Himoittuja mahtihirviä tulisi saaliiksi enemmän tällä yksinkertaisella tavalla

Jokaisen hirvenmetsästäjän unelmana ovat suuret mahtisonnin sarvet, jotka saisi ripustaa muistoksi tuvan seinälle. Suurisarvisia hirviä ei kuitenkaan ole tasaisesti läpi Suomen.

”Keski- ja Pohjois-Suomessa tavataan tyypillisesti suurempia sarvia kuin etelässä”, kertoo riistakeskuksen erikoissuunnittelija Mikael Wikström.

Hirven sarvet jaetaan hanko-, lapio- ja sekasarviin. Hankosarvet ovat Etelä-Suomessa yleisin sarvityyppi, kun taas pohjoisemmassa lapiosarvisia sonneja on enemmän. Lapiosarvet ovat metsästäjien keskuudessa halutuimpia, suurempia ja niissä on enemmän piikkejä.

”Trendi on ollut se, että lapiosarvisten hirvien määrä on vähentynyt. Selvä ero nähtiin, kun saalistilastoja on vertailtu 1970- ja 1990-lukujen välillä. Kahteenkymmeneen vuoteen asiaa ei ole tutkittu, mutta kehityksen suunta on oletettavasti sama.”

Sarvien muoto vakiintuu vasta hirvisonnin tullessa ”täysi-ikäiseksi” kuuden vuoden iässä.

”Samalla yksilöllä voi olla nuorempana hankosarvet ja vasta vanhempana lapiosarvet”, Wikström selittää.

Jokaisen hirvenmetsästäjän unelmana ovat suuret mahtisonnin sarvet, jotka saisi ripustaa muistoksi tuvan seinälle. 

Hirvisonni on elämänsä voimissa 6–10-vuotiaana. Tällöin sen elopaino ja sarvet ovat suurimmillaan. Ikä on siis tärkein tekijä suurten sarvipäiden kasvuun.

Yli kymmenen vuotta vanhat sonnit alkavat taas menettää painoaan eivätkä sarvetkaan enää kasva. Päinvastoin ne voivat jopa pienentyä.

Tämän vuoksi vanhojen hirvien verottaminen ei ole pahasta, jos kanta luo uusia mahtisonneja.

Wikströmin mukaan suuria uroshirviä voitaisiin saada joka syksy paljon nykyistä enemmän saaliiksi, jos niiden kannanhoidossa kyettäisiin järjestelmällisyyteen. Hän vertaa asiaa metsätalouteen.

Näin hirven sarvet kehittyvät iän myötä. Alimpana 2,5 vuoden ikäiset hankosarvet, keskellä 4,5 vuoden ikäiset ja ylimpänä 6,5–7,5-vuotiaan komeat 20-piikkiset lapiosarvet. Kuva: Suomen trofeetuomarit ry

”Vasojen pyynti on kuin taimikon harvennusta ja ylivuotisten pyynti ensiharvennusta. Vanhojen sonnien ampuminen on taas kuin päätehakkuu. Jos 2–5-vuotiaat sonnit ammutaan, ne eivät pääse kasvattamaan suuria sarvia ja arvokasvu menetetään.”

Nuorten sonnien pyytäminen on myös kannan elinvoimaisuuden ja laadun kannalta ongelmallista.

”Naarashirvet tekevät päätöksen kenen kanssa lisääntyvät, ja ne ovat varsin nirsoja. Ne eivät kelpuuta muuta kuin komeasarvisia uroksia. Jos alueella on vain yksi isompi uros, se voi päästä lisääntymään kaikkien naaraiden kanssa, eikä luonnonkarsintaa tapahdu aikuisten sonnien kesken.”

Suomen trofeetuomarit ry:n puheenjohtaja Esa Hinkkanen kertoo hirvien mitalisarvien painottuvan pohjoiseen.

”Kyllä se sinne keskisuomesta ylöspäin pääsääntöisesti vetää, kun katsotaan ennätyksiä”, Hinkkinen toteaa.

Trofeetuomarit esittelevät mitalisarvia. Esa Hinkkanen kuvassa keskellä. Sarvien leveys on 140,3 senttiä, joka tekee niistä suomen kahdeksanneksi leveimmät. Kuva: Suomen trofeetuomarit ry

Kultamitalisijoilla paistattelevat lapiosarvet.

Pisteet sarville lasketaan usean muuttujan avulla, joita ovat esimerkiksi piikkien määrä, sarvien suurin leveys, lapiosarvissa lapion leveys, tyvien ympärys, sarvipuoliskojen pituus alimmasta piikistä ylempään piikkiin ja sarvipiikkien pituus.

”Lähtökohtaisesti voisi sanoa, että jos lapiosarvet ovat alle metrin leveät, ja niissä on alle kymmenen piikkiä, ei niillä yleensä mitaleille päästä”, Hinkkinen sanoo.

Viime vuosina uusia mitalisarvia on nähty vähemmän, ja 1980-luku painottuu kärkipäässä.

Piikkien määrissä laskettuna Suomen suurimmat arvioitavaksi tulleet hankosarvet ovat olleet 17-piikkiset ja lapiosarvet vastaavasti 26-piikkiset.

Kultamitalisarvia on vielä paljon löytämättä.

”Uskon ja tiedän varmaksi, että Lapissa on paljon mahtavia sarvia tupien seinillä, joita ei ole koskaan arvioitu. Kaatajia ei ole kiinnostanut asia ja on riittänyt, että sarvet on saatu omalle seinälle. Olisi näistä silti mielenkiintoista saada dataa taltioiduksi.”