

Lapuan Kivimäen ampumarata on yhdeksän metsästysseuran, reserviläisten ja reservin upseereiden sekä Lapuan seudun ampujien mittava, 1,5 miljoonan euron ja 30 hehtaarin yhteishanke. Vuonna 2012 perustetun ampumaratayhdistyksen työ on ollut todellinen voimain ponnistus, eikä valmista ole vieläkään.
”Käytössä ovat nyt pistoolirata ja hirvirata. Lopputarkastuksia vaille on kilometrin kiväärirata. Seuraavaksi haetaan rahoitus haulikkoradoille ja toiminnallisten lajien radoille. Ne tulevat viemään vielä kolme, neljä vuotta”, arvioi ratavastaava Kai Pitkäaho.
Enimmillään kutakin rataa käy tarkastamassa poliisi-, rakennus-, ympäristö- ja pelastuslaitosviranomaisen edustajat. Byrokratia on melkoinen hidaste.
”Hirviradan kohdalla jouduimme odottamaan lopputarkastajaa kaksi vuotta radan valmistumisen jälkeen”, mainitsee yhdistyksen puheenjohtaja Juhani Hänninen.

Kivimäen ampumaradalle nousee kökkä- eli talkootyönä tehty kymmenen radan kokonaisuus. Meneillään olevassa kakkosvaiheessa valmistuvat 50 metrin liikkuvan maalin ja pienoiskiväärin rata sekä 100 metrin luodikkorata. Kaikkiaan alueelle on noussut jo 750 neliötä katettuja ampumatiloja. Kaikki on tehty aggregaattien ja akkusähkön varassa, mikä tuo lisähaasteen rakentamiseen.
”Talkootyötä on tehty ennakoitua suurempia määriä. Noin 7000 tuntia on kertynyt listoille tähän mennessä”, arvioi varapuheenjohtaja Antti Peltomäki.
Kivimäki on nimensä veroinen. Rakentaminen on tullut osin arvioitua kalliimmaksi.
”Mihin tahansa kaivinkone kauhan iskee, kivilohkareita on vastassa. Esimerkiksi sähkökaapelin veto kolmen kilometrin matkalle tuli kalliiksi. Työn arvioitiin kestävän viikon, se vei kuukauden”, Hänninen selvittää.
Radan rahoituksesta 60 prosenttia on Elyn myöntämää, 15 prosentin osuudella mukana ovat Lapuan kaupunki ja ampumaratayhdistys.
”Maakunnan yrityksiltä on saatu merkittävät lahjoitukset rakennusmateriaalien muodossa. Siitä iso kiitos heille. Kattorakenteita, peltiä, ikkunoita, sahatavaraa ja maanparannusaineksia on tullut kymmenien tuhansien edestä”, kiittää Hänninen.

Hankkeen käynnistämisen aikoina elettiin tyystin toisenlaisessa turvallisuuspoliittisessa ympäristössä. Ampumaratojen ympäristölupien tiukentuessa näytti siltä, että ampumalajien harjoittelumahdollisuudet romutetaan ratojen sulkeutumisen myötä. Venäjän hyökkäyssota muutti suhtautumista ja ampumaratojen merkitys muistettiin hallitusohjelmaa myöten. Siihen kirjattu tavoite on nostaa Suomen ampumaratojen määrä nykyisestä kuudestasadasta tuhanteen.
Ympäristöluvitus vaikeuttaa kuitenkin merkittävästi jo olemassa olevien ratojen jatkoa, ja harvassa ovat uudet ampumaratahankkeet, jotka ovat iso investointi harrasteseuroille. Lapualla löytyi kuitenkin rohkeutta lähteä toteuttamaan ratahanketta. Rata palvelee laajasti maakunnan harrastajia erityisesti nyt, kun monet pienemmät radat ovat vaikeuksissa ympäristölupien kanssa.
Asennemuutos näkyy hankeen vastustajien äänen vaimentumisena ja positiivisen palautteen lisääntymisenä.
”Täällä eletään isänmaallisessa ympäristössä ja se näkyy ymmärryksenä ampumaharrastuksen ja harjoittelun tärkeydestä”, arvioi Pitkäaho.

Kivimäki oli radan sijaintivaihtoehdoista kolmas. Ympäristö- ja meluhaitoista tehdyt valitukset ovat viivästyttäneet hanketta vuosia.
”Tästäkin sijainnista valitettiin, ja valitus käsiteltiin aina korkeinta hallinto-oikeutta myöten. Prosessi vei meiltä aikaa useamman vuoden ja rahaa pitkälti toistakymmentä tuhatta. Valittajan kustannukset se sijaan jäävät muutamaan sataseen”, sanoo hankkeessa alusta asti mukana ollut Mika Passi.
Alueella on tehty hintavat melumallinnukset ja -mittaukset, pariinkin kertaan. Ja mittaus uusitaan vielä radan valmistuttua. On etsitty ympäristötoimen tarkastajien toimesta lepakkokiviä, kämmekkäkasveja ja viitasammakoita. Kaikki valituksista johtuvat tarkastukset maksaa kohde, ampumaratayhdistys.
”Valituksiin oli varauduttu, mutta ovathan ne raskaita prosesseja ja vaativat lakiasioihin perehtyneen ammattilaisen hoitamaan paperityön. Onneksi meillä sellainen on yhdistyksen aktiiveissa. Lupa-asioista ja valitusten vastineista on huolehtinut juristi”, Hänninen kertoo.
Jatkossa radan toimintaa seurataan vesinäytteiden muodossa kahdesti vuodessa. Lisäksi maaperän kuormitusta arvioidaan vuosittain laukausmäärien perusteella.
Yhdistys luottaa siihen, että valitustien käyminen kertaalleen korkeimmalle tasolle asti turvaa toiminnan jatkossa. Tiedossa on, että vuosikymmeniä toimineet ampumaradat ovat jääneet valitusprosessissa alakynteen myöhemmin asutusta radan kupeeseen rakentaneiden ryhtyessä valittamaan melusta. Näin on käynyt Lapuallakin.
”Kivimäen rata on myös merkitty maakuntakaavaan. Kaavoituksen osalta hankkeelle myötämielinen kaupunki huolehtii osaltaan, että ristiriitatilannetta ei muodostu siten, että radan läheisyyteen rakennettaisiin asutusta, joka sitten johtaisi olemassa olevan radan toiminnasta valittamiseen”, sanoo Hänninen.

Kivimäen radan vetonaula on kilometrin pituinen kiväärirata. Ampumapaikalta aukeaa 150 metriä leveä sektori. Maalipisteitä radalla on 300, 600 ja 1000 metrin etäisyyksillä.
”Rata on Suomen ensimmäinen siviileille avoin kilometrin rata. Sen toteutuksen mahdollisti maanpuolustuksen kehityssäätiön rahoitus. Toivomme, että myös Nammo Lapuan kanssa päästään tiiviiseen yhteistyöhön”, Pitkäaho mainitsee.
Kilometrin rata on herättänyt kiinnostusta ulkomaita myöden. Radalla ammutaan vielä toukokuun ajan koelaukauksia, varsinaiseen käyttöön sen toivotaan avautuvan loppukesästä. Rata on yhdistyksen 1700 jäsenen vapaassa käytössä ja muille harrastajille maksua vastaan.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
