
Hybridit eli lajien väliset risteymät ovat luonnossa harvinaisia. Kaloilla, jotka laskevat sukusolunsa vapaasti veteen, risteymät ovat kuitenkin suhteellisen yleisiä.
Tyypillisesti hybridejä syntyy läheisesti sukua olevien lajien, kuten eri särkikalojen välillä. Suomessa yleisimmät kalaristeymät ovat särkilahna ja siikamuikku.
Risteytyminen on mahdollista, jos lajeilla on sama tai lähes sama kromosomimäärä. Asiaa helpottaa myös se, jos lajien lisääntyminen tapahtuu suurin piirtein samalla alueella samaan aikaan.
Evon erämaajärvessä Kanta-Hämeessä tutkittiin aikoinaan särjen ja lahnan risteymiä. Tutkijat pystyivät osoittamaan, että särkikoiraat hedelmöittävät lahnat.
Useimmat lajiristeymät ovat steriilejä, joten ne eivät pysty jatkamaan sukuaan. Yleensä vain ensimmäisen jälkeläissukupolven risteymät ovat edes kelvollisia elämään, mutta poikkeuksia tästäkin säännöstä on havaittu.
Syksyllä 2009 julkisuuteen nousi erikoinen kala, joka näytti ulkoisten ominaisuuksiensa perusteella kuhan ja ahvenen risteymältä. Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa tehdyt perinnölliset ja rakenteelliset tutkimukset osoittavat, että kala harvinainen tapaus. Kyseessä oli kuhan ja kuha-ahvenen välisen kudun seurauksena syntynyt takaisinristeymä.
Tiedotteessa kerrottiin, että kala muistutti ulkoisilta piirteiltään vaihtelevasti sekä kuhaa että ahventa. Kalan evien väritys oli samanlainen kuin ahvenella, mutta kylkijuovia sillä oli yhtä monta kuin kuhalla.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
