• Video: Talvella hirvet kerääntyvät porukoiksi ja välttelevät liikuntaa

    Hirvi on yksi parhaiten lumeen ja kylmyyteen sopeutuneista sorkkaeläimistä, mutta talvi on sillekin karua aikaa.
    Hirvet kulkevat mielellään peräkkäin.
    Hirvet kulkevat mielellään peräkkäin.  Kuva: Juho Rahkonen
    Metsä|Erä
    23.12.202313:30
    Eija Vallinheimo

    Talvella hirvet säästävät energiaa, kun ne kulkevat porukassa ja peräkkäin usein samoja polkuja pitkin. Hirvien liikkuminen vähenee tasaisesti lumen määrän lisääntyessä.

    Videolla hirvilehmä liikuskelee Kirkkonummen maisemissa kahden vasansa kanssa.

    Ennen syvimpien lumihankien muodostumista hirvet vaeltavat talvilaidunalueilleen, jonne ne saapuvat suurimmaksi osaksi ennen syvimpien lumien tuloa. Tällöin alueeksi etsitään sellainen, mistä ravinto löytyy mahdollisimman vähäisellä liikkumisella. Kesä- ja talvielinpiirien väliset etäisyydet olivat keskimäärin 5–8 kilometriä. Suurin osa metsävahingoista syntyy talvella hirvien talvilaidunalueilla, jonne saattaa muodostua suurempikin lauma hirviä.

    Talven hirvi viettääkin rauhallisesti ruokaillen talvilaitumillaan. Hirvet syövät esimerkiksi puunkuorta, havunneulasia ja oksia. Varsinkin männynneulasista hirvi saa hyvin irti kylmässä pärjäämiseen tarvittavan energian, siksi tuhoja tapahtuu erityisesti mäntytaimikoissa.

    Hirvi on lihakilomääränsä ja taloudellisen arvonsa perusteella merkittävin riistaeläimemme. Näin oli jo esihistoriallisella ajalla, mistä on merkkinä se, että kalliomaalauksista suurimmassa osassa kuvattuna on hirvi.

    Lisää aiheesta
    • Karhut voivat paikallisesti vaikuttaa hirvikantaan tappamalla erityisesti hirvenvasoja.

      Erä | Arvostettu hirvitutkija: ”Suurpetojen varaan hirvikannan hoitoa ei voi jättää”

      Tilaajalle
    • Hirvien kiima huipentuu syys–lokakuun taitteessa, mutta ajankohta vaihtelee hiukan eri osissa maata.

      Erä | Video: Hormonihöyryiset hirvet kiinnostuvat Helena Mannisen kutsuhuudosta

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle