• Viranomaiset yrittävät taklata merimetson aiheuttamia konflikteja yhteistuumin

    Merimetson rauhoitussäännökset kieltävät lajin vahingoittamien, tappamisen ja tahallisen häiritsemisen. Merimetson aiheuttamia konflikteja yritetään lievittää monella eri tavalla.
    Merimetsoja on tavattu merialueillamme aina, mutta nyt kannat ovat kasvaneet.
    Merimetsoja on tavattu merialueillamme aina, mutta nyt kannat ovat kasvaneet. Kuva: Irma Mikkola
    Metsä|Erä
    6.4.202320:00
    Eija Vallinheimo

    Merimetsokantojen kasvu ja siitä aiheutuneet ongelmat ovat aiheuttaneet ristiriitoja Suomessa jo 20 vuoden ajan. Kalastajien lisäksi merimetsot aiheuttavat närää muun muassa kalankasvattajissa ja rannikkoseutujen asukkaissa.

    Merimetsosta on yhdessä hylkeiden kanssa tullut haaste Suomessa rannikon kalastuselinkeinon elinvoimaisuudelle: ne vaurioittavat ja syövät saaliskaloja ja rikkovat pyydyksiä. Merimetsojen voimakkaat ulosteet sotkevat rantoja ja tuhoavat luotojen ja saarien kasveja. Isoista kolonioista tuleva ulosteen haju on myös merkittävät haitta monelle saariston asukkaalle.

    Merimetson aiheuttamia konflikteja yritetään lievittää monella eri tavalla. Merimetson rauhoitussäännökset kieltävät lajin vahingoittamien, tappamisen ja tahallisen häiritsemisen, sekä pesien ja munien vahingoittamisen.

    Poikkeaminen lajin rauhoitussäännöksistä voidaan kuitenkin myöntää, jollei muuta tyydyttävää ratkaisua. Varsinais-Suomen ELY-keskus toimii poikkeuslupaviranomaisena merimetsoasioissa ja sen tavoitteena on poikkeuslupakäsittelyn nopeuttaminen ja sujuvoittaminen.

    Varsinais-Suomen ELY-keskus on koonnut myös listan merimetson häirintä- ja hävittämistoimenpiteistä, joihin viime aikoina on myönnetty lupia. Listan avulla voi hakemusta tehdessä pohtia, mitkä menetelmät olisi mahdollista ottaa käyttöön ja kuinka muu linnusto tulee huomioida. Ely-keskuksissa on etsitty keinoja sujuvoittaa merimetson poikkeuslupaprosessia myös kehittämällä karttatyökalua, johon on koottu poikkeuslupahakemusten kannalta keskeisiä paikkatietoaineistoja.

    Tällä hetkellä on vireillä alle 10 poikkeuslupahakemusta, jotka liittyvät pääasiassa merimetson aiheuttamiin vahinkoihin kalakannoissa tai kalastuksessa.

    Lukella on puolestaan käynnissä useampia merimetsoon liittyviä tutkimuksia. Luke tutkii vuosina 2022–2023 yhdessä Turun yliopiston ja ammattikorkeakoulu Novian kanssa merimetson kaupalliselle kalastukselle ja kalanviljelylle aiheuttamien vahinkojen määrää ja laatua.

    "Jatkuvasti tallentavalla kameraseurannalla dokumentoidaan rysillä ja viljelylaitoksilla vierailevat lintulajit ja niiden lukumäärät. Myös lintujen käyttäytyminen ja saalistettujen kalojen lukumäärä pyritään arvioimaan", kertoo erikoistutkija Mats Westerbom Luonnonvarakeskuksesta.

    Lisää aiheesta
    • Monen mielestä merimetso ei ole tervetullut naapuri.

      Yle: Kalastaja karkottaa merimetsot luodoilta kuolleen linnun kuvalla

    Mikäli vahingot todetaan merkittäviksi, pyritään luomaan tukijärjestelmä vahinkojen korvaamiseksi.

    Luken Recofi-hankkeessa laadittu raportti kokoaa yhteen ja arvioi käytössä olevien merimetsokonfliktin lieventämis- ja hallintakeinojen käyttökelpoisuutta.

    Lisää aiheesta
    • Merimetso muuttunut harvinaisesta haittaeläimeksi

    • Kesällä 2021 merimetsojen pesiä laskettiin Suomessa 24 300 kappaletta.

      Tutkimus: Merimetso ei rohmua rannikon ahvenkantoja, joiden tila on hyvä

    • Tunnelma merikotkien ruoka-apajalla oli yöllä tiivis. Tämä luontokuva on otettu tablet-laitteen ruudulta.

      Julma näytelmä käynnissä: Merikotkilla pitopöydässä merimetsosaaren poikaset – katso suoraa lähetystä linkistä

    • Pikkumerimetso havaittiin perjantaina Siilinjärvellä. LEHTIKUVA/Handout/Pertti Renvall.

      Eläimet ja kasvit | Suomessa on havaittu ensimmäistä kertaa pikkumerimetso

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle