• Metsäalan ammattikoulut kiinnostavat nuoria – hyvä työllisyystilanne lisää alan houkutusta

    Metsäalaa on mahdollista opiskella useissa kouluissa ympäri Suomen. Yläasteikäiset nuoret osaavat ajatella ammattivalintaa pitkälle, ja esimerkiksi hyvä työllisyystilanne vetää metsäopintojen pariin.
    Tilaajalle
    Metsäkoneenkuljettajan työ kiinnostaa usein nuoria, jotka ovat kyllästyneet luokkahuoneessa istumiseen.
    Metsäkoneenkuljettajan työ kiinnostaa usein nuoria, jotka ovat kyllästyneet luokkahuoneessa istumiseen. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Koulutus
    16.2.202418:00
    Anniina Jokinen

    Metsäalan ammattikoulutusta on tarjolla Uudeltamaalta Lappiin 31 paikkakunnalla. Opinnot on mahdollista suorittaa suomeksi tai ruotsiksi.

    Valittavana on metsäkoneenkuljettajan, metsäteollisuuden kuljetuksen, metsäkoneasentajan ja metsuri-metsäpalvelujen tuottajan ammattitutkinnot.

    Esimerkiksi Nurmeksen Valtimolla sijaitsevan Riverian metsäalan perustutkinnoista voi valita metsäkoneen kuljettajan, metsäkoneasentajan ja puutavara-auton kuljettajan opintoja. Saman oppilaitoksen Joensuun toimipisteessä voi opiskella metsuri-metsäpalveluiden tuottajaksi.

    ”Yksi kiinnostavuustekijä voi olla, että näillä seuduilla on paljon sen alan yrityksiä ja monen vanhemmat tai kummit tai tuttavat työskentelevät alalla.” Nanna Meriläinen

    Nurmeksessa peruskoululaisten kiinnostus metsäalan opintoihin vaihtelee vuosittain, mutta keskimäärin nuoret ovat kiinnostuneet alasta ja laittavat sen yhdeksi vaihtoehdoksi yhteishaussa, kertoo Nurmeksen Kirkkokadun koulun oppilaanohjaaja Nanna Meriläinen.

    ”Yksi kiinnostavuustekijä voi olla, että näillä seuduilla on paljon sen alan yrityksiä ja monen vanhemmat tai kummit tai tuttavat työskentelevät alalla, niin se on tuttua sitäkin kautta. Tietysti yksi iso tekijä on, että koulutusta on tarjolla tässä lähellä, ei tarvitse muuttaa pois kotoa. Ja onhan se monipuolista tekemistä sellaiselle nuorelle, joka ei enää halua istua pulpetin äärellä ja oppia sitä kautta”, Meriläinen pohtii.

    Koulun yhdeksäsluokkalaiset käyvät vuosittain vierailemassa ammattiopistolla parinkymmenen kilometrin päässä.

    Oppilaat kuulevat eri ammateista ja opintomahdollisuuksista myös koulun oppilaanohjauksen tunneilla.

    Metsureita tarvitaan tulevaisuudessa vuosittain suunnilleen yhtä monta, kuin alalta valmistuu vuoden aikana.
    Metsureita tarvitaan tulevaisuudessa vuosittain suunnilleen yhtä monta, kuin alalta valmistuu vuoden aikana. Kuva: Hannu Huttu

    Muhoksella sijaistevassa Osao-ammattikoulussa on mahdollista opiskella metsäkoneenkuljettajaksi. Muhoksen yläkoulussa ala on hyvin tiedossa.

    ”Se on tässä meidän omalla kylällä, niin meidän on helppo tutustua alaan ja vierailla siellä”, kertoo Muhoksen yläkoulun opinto-ohjaaja Leena Pohjola.

    ”Varmaan metsäala näkyy vaihtoehtona meidän nuorille sen takia, että Muhoksella luonto on lähellä ja on maaseutua. Olen itse huomannut, että nuoret, jotka vapaa-ajalla liikkuu luonnossa, metsästää, kalastaa, tekee ehkä jo metsätöitä, ovat erityisen kiinnostuneita metsäalasta.”

    Muhoksen yläkoulussa metsäala on vuosittain monelle yksi vaihtoehdoista.

    Pohjolan arvion mukaan mahdollisuus ammattioppilaitoksella vierailuun vahvistaa ajatusta alalle hakeutumisesta. Paikan päälle pääseminen voi innostaa etenkin koneista kiinnostuneita nuoria.

    ”Kun metsäalan kouluttajat puhuu, että työllisyystilanne on hyvä, niin nuoret nappaavat sen tiedon ja ajattelevat, että sieltähän voisi saada työpaikan.” Leena Pohjola

    Koulu tarjoaa runsaasti metsään liittyviä opintoja.

    ”Kasiluokalla on yksi biologian kurssi, jossa katsotaan metsäaiheita, ja meidän biologian opettajat järjestävät kasiluokkalaisille teemapäivän, jossa on eri metsäalan toimijoita, koulutuksen järjestäjiä ja metsästysseuroja”, Pohjola kertoo.

    Teemapäivässä nuoret pääsevät tutustumaan metsän hyödyntämiseen ja hoitotoimenpiteisiin sekä alan koulutuksiin ja harrastuksiin.

    ”Meillä on myös valinnaisaine ’keräile, metsästä, kalasta’. Se on tosi suosittu”, Pohjola sanoo. Tunneilla esimerkiksi vieraillaan metsätyömailla. Alan yhteistyökumppanit ovat koululle tärkeitä.

    Pohjolan mukaan yläasteikäiset nuoret osaavat ajatella alavalintaa pitkälle. Esimerkiksi tämänhetkinen työllisyystilanne vaikuttaa valintaan.

    ”Kun metsäalan kouluttajat puhuu, että työllisyystilanne on hyvä, niin nuoret nappaavat sen tiedon ja ajattelevat, että sieltähän voisi saada työpaikan”, Pohjola kertoo. Samoin esimerkiksi rakennusalalla nyt vallitseva hiljainen tilanne saa nuoret pohtimaan alalle hakemista tarkemmin.

    Puutavara-auton kuljettajia tarvitaan töihin reilusti enemmän kuin alalta valmistuu.
    Puutavara-auton kuljettajia tarvitaan töihin reilusti enemmän kuin alalta valmistuu. Kuva: Heikki Ketola

    Metsäalan osaajille tosiaan on kysyntää. Esimerkiksi metsänkoneenkuljettajia tarvittaisiin lähitulevaisuudessa joka vuosi töihin noin 300–340. Alalla on yhteensä noin 6 500 työntekijää.

    Metsäteho arvioi vuonna 2020, että vuoteen 2025 uusia metsureita tarvitaan 230 vuodessa. Alalta valmistui suunnilleen sen verran vuonna 2018.

    Puutavara-autonkuljettajia sen sijaan tarvittaisiin reilusti enemmän kuin vuosittain valmistuu, noin 300–340 työntekijää joka vuosi.

    Arvio on muutaman vuoden vanha, mutta jos hakkuut säilyvät vuoden 2018 tasolla (68,9 miljoonaa kuutiometriä), myös työvoimatarve säilyy. Lisäksi metsäalan ammattilaisia tarvitaan töihin uudenlaisille työmaille, kuten turvemaiden ennallistamishankkeisiin.

    Lisää aiheesta
    • Toivo Jokinen ja Albert Häme opiskelevat metsätieteitä Helsingin yliopistossa. Metsäalan opintoja on tarjolla monipuolisesti useissa eri oppilaitoksissa.

      Koulutus | Uusi tietopaketti helpottaa metsäalan esittelyä nuorille

    • Huupponen muistuttaa metsänomistajia, että taimikoihin ja nuoriin metsiin kannattaa panostaa. ”Se on investointi eikä kulu.”

      Metsänhoito | Metsänhoitoyhdistysten Palvelu Oy:n toimitusjohtaja Harri Huupponen: ”Uskon, että puukauppa käy keväällä todella vilkkaana”

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuvassa on Grooved pegboard -testilaite jolla testataan henkilön kykyä sijoittaa testipalikat oikein alustalle. Käytetty aika kertoo henkilön silmä-käsi-koordinaation hyvyydestä. Testi on yleispätevä.  Tekoälyllä tehty kuvituskuva. Juho Nivala/Adobe Firefly.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Pysyvätkö tekijät metsäalalla? Juuri kehitetty testaus toimii paremmin kuin osattiin odottaa

  • Konekouluttaja Franziska Henke ajoi Claasin lehdistötilaisuudessa heinäkuussa 2023 Claas Trion -puimurin lehdistön eteen. Hän ajaa työnäytöksiä ja kouluttaa kansainvälisesti. Kuvassa on hänelle tuttu traktori, Claas Xerion 12.650, joka esiteltiin lehdistölle samassa tapahtumassa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Vastaako konealan koulutus työelämän tarpeisiin? ”Käytännön työ vaatii älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jota on mahdoton mitata kouluarvosanoilla”

  • Kurssikeskuksen likipelto on liikennöintikelpoinen liki ympäri vuoden, sillä pintamaa on kuorittu pois metrin syvyyteen ja korvattu karkealla hiedalla. Kuva on otettu varhain keväällä.

    Koneviesti | Aeres Agri Training Centerissä saa koulutusta ja käytännön harjoittelua uuden tekniikan käyttöönottoon — yksi koulutustilan erityisala on täsmäviljely

    Tilaajalle