• Hirvijahti kruunaa syksyn – tänä vuonna tosin vähäisillä lupamäärillä

    Hirvilupien määrässä on tänä vuonna pudotusta. Kannan koko puhuttaa niin metsästäjiä kuin maanomistajiakin.
    Tilaajalle
    Hirvikantaa verotetaan tänä vuonna monin paikoin viime vuosia vähemmän.
    Hirvikantaa verotetaan tänä vuonna monin paikoin viime vuosia vähemmän.  Kuva: Miska Puumala
    Metsä|Erä
    7.10.202319:30
    Kolumni
    Johanna Koskiahde

    Syksyn jahtikausi on edennyt sorsastuksen ja jänisjahdin kokemusrikkaiden eräelämysten myötä huipennukseensa, hirvenmetsästykseen. Kukin seura ratkaisee jahtiin lähdön ajankohdan lain asettamissa rajoissa oman tilannearvionsa mukaisesti. Oman seurani hirvijahdin aloitus koittaa lokakuun puolivälissä. Riistakameroiden otokset metsästysalueen asukeista kertovat, että tyhjään metsään ei porukan jäsenten tarvitse passipaikalle asettua eikä koirien lähteä hakemaan. Lupia on saatu alueelle kuitenkin aiempaa selvästi vähemmän. Hirvenmetsästys alkoi tällä jahtikaudella aiempaa pienemmällä lupamäärillä eri puolilla Suomea.

    Liekö mikään runsaslukuisista riistalajeistamme niin tarkasti kontrolloitu ja säännelty kuin hirvi. Luken kanta-arvioiden ja riistaneuvostojen päätösten pohjalta hirvikannan rakennetta käännetään metsästystä kohdentamalla aina sinne suuntaan, mihin tilanne näyttää vaativan.

    Kannan elinvoimaisuudesta ei tarvitse huolta kantaa, kun ekologisesti ja taloudellisesti kestäväksi hirvien talvikannan suuruudeksi on arvioitu 60 000 hirveä. Luken arvio hirvikannan koosta oli viime talvena 77 000 yksilöä. Lupamääriä veivaamalla hirvikantaa heilautetaan parissa vuosikymmenessä kymmenillä tuhansilla. Kun Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen arvion mukaan 1970-luvulla hirvien talvikannan koko oli noin 40 000, määrä oli 2000-luvun taitteessa huimat 140 000. Siinä kohtaa metsänomistajien kipuraja ylitettiin jo siinä määrin, että alaspäin tultiin tuntuvasti. Kunnes taas lupamääriä vähennetään ja kantaa vahvistetaan.

    Hirvi on taloudellisesti katsoen lähinnä haittaeläin. Se aiheuttaa sekä valtiolle että yksityisille henkilöille vahinkoja, rahassa ja hengessä mitattavia. Kannan sopivasta koosta vallitsee siihen nähden ihmeen suuri mielipiteiden hajonta. Toki metsästetyn hirvenlihan arvo mitataan kymmenissä miljoonissa euroissa. Lisäksi hirvenmetsästyksellä on tutkitusti suuri sosiaalinen arvo, liikuttaahan se metsiin arviolta satatuhatpäisen joukon harrastajia.

    Lupamääristä ja kannan koosta päätettäessä vähiten kuunnellaan sitä, joka maksaa suurimman hinnan hirvien ylläpidosta – maanomistajaa. MT Metsän lukijakyselyssä noin 1600 vastaajasta yli puolet pitää tämänhetkistä hirvikantaa liian suurena. Metsäsomistajien keskuudessa alueellisten riistaneuvostojen asettamia tiheystavoitteita pidetään usein kohtuuttomina.

    Metsänomistajien tilannetta helpottaisi jo se, että hirvenmetsästystä kohdennettaisiin talvehtimisalueille ja toteutettaisiin niin myöhään, että niille asettuneisiin tihentymiin saataisiin helpotusta. Se on keino, joka olisi toteutettavissa saman tien. Metsästysseurat toimivat maanomistajan vuokralaisina ja yhteistyön toivotaan jatkuvan mutkattomasti vuodesta seuraavaan. Valmius avoimeen keskusteluun käytännöistä on varmasti olemassa.

    Kolumnin kirjoittaja on MT Metsän toimitussihteeri.
    Lisää aiheesta
    • Hirvi on suurin metsissämme asuva eläin.

      Erä | Metsästys ja Kalastus: Jättiläishirvi kaadettiin Sallassa – ennätys harppasi uudelle kymmenluvulle

    • Hirvitornissa ollaan sään armoilla.

      Erä | Korkeampaa hirvimatematiikka – Mahdollisuuteni tähdättyyn riistalaukaukseen pompsahtivat kahteenkymmeneen prosenttiin, muistelee Pekka Ervasti

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle