• Merkit viittaavat UPM:n vetäytyvän pikkuhiljaa Suomesta, tutkija sanoo

    Havuvanerituotannon jatkuminen nykyisillä kantohinnoilla on epävarmalla pohjalla.
    Tilaajalle
    Vanerituotanto on ollut yksi UPM:n kannattavista kulmakivistä.
    Vanerituotanto on ollut yksi UPM:n kannattavista kulmakivistä. Kuva: Carolina Husu
    Metsä|Metsäteollisuus
    6.10.202512:00
    Jarmo Palokallio

    UPM:n on sulkenut kannattamattomia tehtaitaan tasaiseen tahtiin. Parhaillaan se pohtii vaneriliiketoimintansa jatkoa, mitä voi pitää huolestuttavana Suomen kannalta.

    ”Tämä on aika merkittävä muutos UPM:ltä, kun vaneria on tähän asti pidetty sen yhtenä ydinliiketoimintana. Näen tässä merkkejä siitä, että UPM vetäytyy pienin askelin ja entistä enemmän Suomesta”, toteaa Luonnonvarakeskus Luken erikoistutkija Esa-Jussi Viitala.

    UPM on Euroopan suurin vanerin valmistaja. Yhtiöllä on Suomessa kolme vaneritehdasta ja yksi viilutehdas. UPM:n neljäs vaneritehdas sijaitsee Virossa.

    UPM ilmoitti syyskuussa selvittävänsä mahdollisuutta irrottaa vaneriliiketoimintansa erilliseksi yhtiöksi, joka voitaisiin myydä tai listata pörssiin.

    Viitala arvelee, että taustalla vaikuttavat useat ja osin ristiriitaiset syyt. Yksi niistä on koivutukin heikentynyt saatavuus ja kohonnut hinta. Myös havutukkien hinnat huitelevat korkealla.

    Toinenkin syy juontaa Venäjän hyökkäyssodasta. Venäläinen vaneri on poistunut EU:n markkinoilta, mutta sodan jälkeistä tilannetta on vaikea arvioida. Siitä voi seurata raju ylitarjonta.

    ”Nykyisellä havutukin hintatasolla havuvanerin tuotannon säilyminen Suomessa on vieläkin epävarmempaa.”

    Esa-Jussi Viitala

    UPM:n kannalta vanerin eriyttäminen onnistuisi, sillä sen osuus yhtiön liiketoiminnasta on verraten pieni. Se ei siten vaikuttaisi merkittävästi konsernin toimintaan tai taseeseen.

    ”Toisaalta vanerin valmistus on ollut yksi konsernin kannattavimmista liiketoiminta-alueista, jonka pääoman tuotto on ollut viime vuosina suhteellisen korkea ja tasainen, 15–20 prosenttia”, Viitala muistuttaa.

    ”Se on enemmän, kuin paljon julkisuutta saaneen Saksan Leunan hankkeen biokemikaaliliiketoiminnan sijoitetun pääoman tuottotavoite. Kyseinen hanke on muutenkin riskialtis”, toteaa Viitala Luonnonvarakeskuksen suhdanne-ennusteessa.

    Koivutukkien riittävyys on yksi vanerituotannon ongelmista.
    Koivutukkien riittävyys on yksi vanerituotannon ongelmista. Kuva: Marita Waenerberg

    Viitala näkee UPM:n vaneriteollisuuden eriyttämisessä mahdollisuuksien lisäksi merkittäviä riskejä.

    ”Suomen kansantalouden kannalta suurin riski lienee se, että korkealaatuisen koivuvanerin tuotantoon liittyvä tietotaito ja lopulta myös itse tuotanto tai valtaosa siitä siirtyisivät Suomen ulkopuolelle halvemman kustannustason maihin.”

    Niin voisi käydä, jos ulkomainen yhtiö ostaisi pörssissä noteeratun uuden vaneriyhtiön tai se päätyisi opportunististen pääomasijoittajien käsiin.

    ”Nykyisellä havutukin hintatasolla havuvanerin tuotannon säilyminen Suomessa on vieläkin epävarmempaa”, toteaa Viitala.

    Kotimaisen havuvanerin tuotannon vaikeuksia kuvastaa Metsä Woodin ilmoitus Suolahden vaneritehtaan sulkemisesta vuoden 2026 loppuun mennessä.

    Tehtaan korvaaminen kertopuuta valmistavalla tuotantolaitoksella merkitsee käytännössä yhtiön vetäytymistä havuvanerin myynnistä kannattavuusongelmien vuoksi.

    Lisää aiheesta
    • Riga Wood jalostaa koivutukkia Sastamalassa.

      Metsäteollisuus | Sastamalan jätti-investointi kasvattaa koivutukin tarvetta

      Tilaajalle
    • UPM valmistaa Suomessa vaneria kolmella ja viilua yhdellä tehtaalla. Kuvassa Pelloksen vaneritehtaan tuotantolinja.

      Metsäteollisuus | Luopuuko UPM kokonaan vanereista? Vaihtoehtojen joukossa myyminen ja pörssiin listautuminen

    Artikkelin aiheet
    UPM
    vaneriteollisuus
    Suomi
    tehdassulkeminen
    puuteollisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa