• Uudella metsänomistajalla riittää hehtaarikaupalla opeteltavaa

    Yllättävä yleisökysymys sai Aarteen päätoimittajan Mari Ikosen häkeltymään, mutta kysymys oli hyvä, suorastaan filosofinen.
    Hehtaari voi tuntua tilanteesta riippuen isolta tai pieneltä pinta-alalta.
    Hehtaari voi tuntua tilanteesta riippuen isolta tai pieneltä pinta-alalta. Kuva: Sami Karppinen
    Metsä|Metsä
    28.4.202509:00
    Pääkirjoitus
    Mari Ikonen

    Jos suomalainen metsänomistaja olisi paperinukke, hänellä olisi laaja vaatevarasto, kenkälaatikollinen. Merinovillainen kerrasto. Oranssivoittoinen, taskullinen pusakka ja sen kanssa housut, joissa on joustoa haaroissa ja viiltosuojaa reisissä. Kypärä ja hanskat sävy sävyyn. Samaten oranssivoittoinen mutta osin maastokuvioitu takki ja sen kanssa oranssi pipo.

    Neonkeltainen turvaliivi erikoistilanteisiin. Puna- tai vihreä­ruutuinen flanellipaita, tummat tuulihousut ja yhteistyö­kumppanin lippis.

    Nämä eivät riitä alkuunkaan. Suomalainen metsänomistaja pukeutuu myös farkkuihin, verkkareihin, leggingseihin ja suoriin housuihin. Hänellä on mekkoja, kulahtaneita t-paitoja ja vähän siistimpiä pikeepaitoja, huppareita, jakkupukuja, pukuja ja solmioita. Villasukkia, tennissukkia ja sukkahousuja, kalsareita ja rintaliivejä. Aamutakin rinnuksesta saattaa löytyä sotealueen logo.

    Kenkälaatikon pohjalta kaivellaan esiin kumisaappaat, turvajalkineet ja varrelliset vaelluskengät, mutta myös crocsit, lenkkarit, leveälestiset miestenkengät, punaiset korkkarit ja terveyssandaalit.

    Jos riittää vaatetusta joka lähtöön, monenlaisia ovat myös metsänomistajien lähtötiedot. Vuosittain omistajaa vaihtaa noin kymmenen tuhatta metsätilaa. Koska osa tiloista siirtyy kuolinpesille ja yhtymille, joka vuosi alkaa reilut kymmenen tuhatta suomalaista perehtyä metsänomistukseen. Osalle heistä kaikki on uutta.

    Joskus Aarteen alkuvuosina olin puhumassa metsäasioista nuorehkolle kuulijakunnalle. Kun lopuksi tiedustelin, onko yleisöllä kysyttävää, eturivistä rohkein nosti kätensä ja kysyi: ”Mikä on hehtaari?” Häkellyin – ja ehkä opin jotain itse.

    Loppujen lopuksi kysymys oli hyvä, suorastaan filosofinen. Hehtaari, neliön muodossa sata metriä kertaa sata metriä, on ison tuntuinen pinta-ala silloin, kun teini harventaa sokerijuurikaspeltoa tai seitsen­kymppinen raivaa umpeen kasvanutta kuusen­taimikkoa.

    Metsäyhtiön mielestä hehtaarin päätehakkuu ei ole kovin iso; mökkinaapuri on aukon koosta toista mieltä. Metsänomistaja taas katsoo pankkitiliään ja miettii, että hehtaari kuulosti vähän suuremmalta siinä vaiheessa, kun puukaupasta sovittiin.

    Lisää aiheesta
    • Metsänomistajan voi olla hankala sopia puukaupasta tai metsänhoitopalvelusta, jos ei täysin ymmärrä, mitä metsässä on sen jälkeen tapahtumassa.

      Metsänhoito | Mät, kuk ja hankintahinta — metsänomistajana sinun täytyy itse tietää miltei kaikki

    Artikkelin aiheet
    metsänomistus
    Mari Ikonen
    Aarre
    hehtaari
    metsätilat
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa