• ”Ötökkälain” aikarajat lähestyvät – kuorellinen mänty- ja kuusitavara siirrettävä pois metsistä ja teiden varsilta

    Kuorellinen havupuutavara on kuljetettava pois hyönteistuhojen leviämisen ehkäisemiseksi.
    Kaarnakuoriaisten toukat kehittyvät heikentyneissä pystypuissa tai tuoreessa, kuorellisessa havupuutavarassa.
    Kaarnakuoriaisten toukat kehittyvät heikentyneissä pystypuissa tai tuoreessa, kuorellisessa havupuutavarassa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Metsänhoito
    15.6.202307:00
    Henrik Hohteri

    Kuorellisen havupuutavaran omistajan on huolehdittava, että puutavara kuljetetaan pois metsästä ja tien varresta metsätuholain määräajoissa, muistuttaa metsäkeskus.

    Säännösten tarkoitus on ehkäistä puita tappavien kaarnakuoriaisten leviämistä. Hyönteiset lisääntyvät tuoreessa puutavarassa. Jos tavara kuljetetaan pois ennen siinä elävän uuden toukkasukupolven varttumista, kanta ei pääse runsastumaan.

    Kuusen tuhohyönteisten kirjanpainajan parveilu alkoi toukokuun ensimmäisellä viikolla, mutta viilennyt sää keskeytti parveilun monin paikoin. Myös kuusentähtikirjaaja parveili runsaana toukokuun alussa.

    Viileästä keväästä huolimatta pitkät lämpöjaksot keski- ja loppukesällä voivat lisätä kaarnakuoriaistuhoja edellisvuoteen verrattuna.

    Kirjanpainaja saattaa iskeytyä esimerkiksi kuusentähtikirjaajan heikentämään kuuseen. Tähtikirjaaja tappaa tyypillisesti kuusen latvaosan.
    Kirjanpainaja saattaa iskeytyä esimerkiksi kuusentähtikirjaajan heikentämään kuuseen. Tähtikirjaaja tappaa tyypillisesti kuusen latvaosan. Kuva: Petteri Kivimäki

    Suomi on metsätuholaissa jaettu kolmeen alueeseen, joilla on omat määräaikansa mänty- ja kuusitavaran kuljetukselle.

    Eteläisimmällä vyöhykkeellä kuusipuutavara on kuljetettava pois viimeistään 15. heinäkuuta, mäntytavara 1. heinäkuuta mennessä. Kesä-elokuun aikana kaadettu kuusipuutavara on poistettava metsästä 30 päivän kuluessa hakkuusta.

    Aikarajat ja vyöhykkeet voi tarkistaa Metsäkeskuksen verkkosivuilta.

    Yksittäisiä kaatuneita tai vahingoittuneita havupuita voi jättää metsään luonnon monimuotoisuuden ja tuhohyönteisten vihollisten hyväksi. Lehtipuita metsätuholaki ei koske.

    ”On tärkeää tunnistaa riskialttiit alueet, havaita ajoissa alkavat tuhot ja estää niiden leviäminen kuusikoissa.” Juho Kokkonen, metsäkeskus

    Metsänomistajat saavat kesän aikana metsäkeskukselta kirjeitä, jos heillä arvioidaan olevan kirjanpainajille alttiita kuusikoita. Metsänomistajan kannattaa tarkkailla kohteita.

    Metsäkeskus lähettää kesän aikana metsänomistajille kirjeitä mahdollisista kirjanpainajatuhojen riskikohteista. Metsänomistajia kehotetaan tarkkailemaan kuusikoita, jotka voivat olla alttiita kaarnakuoriaistuhoille.

    Riskialttiita alueita voi katsoa myös karttapalvelusta Metsäkeskuksen verkkosivuilta.

    ”On tärkeää tunnistaa riskialttiit alueet, havaita ajoissa alkavat tuhot ja estää niiden leviäminen kuusikoissa. Näin turvataan metsien kasvu nyt ja tulevaisuudessa. Sekametsät kestävät paremmin metsätuhoja kuin yhden puulajin metsät, eli niitä on tärkeää suosia taimikonhoidossa ja metsän uudistamisvaiheessa”, metsänhoidon asiantuntija Juho Kokkonen metsäkeskuksesta sanoo tiedotteessa.

    Lisää neuvoja kirjanpainajatuhoihin varautumiseen on saatavilla Luonnonvarakeskuksen kirjanpainajaoppaassa ja verkkokoulutuksessa.

    Lisää aiheesta
    • Puun kuoren alla olevat toukat aiheuttavat häiriöitä sekä ravinteiden että veden kuljettamiselle.

      Eläimet ja kasvit | Kuolleita kuusia yli 600, osa pystyyn kuolleista puista aiheuttaa vaaraa ulkoilijoille –kirjanpainajien tuhoamia puita poistetaan Helsingin Keskuspuistosta

    • Kirjanpainajat tappavat varttuneita kuusia pystyyn.

      Metsänhoito | Luken alkukesän kirjanpainajaseuranta epäonnistui

    • Kirjeen tarkoituksena on herätellä metsänomistajia käymään metsätilallaan ja tarkistamaan, näkyykö kuusikoissa merkkejä hyönteistuhoista.

      Metsänhoito | Tuhannet metsänomistajat saavat pian kirjeen: Kehotus käydä tarkistamassa metsänsä

    • Kuusia on kuollut pystyyn muun muassa Tahkon vieressä sijaitsevalla Huutavanholman luonnonsuojelualueella.

      Metsänhoito | Suojelualueiden hakkuista ei olisi mitään apua talousmetsien hyönteistuhoihin, sanoo tutkija – energiapuukasojen tuhoriski on tuntematon tekijä

    • Mhy Savotan puheenjohtaja, Kuopion kaupunginvaltuutettu Tapio Tolppanen (kesk.) on huolissaan Tahkon metsistä. ”Ongelmaan voisi vielä puuttua, mutta pian on liian myöhäistä.”

      Metsänhoito | Metsätuhot leviävät Tahkon suojelualueilla räjähdysmäisesti – ”Pommi on tulossa”

    • Myrsky katkoi ja kaatoi isoja puita Valkealan Kinansaaressa lähellä Repoveden kansallispuistoa kesällä 2007.

      Metsä | Pohjola Vakuutus varoittaa: Hyönteistuhot saatetaan rajata pois metsävakuutusten korvausten piiristä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    metsätuholaki
    Metsäkeskus
    kaarnakuoriaiset
    havupuutavara
    metsänhoito
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla