Paksu lumikerros ajaa pikkusorkatkin taimikoiden kimppuun – tuhojen määrästä tarvitaan tutkimustietoa

Hirvieläimistä Suomen talviin sopeutuneet hirvi ja metsäpeura eivät joudu suuriin ongelmiin lumikerroksen paksuuntuessa.

Metsäpeuran sorkan rakenne kannattelee eläintä hangessa. Vahvoilla sorkilla se kaivaa jäkälää lumen suojista syötäväkseen. ”Ongelmia tulee lähinnä silloin, jos ohut lumikerros jäätyy maan pintaan jääkuoreksi”, mainitsee erikoistutkija Ari Nikula Luonnonvara­keskuksesta.

Kun lumen paksuus ylittää 40 senttimetriä, lähtevät hirvet liikkeelle. Ne hakeutuvat laumoihin talveksi, sillä lauman jälkijonossa kulkeminen vähentää energiankulutusta. Lauma tuo myös turvaa pedoilta. Vaikka lauma syö ruokailukohteen nopeasti tyhjäksi ja edessä on siirtyminen seuraavaan taimikkoon, porukassa liikkumisen tuoma hyöty on isompi kuin laidunalueen vaihtamisesta aiheutuva haitta.

Hirvet siirtyvät kesälaitumilta noin 15–25 kilometrin etäisyydelle. Osa ei vaella lainkaan.

”Mitä etelämpänä Suomea ollaan, sitä vähemmän hirvet talven tullessa siirtyvät. Vaasan korkeudelta etelämmäs siirryttäessä hirvikanta on usein hyvin paikallinen”, kertoo Nikula.

Ruotsissa hirvet viettävät kesät sisämaassa ja siirtyvät sieltä talveksi rannikolle päin. Suomessa liikehdintä käy päinvastoin. ”Hirvien liikkeitä ohjaa vihreän kasvilli­suuden saanti.”

Hirvet viihtyvät talvisin parhaiten karum­milla mäntymailla ja lähtevät liikkeelle, vaikka metsänhoitotoimenpiteiden myötä kesälaidunalueelle olisi kasvanut ravinnoksi sopivaa taimikkoa.

”Hirvien liikkumisen syitä ja mekanismia ei täysin tunneta. Tutkimusten perusteella näyttää kuitenkin siltä, että ravintotilanne ei yksin ohjaa niiden liikkumista. Kyse on geneettisestä ja osin opitusta ominaisuudesta”, sanoo Nikula.

Tulokaslajien valkohäntäpeuran ja metsäkauriin kohdalla tilanne on toinen. Terävät pikkusorkat uppoavat pehmeässä hangessa ja ravinnonhankinta on vaikeaa.

”Metsäkauriin ja valkohäntäpeuran pääravintoa ovat varvuston kasvit. Lisäksi niille kelpaavat metsän ja aukeiden rajapinnassa kasvavat pensaskerroksen kasvit, pajukoista katajiin. Myös taimikot tarjoavat ruokaa. Valkohäntäpeuralle mänty on tärkeää ravintoa, metsäkauris suosii nuoria kuusia”, selvittää Nikula.

Lumikerroksen paksuuden lisäksi eläinten ravinnonsaannin kannalta ratkaisevaa on lumen rakenteen muutos.

”Kauriit ja valkohäntäpeurat saavat ravintoa kaivettua esiin lumen alta niin kauan, kun lunta on vähän ja se pysyy pehmeänä. Vesisateiden ja pakkasen vuorotellessa hankeen muodostuva kova kuori on niille suurin este ravinnon saannissa. ”

Ilmastonmuutos mahdollistaa kantojen leviämisen kohti pohjoista, mutta toisaalta olosuhteet muuttuvat haastaviksi.

”On ennakoitu, että tulevaisuudessa lumiolosuhteissa koetaan enemmän lumen määrän mutta myös sen rakenteen vaihtelua vesikeleistä pakkasiin. Se hankaloittaa hirvi­eläinten ravinnonsaantia”, arvioi Nikula.

Pienempien hirvieläinten aiheuttamien taimikkotuhojen osuudesta Suomessa ei ole tutkimustietoa. Sitä tarvitaan kantojen vahvistuttua nykyiseen suuruusluokkaan.  Kuva: Rami Marjamäki

Pääosin metsästäjien tekemän talvi- ruokinnan merkitys pikkusorkkien kantojen kasvulle on Nikulan mukaan kiistaton. ”Ruokinnan osuudesta kiistellään, mutta ulkomaisten tutkimustulosten mukaan sillä on suora vaikutus syntyvien vasojen kuntoon ja lisääntymismenestykseen ylipäänsä.”

Metsäkauris ja valkohäntäpeura hyötyvät muutoinkin ihmisen tekemistä muutoksista elinympäristössä. Ne viihtyvät viljelyalueilla, peltojen ja metsän reunavyöhykkeillä ja lähellä asutusta.

Valkohäntäpeura ja metsäkauris eivät tutkijan mukaan kokoonnu hirvien tapaan isoiksi laumoiksi. ”Ne pysyvät muutaman yksilön laumoissa pienemmällä alueella. Lumikerroksen paksuuntuessa alue supistuu ja liikkuminen vähenee.”

Kauriin ja valkohäntäpeuran lisääntyminen johtaa hirvieläinten keskinäiseen ravintokilpailuun, joka puolestaan johtaa lisääntyviin taimikkotuhoihin.

”Ruotsissa on tutkimuksessa todettu, että pienten hirvieläinten kuluttaessa varpu­kerroksen hirvien on siirryttävä ruokailemaan enemmän mäntytaimikoihin”, kertoo Nikula.

Metsäkauriin ja valkohäntäpeuran kulutusvaikutusta Suomen metsiin ei Nikulan mukaan tunneta.

”Tätä tutkimusta meillä ehdottomasti tarvitaan populaatioiden koon kasvaessa”, hän painottaa.

Tällä hetkellä kauriin ja valkohäntäpeuran osuudet eivät näy hirvituhorekisterissä. Tuhokriteerien ylittyessä maanomistajan näkökulmasta toki ei ole merkitystä, mikä eläin vahingot on aiheuttanut.

”Taimikosta voi olla vaikea tunnistaa, mikä eläin siellä on ruokaillut. Taimikko­tuhoja tarkasteltaessa on huomionarvoista, että vahvan valkohäntäpeurakannan alueella Lounais-Suomessa 1,3-metristen taimikoiden tuho-osuus on suurempi kuin muualla. Tämä viittaa siihen, että tuhojen aiheuttaja voi olla muukin laji kuin hirvi.”