• Naisten osuus metsäkoneenkuljettajista alle kaksi prosenttia

    Naiset hakeutuvat metsäkoneenkuljettajiksi yleensä silloin, jos lähipiiri kannustaa alalle.
    Ala mielletään usein ”miesten työksi”.
    Ala mielletään usein ”miesten työksi”. Kuva: Tommi Hakala
    Metsä|Metsäteollisuus
    25.2.202616:00
    Anniina Jokinen

    Naismetsäkoneenkuljettajien osuus Suomessa on alle kaksi prosenttia koko ammattikunnasta, kertoo Itä-Suomen yliopisto.

    Naisten lähipiiri vaikuttaa merkittävästi siihen, hakeutuuko tämä metsänkoneenkuljettajaksi. Lähes kaikki naismetsäkoneenkuljettajat ovat lähteneet alalle perheen, sukulaisten ja ystävien kannustuksesta. Lisäksi isän ammatti tai rohkaisu vaikuttaa päätökseen.

    Asia selviää Itä-Suomen yliopiston toteuttamasta haastattelututkimuksesta.

    Monella tutkimukseen osallistuneella naisella oli kokemusta raskaista koneista jo ennen metsäkonekoneenkuljettajan koulutusta. Esimerkiksi traktorit, kuorma-autot ja kaivinkoneen olivat entuudestaan tuttuja.

    Naiset kokivat metsäkoneenkuljettajan työn houkuttelevaksi ennen kaikkea itsenäisyyden, luonnonläheisyyden, sekä selkeän ja konkreettisten työjäljen vuoksi. Myös hyvä työllisyystilanne auttoi alavalinnassa.

    Metsäkoneyrittäjät palkkaisivat naisia mielellään.

    Alalle hakeutumista jarruttaa se, että metsäkoneenkuljettajan työ mielletään helposti raskaaksi ”miesten työksi”, vaikka koneet ovat huipputeknologisia ja työ vaatii keskittymistä, havainnointia ja ongelmanratkaisukykyä.

    Lisäksi opinto-ohjaajien kannustus alalle koettiin vähäiseksi ja opinto-ohjaajien suhtautuminen toisinaan jopa haittasi alalle hakeutumista. Metsäkoneenkuljettajan työtä ei tuoda tytöille esiin mahdollisena alana.

    Metsäkoneyrittäjät palkkaisivat naisia mielellään. Naiskuljettajat taas ovat saaneet myönteistä palautetta huolellisuudesta, motivaatiosta ja osaamisesta.

    Vanhempainvapaat ja niiden aiheuttamat järjestelyt kuitenkin jakavat yrittäjien mielipiteitä. Etenkin pienissä metsäkoneyrityksissä, joissa ei ole valmiita sijaisjärjestelmiä tai kokemusta vanhempainvapaista, pitkiä poissaoloja voi olla vaikea hallita.

    Sekä työnantajien että naismetsäkoneenkuljettajien mielestä alan tunnettuutta ja vetovoimaa tulisi lisätä ja työstä tarjoa realistista mutta myönteistä tietoa.

    Lisää aiheesta
    • Metsäalan työntekijät työskentelevät muun muassa puutavaran valmistuksessa sekä metsänhoito- ja metsänparannustöissä.

      Metsäteollisuus | Metsäalan tes-neuvottelut jumissa – työtaistelut mahdollisia

      Tilaajalle
    • Talvitien rakentaminen ajokoneelle vaatii pehmeiden maastokohtien kantavuuden parantamista puiden laitolla.

      Metsänhoito | Pakkaset kirittivät talvileimikoiden korjuuta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    naiset metsätalous
    metsäkoneenkuljettajat
    Itä-Suomen yliopisto
    sukupuolten väkärikentäminen
    työn vetovoima
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa