• Allergisten piina alkaa yhä aikaisemmin: Siitepölykausi on varhentunut 40 vuodessa kuukaudella osassa Eurooppaa

    Aikaistumisen lisäksi siitepölykausi on myös hieman pidentynyt.
    Ilmastonmuutos on nostanut keskimääräisiä lämpötiloja ja aikaistanut kevään tuloa.
    Ilmastonmuutos on nostanut keskimääräisiä lämpötiloja ja aikaistanut kevään tuloa.  Kuva: Jarkko Sirkiä
    Metsä|Sää
    31.10.202212:27
    Anni-Sofia Hoppi

    Siitepölykausi alkaa nykyään Euroopassa keskimäärin noin 10–20 päivää aikaisemmin kuin 1980-luvula.

    Asia ilmenee tuoreesta tutkimuksesta, jossa oli mukana Ilmatieteen laitoksen tutkijoita.

    Vuoristoisilla alueilla, kuten Alpeilla, Balkanilla ja Skandeilla, puiden kukinta saattaa alkaa jopa kuukautta aikaisemmin.

    Aikaistumisen lisäksi siitepölykausi on myös hieman pidentynyt. Kausi kuitenkin loppuu pääosin aiemmin kuin 1980-luvulla.

    Siitepölykauden alkamisajankohta määräytyy vuoden alun lämpötilojen perusteella. Mitä lämpimämpää on ollut, sitä aikaisemmin puiden ja muiden kasvien kukinta alkaa.

    Ilmatieteen laitoksen tutkijat olivat mukana julkaisussa, jossa oli mukana 44 tutkijaa 29:stä eri tutkimuslaitoksesta.

    Tutkimus on osa laajempaa Lancet Countdown -projektia. Ilmastonmuutokseen liittyvät terveysuhat, -altistumiset ja -vaikutukset ovat projektiin liittyvän Euroopan-raportin mukaan kasvussa.

    Eurooppa kärsii erityisesti nousseista lämpötiloista ja lisääntyneistä helleaalloista. Niistä on haittaa etenkin vanhuksille ja ne aiheuttavat vuosittain yhä useampia kuolemia.

    Lisää aiheesta
    • Koivuihin on ilmestynyt ensimmäisiä pieniä hiirenkorvia tällä viikolla Etelä-Suomessa.

      Eläimet ja kasvit | Oikeanlainen maski voi helpottaa allergiaoireita ‒ koivun siitepölykaudesta tulossa viime vuotta helpompi

    • Ilmatieteen laitos on antanut maanantaille tuulivaroituksen maan etelä- ja keskiosiin. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN.

      Hyvinvointi | Runsas koivun siitepöly voi kiusata allergisia varsinkin Etelä-Suomessa lähipäivinä – paikoittain myös keskiosassa maata

    • Lehtikuusi ei kuulu Suomen luontoon nykyään, mutta jääkauden lämpimillä kausilla sitä on ollut.

      Ympäristö | Mäntyja tundralla ja luonnonvaraisia lehtikuusia – näin Suomen kasvillisuus on muuttunut vuosituhansien saatossa

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita