Pahamaineinen auraus on Pohjois-Suomessa yhä voimissaan: Ylivoimainen tietyillä kohteilla, sanoo dosentti

Kuutospillari eli Caterpillar D6 loikkii ja murahtelee kivikkoisella avohakkuulla kuin hirvisonni konsanaan. Työtä riittää, sillä Pohjois-Suomen yksityismailla uudistusaloja aurataan muutamia satoja hehtaareita vuosittain.

35–40 litraa moottoripolttoöljyä tunnissa ryystävä kyntöjuhta riuhtoo perässään Marttiinin konepajan valmistamaa säätöauraa. Se kehitettiin 50–60 vuoden takaisten piennar-, palle- ja -oja-aurojen pohjalta.

”Puun kasvun kannalta säätöauraus ja istutus on usein ylivoimainen uudistamismenetelmä tuoreilla, paksukunttaisilla kankailla eli kuusen mailla. Taimien kasvu ja hiilen sidonta käynnistyvät valtavan nopeasti”, metsäntutkija, dosentti Risto Jalkanen Rovaniemeltä kertoo.

Siinä, missä nuo vanhan malliset syväaurat – joiden rujoja jälkiä yhä kauhulla muistellaan – käänsivät maaperän nurin niskoin vähintään puolesta metristä, säätöauran kynnös on enintään 25 senttimetrin syvyinen.

”Syväaurausta aloiteltiin 1960-luvun alkupuolella. Sillä korvattiin kallis ja työläs kulottaminen.”

Säätöaurauksessa työskentelyleveys on 180 senttimetriä. Aura tekee pientareen, joka on optimaalinen alusta männyn taimien istuttamiselle. Taimikko pystyy hyödyntämään paremmin ravinteet ja kesien lämpösummat ja se varttuu nopeasti lumirajan yläpuolelle.

”Auraus siirtää kasvupaikan olosuhteet noin 400 kilometriä sijaansa etelämmäksi, mutta eihän se ilmastoa muuta, eikä kasvupaikan riskejä.”

Metsäntutkija Risto Jalkanen arvioi, että puunkasvu heikkenee jatkossa etenkin avohakkuiden välttelyn ja maanmuokkauksen keventymisen takia. Kuva: Kari Lindholm

Haittapuolena voi olla voimakas vesakoituminen. Mikäli kallis taimikonhoito pelottaa, auraus kannattaa korvata mätästyksellä tai kääntömätästyksellä, joka on työlajina auraamista hintavampaa.

Aurauksen ja männyn viljelyn jälkeen metsää on päästy harventamaan 30–35 vuoden kuluessa Rovaniemen korkeudella. Ensiharvennussaanto on ollut tyypillisesti 35 kuutiometriä hehtaarille, ja saman verran puuta on jäänyt kasvuun.

Menetelmää käyttäen vajaatuottoisen metsän kuutiomäärät on ylitetty reilusti.

”Voimakas maankäsittely on lyhentänyt männyn kiertoaikaa Lapissa oleellisesti ja se on lisännyt kasvun peräti 3–3,5 -kertaiseksi.”

Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) professori Gustaf Siren arvioi 1950-luvulla, että Lapin metsien kasvu kiihtyisi 2–2,5 -kertaiseksi 2000-luvun alkuun mennessä.

”Siren osasi ennakoida, että kasvun lisäys tapahtuisi avohakkuun ja maanmuokkauksen tai avohakkuun ja kulotuksen kautta. Koviin arvioihin ei tahdottu uskoa, mutta nyt tiedämme niiden olleen aliarvioita”, Jalkanen sanoo.

Samoilla linjoilla oli myös Metlan professori Erkki Lähde, joka vaati auraamaan mahdollisimman syvältä.

”Lähde totesi, ettei mänty ole ahven, jolla on kidukset. Hän painotti sitä, että mänty vaatii ilmaa ja veden poistamista.”

Lapissa valtion maita aurattiin lähes 200 000 hehtaaria 1960-luvulta lähtien. Metsähallitus luopui auraamisesta 1990-luvun alussa.

Metsien sertifioinnin jälkeen auraus unohdettiin yksityismailla, ja säätöauraus alkaa olla tuntematon työlaji nuorille metsänhoitajille.

Yksityismaita aurattiin Lapissa ja Kuusamossa varsin runsaasti vielä takavuosina, sillä vuonna 1982 säädettiin laki Lapin vajaatuottoisten metsien kunnostamisesta valtion 100-prosenttisella tuella.

”Päämenetelmä avohakkuun jälkeen oli auraus ja männyn viljely. Nykyiset hyvin kasvavat mäntymetsät ovat syntyneet suurelta osin tämän tuloksena”, Jalkanen kertoo.

Metla inventoi Lapin lain tuella tehtyjä uudistamisia 2000-luvun alussa. Auratuilta koealoilta ei löytynyt ainuttakaan kuviota, joissa ei olisi riittävää määrää kasvatuskelpoisia taimia.

”Parhailla koealoilla havaittiin yhdeksän eri puulajia”, Jalkanen sanoo.