• Maailmanpoliittinen tilanne näkyi Rauten tuloksessa

    Rauten tulokseen vaikutti maailmanpoliittinen tilanne yhdessä asiakkaiden vähäisen investointihalukkuuden kanssa.
    Raute Oyj:n pääkonttori sijaitsee Nastolassa.
    Raute Oyj:n pääkonttori sijaitsee Nastolassa.  Kuva: Raute Oyj
    Metsä|Yritykset
    12.8.202619:36
    Aapo Nieminen

    Pitkittynyt maailmanpoliittinen ja taloudellinen epävarmuus yhdessä asiakkaiden varovaisen investointikäyttäytymisen kanssa näkyivät laskevasti puuteollisuudelle teknologiaa toimittavan Raute Oyj:n tilausmäärissä toisella vuosineljänneksellä. Epävarmuus pysyi korkealla tasolla etenkin keskeisillä markkina-alueilla, yhtiön tiedotteessa kerrotaan.

    Puutuotteiden myynti kehittyi Euroopassa vaihtelevasti, mikä vaikutti sekin yhtiön tulokseen. Siinä missä lehtipuuvanerin kysyntä kasvoi havupuuvanerin kysyntä laski. Amerikassa puutuotteiden myyntiin vaikutti muun muassa asuntomarkkinoiden tilanne, jonka vuoksi rakennussektori on ollut haasteissa.

    Tuloksellisuus vaihteli myös yhtiön liiketoimintayksiköiden välillä.

    Yhtiön liikevaihto oli tammi–kesäkuussa noin 66,5 miljoonaa euroa, kun se oli vuonna 2025 vastaavana ajankohtana 95,7 miljoonaa euroa. Viennin osuus liikevaihdosta oli 71,8 prosenttia, joka oli 15,7 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuosi sitten.

    Vertailukelpoinen liiketulos laski viime vuodesta 5,2 miljoonaa euroa ollen tämän vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla 5,7 miljoonaa euroa. Liiketulos siis lähes puolittui.

    Pudotuksesta huolimatta yhtiön operatiivinen tehokkuus säilyi kohtuullisen hyvällä tasolla vertailukelpoisen liiketulosprosentin ollessa 8,5 %, kun se vertailukaudella 2025 oli 11,4 %.

    Sijoitetun pääoman tuotto oli kuluvan vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla 19,7 prosenttia, kun se oli vertailukaudella 2025 32,6 prosenttia.

    Yhtiön omavaraisuusaste oli 64,7 prosenttia, eli 4,7 prosenttia enemmän kuin vertailuajankohtana 2025.

    Yhtiö arvioi tiedotteessa oman liikevaihtonsa yltävän kuluvana vuotena 125–145 miljoonan euron väliin, kun se oli vertailuvuonna 2025 175,5 miljoonaa euroa.

    Lisää aiheesta
    • Muutosneuvottelujen piiriin kuuluu yhteensä noin 400 työntekijää.

      Metsäteollisuus | Raute aloittaa muutosneuvottelut – 400 työntekijää Suomessa lomautusuhan alla

    • Metsäteollisuuden viennin arvo oli tammi–elokuussa 1,8 prosenttia pienempi kuin vuonna 2023 vastaavana aikana. Vienti kärsi erityisesti alkuvuoden poliittisten lakkojen seurauksena, sanoo Metsäteollisuus ry. Kuvassa lastataan kartonkirullia rahtilaivaan Ajoksen satamassa Kemissä.

      Metsäteollisuus | Metsäteollisuuden suhdanne heikkeni jälleen alkuvuoden piristymisen jälkeen

      Tilaajalle
    • Rauten kannattavuus parani alkuvuoden aikana.

      Metsäteollisuus | Raute onnistui tehostamisessa, mutta tilauksia kertyi vähän

    Artikkelin aiheet
    Raute
    puuteollisuus
    liikevaihto
    vienti
    investointi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sääntely ja kustannukset ajavat konepajat ahtaalle – miten pärjätä kilpailussa?

  • Koneviesti | Koneviesti kulkee vastavirtaan Kansallisessa Mediatutkimuksessa – Konedata-hankinta ei vielä ehtinyt vaikuttaa kasvuun

  • Triotecin valikoimiin kuuluvat erilaiset rehusiilot kotieläinruokintaan liittyen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Arska Tehtaat Oy:n tytäryhtiö Grainchain on ostanut Triotec Oy:n liiketoiminnan – siilovalmistuksessa Triotec-nimi säilyy