Hirvituhoihin kyllästynyt metsänomistaja otti protestiksi maansa pois metsästysseuralta

Ruokolahtelainen metsäomistaja Jukka Kukkonen tottui kulkemaan hirvimetsällä omissa ja lähiseudun metsissä isänsä jalanjäljissä jo lapsena.

Tänä syksynä kaikki on toisin.

Kivääri saa levätä asekaapissa. Kukkonen ei kuulu enää metsästysseuraan, jonka jäsen hän oli vuosia.

"Harrastuksen hylkääminen oli hätähuuto, että hirvituhoihin alettaisiin kiinnittää seurassa tosissaan huomiota", Kukkonen sanoo.

Kukkosen pihakeittiössä istuu kolme metsänomistajaa, joista kaksi on jättänyt seuran. Päätös ei ollut helppo kenellekään. Koetukselle joutuivat pitkäaikaiset ystävyyssuhteet ja naapurisopu.

Metsänomistaja Tuomo Tiilikainen on Kukkosen tavoin eronnut seurasta. Myös hän oli tyytymätön passiivisuuteen, jolla metsästysseura on suhtautunut hirvien tietyillä alueilla maaomistajille tuottamaan vahinkoon.

"Nykyiset mäntymetsät syntyivät 1950-luvulla, kun hirvikanta oli alhaalla. Nyt tänne on mahdotonta alkaa kasvattaa uutta männikköä, kun hirvet syövät taimet järjestään. Tilanne on kestämätön", Tiilikainen toteaa.

Tuomo Tiilikainen ja Jukka Kukkonen ovat toivoneet, että metsästysseurassa olisi kuunneltu ja otettu metsänomistajien huoli hirvituhoista vakavammin.  Kuva: Hanna Koikkalainen

Viime talvena Tiilikainen ajeli traktorilla metsässään säännöllisesti viikkojen ajan, jotta se karkottaisi hirvet pois taimikosta. Ongelma ei sillä poistunut, se vain vaihtoi paikkaa jonkun toisen metsäomistajan maille.

Hirvikanta Kaakkois-Suomessa lukeutuu Suomen tiheimpiin. Luonnonvarakeskuksen (Luke) hirvitiheyskartalla Kaakkois-Suomen viisi hirvitalousaluetta ovat vuodesta toiseen hehkuneet punaisena korkean hirvitiheyden merkiksi.

Hirvitiheydestä puhuttaessa maaginen numero on hirvien määrä tuhatta hehtaaria kohti. Se vaihtelee Ylä-Lapin liki hirvettömien seutujen 0,7:stä Lounais-Suomen ja Uudenmaan rannikkoseutujen lähes kuuden hirven tiheyteen.

Ruokolahden Saimaaseen rajoittuvissa metsissä on lukuisia hirvien talvehtimisalueita, jonne laumat vaeltavat vuosi toisensa. Hirvilauman jättää jälkensä taimikkoon. Kuva: Hanna Koikkalainen

Hirvitalousalueet eivät noudata maakunta- tai lääninrajoja, vaan ne on laadittu hirven vaelluskäyttäytymisen perustella. Vaikka Ruokolahti on Kaakkois-Suomea, hirvihallinnossa se kuuluu Etelä-Savon kanssa yhteiseen hirvitalousalueeseen. Hirvitiheyttä säätelevä alueellinen riistaneuvosto on asettanut hirvitiheyden tavoitteeksi 2,5–3 hirveä tuhannella hehtaarilla.

2000-luvun alussa hirvitiheys huiteli yli seitsemän. Siitä on tultu alas, mutta Luken tuoreimman arvion mukaan tiheys on hirvitalousalueella 3,2 eli niukasti yli tavoitteen. Hirvitiheys Kaakkois-Suomessa on ollut vuodesta toiseen 20–40 prosenttia tavoitetasojen yläpuolella.

Jukka Kukkonen haluaisi jättää metsänsä hyvässä kunnoss seuraavalle polvelle, mutta tiheän hirvikannan vuoksi työ uhkaa valua hukkaan. Kuva: Hanna Koikkalainen

Hirvitalousalueen mittakaavassa tarkkailtu kannan tavoitetiheys kertoo kuitenkin vain suuren kuvan ja voi peittää alleen huomattavan paikallisen vaihtelun.

"Hirvitalousalueiden sisällä ja jopa kuntien sisällä hirvitiheys vaihtelee 2–4 hirven välillä tuhatta hehtaaria kohti", Kaakkois-Suomen alueellisen riistaneuvoston puheenjohtaja Ilkka Tiainen sanoo.

Vaihtelut voivat olla tuntuvasti tätäkin suurempia. Luonnonvarakeskuksen mukaan Ruokolahden-Imatran riistanhoitoyhdistyksen alueella kannan tiheys on 4,3 hirveä tuhatta hehtaaria kohti. Esimerkiksi Savonrannan riistanhoitoyhdistyksen alueella kannaksi arvioidaan 5,54 hirveä.

Hirvikannan tiheys voi siis riistakeskusalueen sisällä olla yli kaksi kertaa suurempi kuin hirvitalousalueelle asetettu tavoitearvo. Yksittäisen metsänomistajan tasolle vietynä hirvikanta voi olla kestämättömän tiheä ja metsätuhot tietyillä kuvioilla lähes totaaliset.

Näin on käynyt Jukka Kukkosen ja hänen naapurinsa metsissä Ruokolahden Tuomalan kylällä. Toistakymmentä vuotta sitten uudistetut metsäkuviot ovat toistuvien hirvituhojen vuoksi taantuneet vajaatuottoiseksi metsäksi.

Toisen Salpausselän moreenimuodostelmiin kuuluvilla kuivilla kankailla ei menesty puulajeista kuin mänty. Sen hirvet tietävät ja tulevat seuduille suurina, jopa kymmenen yksilön laumoina laiduntamaan.

"Viime keväänä kun olin hiihtämässä, näin 12 hirven lauman kulkevan peräkkäin taimikossa, ja jälki on sen mukaista", Kukkonen kertoo.

Jukka Kukkonen ja Tuomo Tiilikainen  Kuva: Hanna Koikkalainen

Kukkonen piti hirvien aiheuttamia metsätuhoja esillä metsästysseuran kokouksissa ja johtokunnassa. Hän pyysi, että seura hakisi harkinnanvaraisia lisä- eli pankkilupia. Niitä voidaan myöntää havaittuihin hirvieläintihentymiin tai vahinkoalueille. Ajatus pankkilupien hakemisesta ei saanut vastakaikua metsästysseurassa.

Kukkonen tunsi jääneensä yksin vaatimustensa suhteen. Viimeisenä epätoivoisena tekona Kukkonen uhkasi ottaa maansa pois metsästysseurasta, josko se herättelisi. Se kärjisti tulehtunutta tilannetta entisestään.

Suomessa on metsästysseuroja yli 10 000. Tuskin kukaan tietää, kuinka monessa niistä kiista hirvikannan tiheydestä ajaa metsästäjiä törmäyskurssille.

Asetelma on ristiriidoille altis. Yhdellä puolella puntarissa ovat tiheän kannan tuoma metsästyksen helppous ja hirviaineksen valinnanvara ja toisaalla metsänomistajan tappiot.

Metsätutkimuksen emeritusprofessori Matti Kärkkäistä Kukkosen tapaus ei yllätä.

"Kun asetelma on nautinto ja liha vastaan taimikkotuhot, niin helposti metsäomistajan intressit päätöksenteossa jyrätään", Kärkkkäinen sanoo.

Emeritusprofessori Matti Kärkkäinen haluaisi lisätä maanomistajien sananvaltaa hirvikannan suuruudesta päättämisessä. Kuva: Petteri Kivimäki

Kärkkäinen on vuosia kritisoinut Suomen hirvikantaa ja se metsätaloudelle aiheuttamia tappioita. Hänen mukaansa metsänomistajat ovat päästäneet metsästäjät niskan päälle hirvikantaa koskevassa päätöksenteossa.

"Maanomistajan ääni ei kuulu riittävästi siellä missä hirvikannasta päätetään ja missä kannan verotus organisoidaan", Kärkkäinen kritisoi.

Näin voi ollakin, kun katsoo hirven kantatavoitteet asettavien alueellisten riistaneuvostojen kokoonpanoa paperilla. Kussakin riistaneuvostossa istuu kymmenen edustajaa, joista kuusi on riistanhoitoyhdistysten asettamia. Maanomistajan ääntä käyttää yksi edustaja. Loput kolme edustavat maakuntaliittoa, Suomen metsäkeskusta ja ELY-keskusta.

Metsäomistajia alueellisissa riistaneuvostossa edustaa MTK. Järjestön riistapolitiikasta vastaava kenttäjohtaja Timo Leskinen näkee merkittäviä muutospaineita riistaneuvostojen kokoonpanossa. Erityisesti silloin, kun päätetään ja hallinnoidaan hirvieläinten kantatavoitteita.

Jukka Kukkonen (oik) ja Tuomo Tiilikainen (keskellä) halusivat näyttää hirvituhoalueen MTK:n riistapolitiikasta vastaavalle kenttäjohtajalle Timo Leskiselle. Kuva: Hanna Koikkalainen

"Riistaneuvostojen toiminnassa on se ongelma, että maanomistajat on asemoitu vain yhdeksi sidosryhmäksi, vaikka lain mukaan maan omistajan pitäisi pystyä päättämään metsästyksestä", Leskinen sanoo.

Leskinen seuraa työkseen riistapolitiikkaa. Maanomistajien osuus metsästysseurojen jäsenistössä on vähitellen laskenut viime vuosina.

"Eteläisessä Suomessa kehityksen suunta on se, että metsää omistamattomien metsästäjien osuus kasvaa nopeimmin. On kasvava haaste varmistaa, miten elinkeinonäkökulma saadaan pidettyä mukana kantatavoitteissa", Leskinen sanoo.

Yhä useampi metsänomistaja useampi asuu kaukana metsistään. Metsästysharrastuksen kehittymisen kannalta mielenkiintoinen kysymys on, pystyvätkö kaukana maistaan asuvat maanomistajat osallistumaan sitovaan hirvenmetsästysharrastukseen. Ajamaan ehkä satojen kilometrien päässä kokoontuvaan hirviporukkaan, johon yhteydenpito on satunnaista jahtikauden ulkopuolella.

Maanomistajien passivoitumisella voi olla vaikutusta siihen, miten tasapainoilu metsästyksen ja hirvien aiheuttamien metsätuhojen kanssa tulevaisuudessa tapahtuu ja kenen ääni riistapolitiikkaa piirtävässä ruohonjuuritason keskustelussa kantaa?

Metsästyslain mukaan asian pitäisi olla kirkas. Oikeus metsästää ja määrätä siitä kuuluu maanomistajalle. Se on lain kirjain, mutta sen toteutuminen käytännön riistapolitiikassa on nykyjärjestelmän kriitikikon mukaan niin ja näin.

"Nykyinen hirvikannan säätely ei toimi hirvituhojen maksajien eli puuntuottajien ehdoilla. Tarvitaan radikaali uudistus, joka lisäisi maanomistajan sananvaltaa hirvikannasta päätettäessä".

Kärkkäinen olisi valmis antamaan hirvitiheyden säätelyä koskevan päätöksenteon maanomistajille. "Hirviluvista voidaan luopua samoin kuin tehtiin metsäkauriin osalta. Puuntuottajat saisivat päättää, millainen hirvikanta, esimerkiksi 20 000 yksilöä, on siedettävä".

Myös MTK:ssa tunnetaan tarvetta uudistaa järjestelmää, mutta pienemmillä askelilla. "Riistahallintolaki uudistettiin kymmenen vuotta sitten. Riistahallintolaki uudistettiin kymmenen vuotta sitten. Olisi ajankohtaista tarkistaa lain kehittämistarpeita", Leskinen sanoo.

Yksi hirvikannan säätelyn tarkistamisen puolesta puhuva perustelu liittyy ilmaston lämpenemiseen ja siihen, miten Suomen metsiä sopeutetaan käynnissä olevaan muutokseen. Hirvituhojen vuoksi metsien uudistamisessa on suosittu kuusta, joka tutkimusten mukaan kärsii ilmaston lämpenemisen aiheuttamista muutoksista enemmän kuin lehtipuut ja mänty.

Hirvien suosimien puulajien välttely tuottaa tappioita metsänomistajan lisäksi myös kansantaloudelle. Valtakunnan metsien inventointitutkimusten perusteella hirvituhojen suuruuden arvioidaan olevan 50 miljoonan euron suuruusluokkaa joka vuosi.

"Laadukkaan männyn tuottamisen edellytykset Suomessa ovat romahtaneet hirvikannan suuruuden vuoksi. Huomattavaa taloudellista tappiota tulee myös siitä, että rauduskoivua ei tohdita viljellä kuusen maannousemasienen vaivaamilla alueilla, Kärkkäinen sanoo.

Yksi perustelu hirvikannan nykyistä tehokkaamman säätelyn puolesta liittyy ilmastomuutokseen. Hirvituhot ja niiden pelko vaikeuttaa ilmaston lämpenemistä sietävien metsien luomista. Kuva: Hanna Koikkalainen

Palataan vielä Ruokolahden Tuomalan kylälle. Luonnon merkit kertovat vääjäämättä lähestyvästä jahtikaudesta. Kauraa puidaan, lehtien väri on jo syvän vihreä, siellä täällä vilahtaa jo keltaista.

Hirvenmetsästys on haja-asutusalueilla tärkeä yhdessäolon muoto ja osa vuoden kiertoa. Se yhdistää paikallisten lisäksi myös muista elämänpiireistä tulevia ihmisiä. Halu sovitella kiistat ja tehdä päätökset yksituumaisesti on suuri, vaikka hirvitiheyden haitat eivät iske tasapuolisesti kaikkien metsästäjien tai edes kaikkien metsänomistajien maille.

Jahti jää Jukka Kukkoselta tänä vuonna väliin. "Tuntuu vaikealta, haluaisin olla mukana seurassa. Tämä on ollut tällaista tuuleen huutamista, jotain oli pakko tehdä. Siksi otin maani pois", Kukkonen sanoo.

Hän johdattaa meidät metsään, paikalle jossa muutama kuukausi sitten keväällä hän törmäsi 12 hirven lauman taimikossaan.

Näky on karu: kuviolta ei tahdo hakemallakaan löytää männyn taimea, jota hirvi ei olisi kalunnut. Taimikko muistuttaa kummitusmetsää, mutkaisia, monilatvaisia, poikaoksaa pukkaavia tupsulatvaisia väkkyröitä, joiden kohtalo tukkipuuksi varttumisen sijasta on päätyä sellukattilaan tai polttoon.

Kun näky on tämä ja suurin osa seuran jäsenistä on metsänomistajia, niin miksi lisälupien hakemisesta ei saada päätöstä aikaan? "Ehkä se on yhdenmukaisuuden paine, ei haluta olla eri mieltä riistakuplan kanssa, jonka mielestä kaikki on hyvin", Kukkonen miettii.

Metsätien toisella puolella kohoaa komea mäntymetsä, jonka Kukkonen peri vuonna 1935 syntyneeltä isältään. "Kun hän sai nämä metsät, hirvikanta oli niin pieni, että mäntymetsä pystyi syntymään. Minä sain nämä metsät hyvässä kunnossa."

Hän haluaisi jättää metsät seuraavalle polvelle paremmassa tai edes samassa kunnossa kuin millaisena ne itse sai. "Se ei taida onnistua niin kauan, kun hirvikantaa ei saada kuriin. Harmittaa niin vietävästi."

"Tässä esillä oleva tilanne on kurja eikä kenenkään edun mukaista", Leskinen vetoaa metsästäjiin vuoropuhelun parantamiseksi.