• UPM:n vaneriliiketoiminnalle nimitettiin uusi johtaja

    Uusi liiketoimintajohtaja ja johtoryhmän jäsen tulee konsernin ulkopuolelta.
    Tuija Suur-Hamari tulee johtamaan UPM Plywoodia.
    Tuija Suur-Hamari tulee johtamaan UPM Plywoodia. Kuva: UPM
    Metsä|Metsäteollisuus
    17.4.202512:22
    Jukka Hämäläinen

    UPM Plywood -liiketoiminta-alueen johtajaksi on nimitetty Tuija Suur-Hamari. Hänestä tulee UPM-konsernin johtoryhmän jäsen, ja hän raportoi toimitusjohtaja Massimo Reynaudolle. Hän aloittaa tehtävässään viimeistään 1. marraskuuta 2025.

    Tuija Suur-Hamari on diplomi-insinööri Helsingin teknillisestä korkeakoulusta. Hän siirtyy UPM:n palvelukseen Wihuri oy:stä, jossa hän on toiminut Wipak oy:n ja Wipak Healthin toimitusjohtajana sekä WiiCare Healthcare Packaging -liiketoiminnan johtajana vuodesta 2016. Ennen nykyisiä tehtäviään hän toimi Kotkamills oy:n toimitusjohtajana.

    Suur-Hamari nimitettiin äskettäin myös Metsähallituksen hallituksen puheenjohtajaksi.

    ”Olen erittäin iloinen voidessani toivottaa Tuijan tervetulleeksi UPM:ään ja konsernin johtoryhmään. Hänellä on laaja johtamiskokemus sekä vahvat näytöt strategisten muutosten ja kasvun johtamisesta pakkaus- ja uusiutuvien materiaalien aloilla”, sanoo toimitusjohtaja Reynaudo tiedotteessa.

    Tuija Suur-Hamari seuraa tehtävässään Susanna Rinnettä, joka toimii UPM Plywood -liiketoiminta-alueen väliaikaisena johtajana oman tehtävänsä ohella.

    Lisää aiheesta
    • Satu Saarelainen, Juha Vidgren ja Jukka Palokangas ovat uusia Metsähallituksen hallituksen jäseniä.

      Politiikka ja talous | Nämä henkilöt ohjaavat valtion metsien käyttöä

    • UPM:n vanerityöntekijät osoittivat mieltään palkankorotuksien puolesta yhtiökokouksen aikaan maaliskuussa Helsingissä.

      Työmarkkinat | Teollisuusliitto hylkäsi sovintoehdotuksen UPM:n vaneriliiketoiminnan työriidassa

      Tilaajalle
    • Noin 80 UPM Plywoodin työntekijää tuli vauhdittamaan palkkaneuvotteluita Finlandia-talolle, jossa osakkeenomistajat pitivät yhtiökokousta.

      Metsäteollisuus | Loukkaantunut UPM:n vaneriväki osoitti mieltään: ”Haluamme samat korotukset kuin muutkin”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    UPM
    vaneriliiketoiminta
    johtajan nimitys
    Tuija Suur-Hamari
    liiketoimintajohtaja
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa