
Noin 29 000 ihmistä on joutunut pakenemaan kodeistaan Kanadan Albertan provinssissa roihuavien metsäpalojen takia, CTV News uutisoi tänään maanantaina.
CNN:n mukaan Albertassa on on vähintään 103 erillistä metsäpaloa. Eri lähteiden arvioiden mukaan noin 122 000–166 000 hehtaaria on jo palanut. Paloista lähes kolmannes on luokiteltu hallitsemattomiksi.
Suurimmat yksittäiset palot ovat lähes 78 000 hehtaarin metsäpalo Albertan lounaisosissa sekä yli 56 000 hehtaarin palo provinssin keskiosissa, kertoo Edmonton Journal.
Vuoden alusta lähtien Albertassa on palanut yhteensä 375 000 hehtaaria.
Kevät Albertassa on ollut kuuma ja kuiva. Rutikuiva metsä syttyy pienestäkin kipinästä ja voimakkaat tuulet saavat palot leviämään nopeasti.
Edmonton Journalin mukaan palot uhkaavat myös sähkön- ja energiantuotantoa provinssin itäosissa. Sunnuntai toi kuitenkin pientä helpotusta palopelastajien työhön, kun Albertan eteläosissa ripotteli vettä.
Viereisessä Brittiläisen Kolumbian provinssissa asukkaat kärsivät savusta ja sen aiheuttamasta heikosta näkyvyydestä. Savu haittaa esimerkiksi lentämistä, ja kansalaisia on ohjeistettu välttämään tiettyjä valtateitä, CNN kertoo.
Savu ei ole Brittiläisen Kolumbian ainoa ongelma, kertoo The Guardian. Viime viikkoon asti kevät oli Kanadan länsiosissa kylmä, mutta nopeasti jopa 10–15 astetta tavanomaista korkeammaksi nousseet lämpötilat ovat aiheuttaneet maastopalojen lisäksi myös tulvia.
Joet ovat tulvineet uomistaan ja tulvavedet ovat tuhonneet rakennuksia ja johtaneet tiesulkuihin, The Guardian kertoo.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
