Suomessa susia oli Luonnonvarakeskuksen kanta-arvion mukaan maaliskuussa 2026 todennäköisimmin 430 yksilöä. Suden tuoreen kanta-arvion mukaan Suomen susikanta painottuu edelleen voimakkaasti lounaiseen Suomeen. Maaliskuussa 2026 läntisen Suomen kannanhoitoalueella tavattiin 38 perhelauman ja 17 kahden suden asuttamaa reviiriä. Luken Reviirisivulle on koottu kaikki saatavilla oleva tieto yksittäisistä reviireistä.
Kannanarvioinnissa aineistoina käytetään tietoja tunnetusta kuolleisuudesta, Tassu-järjestelmään tallennettuja susihavaintoja, DNA-seurantaa sekä tutkimustietoa sudesta. Pari- ja laumahavaintojen määrä kasvoi edellisvuodesta 27 prosenttia ja DNA-näytteitä analysoitiin yli 1 600.
Kuolleita susia tilastoitiin siis 2025–2026 kaikkiaan 155 sutta.
Luonnonvarakeskus kertoi, että susien tunnettu kuolleisuus kasvoi viime vuonna yli kaksinkertaiseksi. Tämä johtui pitkälti siitä, että kannanhoidollisessa metsästyksessä ammuttiin 81 yksilöä. Vahinkoperusteisia poikkeusluvilla kaadettiin 43 sutta, joka on sama määrä kuin edellisenä vuonna. Näistä 34 kaadettiin poronhoitoalueella, viisi läntisellä kannanhoitoalueella ja neljä itäisellä kannanhoitoalueella. Poliisin päätöksellä lopetettiin 12 yksilöä ja liikenteessä kuoli 15 sutta. Liikenteessä kuoli 15 sutta. Pakkotilan perusteella ammuttiin kaksi sutta ja yksi susi löydettiin kuolleena ja yksi kuoli epäillyn metsästysrikoksen seurauksena. Yhteensä kuolleita susia tilastoitiin siis 155 sutta. Edellisvuonna määrä oli 68.
Läntisessä Suomessa tunnettu kuolleisuus oli 95 sutta, itäisessä Suomessa 25 ja poronhoitoalueella 35 sutta.
Tassuhavaintoja tehtiin 2025–2026 yhteensä 20 455.
Tassuhavaintoja tehtiin 2025–2026 havaintojaksolla 35 prosenttia enemmän kuin edellisenä kautena. Havaintoja tehtiin yhteensä 20 455, joista laumahavaintoja oli reilut 3 500. Viime vuonna havaintoja kirjattiin reilut 16 000.
Kasvanut havaintojen määrä ei Lukessa johtavana tutkijana toimivan Samu Mäntyniemen mukaan tarkoita sitä, että susia olisi tämän verran enemmän vai syy voi olla esimerkiksi havaintojen ilmoitusinnokkuuden kasvussa.
Kokonaisyksilömäärä DNA-aineistossa oli 502 sutta.
Maastosta kerättiin viime vuonna 1 685 DNA-näytettä, näistä onnistui 77 prosenttia. Lisäksi analysoitiin 154 kuolleen suden DNA. Kokonaisyksilömäärä oli siis yhteensä 502 sutta, joista elossa maaliskuussa 2026 oli 348.
Aikavälillä 1.8.2025–31.3.2026 tunnistettiin yhteensä yhdeksän koirasutta, joista oletettavasti vielä kolme on elossa. Elossa olevat elävät Haapajärvellä, Lopella ja Rautjärvellä.
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia uutisia sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
