• Luopuuko UPM kokonaan vanereista? Vaihtoehtojen joukossa myyminen ja pörssiin listautuminen

    UPM:n mukaan vaneriliiketoiminnan strategisessa arvioinnissa käydään läpi eri vaihtoehtoja. Arvioinnin on määrä valmistua ensi vuoden loppuun mennessä.
    UPM valmistaa Suomessa vaneria kolmella ja viilua yhdellä tehtaalla. Kuvassa Pelloksen vaneritehtaan tuotantolinja.
    UPM valmistaa Suomessa vaneria kolmella ja viilua yhdellä tehtaalla. Kuvassa Pelloksen vaneritehtaan tuotantolinja. Kuva: Carolina Husu
    Metsä|Metsäteollisuus
    23.9.202512:39
    Anni-Sofia Hoppi

    Metsäyhtiö UPM pohtii vaneriliiketoiminnasta luopumista.

    Yhtiö kertoo pörssitiedotteessa käynnistäneensä UPM Plywood -liiketoiminta-aluetta koskevan strategisen arvioinnin. Arvioinnin odotetaan valmistuvan vuoden 2026 loppuun mennessä.

    Arvioinnissa käydään läpi eri vaihtoehtoja, joihin kuuluu myös liiketoiminnan irtaantuminen UPM:stä esimerkiksi myynnin, osittaisjakautumisen tai pörssilistautumisen kautta.

    UPM:n mukaan tavoitteena on ”arvioida vaihtoehtoja vaneriliiketoiminnan pitkän aikavälin mahdollisuuksien maksimoimiseksi kehittyvässä markkinaympäristössä”.

    UPM:n toimitusjohtajan Massimo Reynaudon mukaan yhtiö arvioi jatkuvasti eri liiketoimintojen mahdollisuuksia.

    ”Päätös käynnistää UPM Plywoodin strateginen arviointi on osa sitoutumistamme jokaisen liiketoiminta-alueen pitkän aikavälin menestykseen”, hän sanoo tiedotteessa.

    UPM valmistaa Suomessa vaneria Joensuun, Pelloksen ja Savonlinnan vaneritehtailla sekä viilua Kalson viilutehtaalla.

    Lisää aiheesta
    • Tuija Suur-Hamari tulee johtamaan UPM Plywoodia.

      Metsäteollisuus | UPM:n vaneriliiketoiminnalle nimitettiin uusi johtaja

    • UPM:n toimitusjohtaja Massimo Reynaudo toteaa, että Suomessa puukustannukset ovat olleet kestämättömän korkeat.

      Metsäteollisuus | UPM paransi, mutta antoi varovaisen arvion tulevasta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    UPM
    vaneriliiketoiminta
    strateginen arviointi
    UPM Plywood
    metsäteollisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa