
Suomen talouden selkärankana pidetyn paperiteollisuuden mureneminen alkoi uutispommilla 8. maaliskuuta 2006.
UPM ilmoitti lakkauttavansa Kuusankoskella koko Voikkaan tehtaan, ja pääluottamusmies tuumasi televisiossa: ”Saattaa olla, että riipaisen kovan kännin tänään”.
Voikkaan tehtaan sulkeminen oli lähtölaukaus metsäteollisuuden rakennemuutokselle. Kymmeniä paperi-, sellu- ja jalostustehtaita on lakkautettu kevään 2006 jälkeen.
Millaisia yrityksiä metsäteollisuuden tyhjentyneissä tiloissa nykyään toimii? Vierailimme Voikkaan ja Myllykosken entisillä tehdasalueella.

Jari Lahtisen Redeve oy on hankkinut omistukseensa Voikkaan, Myllykosken ja Kajaanin entiset paperitehdaskiinteistöt. Redeve on vantaalainen kiinteistökehittämiseen erikoistunut yhtiö.
”Voikkaalla toimii tällä hetkellä 30 yritystä, jotka työllistävät tehdasalueella noin 200 työntekijää. Yrityspuistossa on pääasiassa valmistavaa teollisuutta ja varastotilaa”, Redeven kiinteistöpäällikkö Harri Kuoppala kertoo.
Alueella toimivat esimerkiksi rautatiekaluston erikoislaitteiden valmistaja Teräspyörä ja puupakkauksia valmistava Earthpact. Voikkaalla louhitaan myös bitcoineja.
Osa yrityksistä on vaihtunut vuosien varrella. Esimerkiksi padelhalli sijaitsi aiemmin Voikkaan vanhassa painehiomossa.
”Aikaisemmin Voikkaalla oli myös sirkkojen kasvattamo, mutta hyönteisbuumi loppui lyhyeen”, Jari Lahtinen sanoo.

Alumiiniprofiilien valmistukseen erikoistuneen alajärveläisen Mäkelä Alu oy:n maalaamo on toiminut entisellä paperitehtaalla vuodesta 2019. Voikkaan sivupisteellä työskentelee 12 henkilöä.
”Maalaamon työntekijämäärä on tarkoitus jatkossa vähintään tuplata 24:ään, kun töissä siirrytään kahteen vuoroon. Nyt rakennusalalla on yleisesti huono tilanne”, Mäkelä Alun Voikkaan työnjohtaja Marko Markku sanoo.
Mäkelä Alun maalaamo toimii vanhassa rullavarastossa. Yrityksen asiakkaat valmistavat muun muassa parveke- ja terassilasituksia sekä aurinkosuojaratkaisuja.
”Entinen paperitehdas soveltuu hyvin meidän tarkoituksiimme. Pystymaalaamo vaatii paljon korkeutta, ja hallissa on 14 metriä vapaata tilaa ylöspäin”, Markku sanoo.

Kun UPM:n paperitehdas lopetti 2006, Voikkaalla työskenteli noin 670 työntekijää. Jari Lahtinen näkee sekä Voikkaalla että Myllykoskella valoa tunnelin päässä.
Valmistavan teollisuuden lisäksi erityisen suuri potentiaali on Lahtisen mielestä datakeskuksissa. Datakeskuksissa eli palvelinkeskuksissa toimii paljon suurten tietomäärien tallentamiseen ja käsittelyyn tarkoitettuja tietokoneita.
Datakeskuksia tarvitaan esimerkiksi Whatsapp-viestin lähettämiseen, Google-hakuun ja Facebookin profiilikuvan lataamiseen.
Redeve myi jo Myllykosken vanhan paperitehtaan läheisyydestä 21 hehtaarin maa-alueen islantilaiselle Atnorthille.
Atnorth rakentaa parhaillaan megaluokan datakeskusta Myllykosken Ummeljoelle. Valmistuessaan kesällä 2025 se työllistää alkuun suoraan noin sata ja alihankkijoina parisataa ihmistä.
”Kouvolalla on nyt pullat hyvin uunissa. Myllykoski saatiin hyvään vauhtiin Atnorthin datacenterin kautta. Toivottavasti datakeskus toteutuu ja tuo lisäpotkua myös Voikkaalle.” Jari Lahtinen
Talouteen erikoistunut konsulttiyritys Copenhagen Economics on tehnyt selvityksen datakeskusinvestointien Suomelle tuomista taloudellisista mahdollisuuksista.
Varsinaisten datakeskustyöntekijöiden lisäksi konesaliin tarvitaan kaksinkertainen määrä siivoajia, vartijoita ja laitehuoltajia. Tämän päälle tulevat vielä välilliset työpaikat, kuten päiväkodin opettajat ja ravintoloitsijat.
Vertailun vuoksi Myllykoskella työskenteli 375 työntekijää, kun UPM lopetti paperitehtaan 2011. Adnorth työllistää todennäköisesti jatkossa enemmän henkilöitä kuin Myllykosken paperitehdas aikanaan.
”Tavoitteena on laajentaa Myllykoskella datakeskustoimintaa vielä Kymijoen toiselle puolelle omistamalleni tehdasalueelle. Vanhoissa paperitehtaan rakennuksissa on vain yksi vuokralainen, eivätkä ne sovellu yrityspuistoksi”, Jari Lahtinen kertoo.
Hän arvioi, että Myllykosken entisen tehdasalueen kohtalo tulee ratkeamaan viiden vuoden sisällä.

Redeve neuvottelee myös Voikkaalle sijoitettavasta datakeskuksesta. Kyseessä olisi todennäköisesti noin 30–60 megawatin datakeskus joka työllistäisi suoraan vajaat 40 henkeä, Harri Kuoppala arvioi.
Kuusankoskella asuva Harri Kuoppala tuli Voikkaan paperitehtaalle töihin jo 1990-luvun alussa. Hän harmittelee Voikkaan ja Myllykosken palveluiden kuihtumista.
Lahtisen mielestä paperitehtaiden sulkemisten aiheuttama pahin epätoivo on onneksi hälvennyt.
”Kouvolalla on nyt pullat hyvin uunissa. Myllykoski saatiin hyvään vauhtiin Atnorthin datacenterin kautta. Toivottavasti datakeskus toteutuu ja tuo lisäpotkua myös Voikkaalle.”
Kouvolan kolmas 2011 suljettu paperitehdas sijaitsee Kymin ruukin alueella, ja se on edelleen UPM Kymmenen omistuksessa. Taideruukissa on muun muassa teatteritoimintaa, taidenäyttelyä, käsitöitä, huovutusta ja vintage-vaatteita.

Kouvolan kaupunginjohtaja Marita Toikka on ilahtunut entisten paperitehdasalueiden piristymisestä.
”Voikkaalle on sijoittunut teollisuutta, ja Kymin ruukin alueella on vahvaa luovan alan yritystoimintaa ja tapahtumapalveluita. Myllykoskelle investoidaan datakeskuskokonaisuutta”, Toikka sanoo.
Hän näkee Kouvolan vahvuutena keskeisen logistisen sijainnin. Kaupunkiin on suunnitteilla useita mittavia aurinkovoimaloita. Kouvolan rautatie- ja maantieterminaali mahdollistaa taas uutta yritystoimintaa.
”Kouvolassa on sellainen mentaliteetti, että periksi ei anneta. 40 000 ihmistä allekirjoitti kansalaisadressin, jolla oli osaltaan vaikutusta siihen, että Kouvolan sairaalan yöpäivystys säilyy.”
Kouvolasta tuli pinta-alaltaan Etelä-Suomen suurin kunta, kun kuusi entistä kuntaa liittyivät yhteen 2009.
Toikan mukaan kaupungin huonon taloustilanteen korjaaminen jatkuu. Lasten määrä on vähentynyt merkittävästi, ja se merkitsee esimerkiksi koulujen ja päiväkotien sulkemisia.
”Kaikkea ei keskitetä Kouvolan ydinkeskustaan. Haluamme turvata tietyt peruspalvelut alakoulusta kirjastoon kahdeksassa keskustaajamassa.”

”Entinen paperitehdas soveltuu hyvin meidän tarkoituksiimme. Pystymaalaamo vaatii paljon korkeutta, ja hallissa on 14 metriä vapaata tilaa ylöspäin” Marko Markku
535 ihmistä sai lopputilin, kun UPM lopetti Kajaanin paperitehtaan 2008. Nykyään Renforsin rannan entisellä tehdasalueella työskentelee jo enemmän ihmisiä kuin paperitehtaan aikana.
Redeve-konserni on omistanut myös Kajaanin entisen paperitehdasalueen vuodesta 2022 lähtien.
”Renforsin rannassa toimivat yritykset työllistävät yli 700 ihmistä, mutta osa tekee tietenkin etätöitä Kajaanin ulkopuolella”, Redeven palvelupäällikkö Salla Ventonen kertoo.
Kainuuseen on muodostunut koko Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen datakeskusten keskittymä, Jari Lahtinen sanoo.
Renforsin rannan yritysalueella sijaitsevat Suomen valtion omistaman CSC:n kansalliset supertietokoneet ja yhteiseurooppalainen, Euroopan tehokkain supertietokone LUMI. Myös islantilainen Borealis Data Center laajentaa toimintaansa.

Salla Ventosen mukaan Suomi houkuttelee datakeskuksia poliittisesti tasapainoisena ja turvallisena maana.
”Euroopassa alkaa jo olla niukkuutta sähkön saatavuudesta, mutta Suomesta on riittävästi energiaa tarjolla. Myös kylmä ilmasto ja sähkön vihreys on tärkeitä asioita”, Ventonen sanoo.
Kajaanin kehitysjohtajan Risto Hämäläisen mukaan UPM teki jälkihoidon vastuullisesti, kun paperitehdas suljettiin. Tämä on avainsyy tehdasalueen menestykseen.
”Tehtaan toimihenkilöistä muodostettiin välittömästi Renforsin ranta -yritysalue, kun lakkautuspäätös oli tehty. Heille tuli tehtäväksi hakea alueelle uutta yritystoimintaa UPM:n teknologiajohtaja Pauli Hännisen johdolla”, Hämäläinen sanoo.
Kajaanin ongelmana on Suomen pahin työvoimapula, mikä estää yrityksiä kasvamasta. Katse kääntyy sen vuoksi työntekijöiden rekrytointiin ulkomailta.
”Ulkomaalaiset valuvat herkästi Etelä-Suomeen, koska sinne on muodostunut heidän kulttuurinsa yhteisöjä. Pyrimme vahvistamaan Kajaanissa yhteisöllisyyttä, jotta maahanmuuttajat sitoutuisivat paikkakunnalle”, Hämäläinen sanoo.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
