• Ruotsin korkein oikeus määräsi korvaukset metson takia kielletyistä hakkuista – media: Merkittävä ennakkopäätös

    Metsänomistajalle oikeuden toteutuminen oli pitkä prosessi, joka alkoi jo vuonna 2015.
    Metsot tapaavat käydä soidinta tietynlaisilla paikoilla.
    Metsot tapaavat käydä soidinta tietynlaisilla paikoilla. Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Metsäpolitiikka
    9.4.202316:00
    Jukka Hämäläinen

    Ruotsalainen Hargin ruukki saa valtiolta 3,4 miljoonan kruunun (noin 300 000 euroa) korvauksen siitä, että metsähallitus pysäytti 17 hehtaarin hakkuut metson soidinpaikalla, uutisoi Lantbrukets Affärstidning (ATL).

    Kyseessä on ensimmäinen lajien suojeluun liittyvien korvausten käsittely korkeimmassa oikeudessa ja siten ennakkopäätös Ruotsissa.

    Metsänomistajalle oikeuden toteutuminen oli pitkä prosessi. Hakkuu ilmoitettiin jo vuonna 2015. Metsähallitus määräsi hakkuukiellon vuonna 2017. Metsänomistaja valitti päätöksestä maa- ja ympäristöoikeuteen, joka hylkäsi valituksen.

    Kun myös lääninhallitus hylkäsi korvaushakemuksen, metsänomistaja haastoi valtion oikeuteen maankäytön merkittävästä estämisestä. Maa- ja ympäristöhovioikeus asettui metsänomistajan puolelle.

    Valtio valitti päätöksestä korkeimpaan oikeuteen, joka lopulta velvoitti valtion maksamaan korvauksen ja Hargin Ruukin oikeudenkäyntikulut.

    ATL:n uutiseen pääset tästä.

    Lisää aiheesta
    • MTK katsoo, että luonnonsuojelulain luontotyyppisuojelun tulee jatkossakin perustua viranomaisen tekemään päätökseen. Voimassa oleva luonnonsuojelulaki suojaa uhanalaisten lajien lisäksi yhdeksää luontotyyppiä.

      Ympäristö | Luonnonsuojelulaki uudistuu ‒ MTK:n pelkona on harmaan, korvaamatta jäävän suojelun lisääntyminen, Luonnonsuojeluliitto: “Metsät ovat luonnonsuojelumme ykkösongelma”

    • Uhanalais­ongelma on suuri esimerkiksi harjujen paisterinteillä.

      Metsänhoito | Metsän­hoitaja Petri Heinonen löysi ongelmia Punaisen kirjan menetelmistä ja tuloksista ‒ yksi ongelma on se, että uhanalaisuuden syyt kuvataan ylimalkaisesti

      Tilaajalle
    • Tämä metso on kuvattu soidinasennossa Meltauksen riistantutkimusaseman tarhassa.

      Metson soidin kiihkeimmillään, valtion mailla sijaitsee 2 500 soidinpaikkaa

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin