• Nyt muovataan metsien käyttöä seuraavaksi viideksi vuodeksi – osallistu kommentointiin

    Uudet alueelliset metsäohjelmat julkaistaan ensi vuoden alussa.
    Tilaajalle
    Alueelliset metsäohjelmat antavat suuntaa metsän käytölle tulevalle viisivuotiskaudelle.
    Alueelliset metsäohjelmat antavat suuntaa metsän käytölle tulevalle viisivuotiskaudelle. Kuva: Anu Kovalainen
    Metsä|Metsäpolitiikka
    17.9.202512:00
    Jarmo Palokallio

    Maakunnallista metsänkäyttöä ohjaavat alueelliset metsäohjelmat ovat edenneet kommentoitaviksi. Ne ovat nähtävillä Metsäkeskuksen nettisivulla.

    Metsäkeskuksen mukaan alueelliset metsäohjelmat antavat suuntaa metsien käytölle eri puolilla Suomea. Uudet alueelliset metsäohjelmat sisältävät maakunnallisia kehittämistarpeita ja -tavoitteita tuleville viidelle vuodelle.

    ”Tarkoituksena on, että ohjelmat toimivat alueilla koko metsäalan yhteisinä työohjelmina ja ne samalla tukevat muiden maakunnallisten kehittämisohjelmien toteutusta”, sanoo aluekehityspäällikkö Pekka Äänismaa Suomen metsäkeskuksesta.

    Metsät ovat keskeinen osa suomalaista elämäntapaa. Metsät tarjoavat työtä ja toimeentuloa, matkailu- ja virkistysmahdollisuuksia sekä monimuotoista luontoa.

    Jokaisen maakunnan metsillä on omat erityispiirteensä. Siksi metsäpolitiikkaa toteutetaan valtakunnallisten linjausten lisäksi alueellisten metsäohjelmien avulla.

    Alueellisia metsäohjelmia on valmisteltu maakunnallisten metsäneuvostojen ohjauksessa. Ohjelmien laadintaan on osallistunut laaja joukko metsäalan kehittäjiä, asiantuntijoita, metsänomistajia, kansalaisjärjestöjä, viranomaisia ja yrityksiä.

    ”Haluamme kuulla näkemyksiä ohjelmien tavoitteista ja toimenpiteistä.”

    Jyrki Haataja

    Nyt valmistuneet alueellisten metsäohjelmien luonnokset ovat lausunnoilla 15.10. asti.

    ”Haluamme kuulla näkemyksiä ohjelmien tavoitteista ja toimenpiteistä. Lausuntojen avulla varmistetaan, että ohjelmat huomioivat alueiden tarpeet ja tukevat metsien kestävää käyttöä parhaalla mahdollisella tavalla”, sanoo johtava asiantuntija Jyrki Haataja Metsäkeskuksesta.

    Maakunnalliset metsäneuvostot käsittelevät lausunnot ja hyväksyvät ohjelmat joulukuussa. Uudet metsäohjelmat julkaistaan ensi vuoden alussa.

    Lisää aiheesta
    • Lähes kolmannes MT:n kyselytutkimukseen vastanneita haluaisi lopettaa hakkuut valtion metsissä, jotta Suomi saavuttaisi suojelutavoitteensa. Huomattavasti suurempi osa ei kannata ajatusta.

      Metsä | Metsiä revitään moneen suuntaan ‒ ne ovat monen strategian ytimessä

    • Ikääntyneissä kuusikoissa tuhoriski kasvaa. Voi tulla tuuli-, kirjanpainaja- tai juurikääpätuhoja.

      Metsänhoito | Hakkuiden viivästyttämisessä on riskinsä – kyseenalainen ilmastokeino

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    alueelliset metsäohjelmat
    metsien käyttö
    Metsäkeskus
    metsäpolitiikka
    kestävä kehitys
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin