraus yhteiskunnassa”, Grenfors sanoo.

    Kyselyn tulokset

    Hirvitorneihin kohdistuneesta ilkivallasta raportoitiin seuraavilla paikkakunnilla: Aura, Espoo, Hämeenlinna, Hollola, Iitti, Joroinen, Järvenpää, Kalajoki, Kausala, Kouvola, Kuopio, Lieto, Liperi, Marttila, Mäntsälä, Nokia, Nurmijärvi, Salo, Säkylä, Tampere, Tuusula ja Virrat.

    Muuta metsästyksen häirintää raportoitiin seuraavin paikkakunnin: Espoo, Hausjärvi, Hyvinkää, Hämeenlinna, Iitti, Joroinen, Kouvola, Lieto, Liperi, Mäntsälä, Nokia ja Riihimäki.

    Lisää aiheesta
    • Metsästystorneihin kohdistuneita ilkivallantekoja tutkitaan vahingontekoina.

      Erä | Poliisi: Hirvitorneja hajotettu taas Etelä-Suomessa ‒ ”Rikkomiseen on oletettavasti täytynyt käyttää voimaa ja työkaluja”

    • Passitornin romahtaminen tai pettäminen voi aiheuttaa vakavia vammoja.

      Erä | Hirvitorneissa piilee mahdollinen romahdusvaara – syynä voivat olla väärät ruuvit tai ilkivalta

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle