• Mihin lakiin paljon puhutut hakkuiden rajoitukset perustuisivat? Näin vastaa oikeustieteen professori

    Laista löytyviä keinoja puun myynnin ja oston rajoittamiseksi on vielä niukasti.
    Tilaajalle
    Valtion nopein keino hakattujen kuutioiden vähentämiseen olisi Metsähallituksen omistajaohjauksen muuttaminen. Kuvituskuva.
    Valtion nopein keino hakattujen kuutioiden vähentämiseen olisi Metsähallituksen omistajaohjauksen muuttaminen. Kuvituskuva. Kuva: Juha Kauppinen
    Metsä|Metsäpolitiikka
    1.5.202605:00
    Taneli Laine

    Nykylainsäädäntö ei sisällä mekanismeja, joilla voitaisiin asettaa maanlaajuisia hakkuurajoituksia.

    ”Valtakunnallinen kuutiokatto on vaikeasti ajateltavissa”, kertoo ympäristöoikeuden professori Ismo Pölönen Itä-Suomen yliopistosta.

    Suuret hakkuurajoitukset edellyttäisivät kokonaan uutta lainsäädäntöä ja riittävän laajaa poliittista tahtoa sellaisen läpivientiin.

    ”Poliittisella tasolla voidaan kyllä asettaa tavoitteita, mutta hakkuumääriin on hankala vaikuttaa ilman konkreettisia lakimuutoksia.”

    Joitakin mahdollisia keinoja Pölönen löytää myös nykylainsäädännöstä. Toistaiseksi näitä keinoja ei ole hakkuumäärien rajoituksiin käytetty.

    Nopein kohde löytyisi valtion omista metsistä. Metsähallituksen hakkuumäärät ovat omistajaohjauksen piirissä: valtio voisi pienentää hakkuita muuttamalla Metsähallituksen tulostavoitteita.

    Keino on teknisesti suoraviivainen, vaikka sekin edellyttäisi poliittista päätöstä. Valtiontalouden kehno tilanne ja aiheutuvat tulonmenetykset tekisivät päätöksestä vaikean.

    Laajemmat yksityismetsiä koskevat hakkuurajoitukset edellyttäisivät kokonaan uutta lainsäädäntöä.
    Laajemmat yksityismetsiä koskevat hakkuurajoitukset edellyttäisivät kokonaan uutta lainsäädäntöä. Kuva: Jyrki Luukkonen

    Yksityismetsissä hakkuumääriin voitaisiin Pölösen mukaan vaikuttaa konkreettisimmin metsälakia muuttamalla. Yksi vaihtoehto olisi palauttaa lakiin vuoden 2014 uudistuksessa poistunut uudistushakkuita koskeva ikä- ja järeyssääntely.

    Järeysvaatimus ei estäisi hakkuita pysyvästi, vaan siirtäisi osaa uudistushakkuista myöhemmäksi. Kiertoaika pitenisi ja hakkuumäärät voisivat pienentyä ainakin siirtymävaiheessa.

    Pölönen pitää mahdollisena keinona myös sitä, että avohakkuut asetettaisiin luvanvaraisiksi alueilla, joilla hakkuista koituisi poikkeuksellisen suuri riski vesistöille tai monimuotoisuudelle. Ajatus ei olisi totaalikielto, vaan tiukempi menettely esimerkiksi vesistöjen läheisyydessä.

    ”Kuutioissa mitattuna tällaiset ympäristörajoitukset tuskin pienentävät hakkuumääriä kovin paljoa.”

    Uudistushakkuun järeyssäännösten palauttaminen metsälakiin voisi rajoittaa hakkuita ainakin määräajaksi.
    Uudistushakkuun järeyssäännösten palauttaminen metsälakiin voisi rajoittaa hakkuita ainakin määräajaksi. Kuva: Harri Mäenpää

    Myös verotuksella voidaan ohjata metsänomistajia. Esimerkiksi metsävähennysjärjestelmää muuttamalla voisi jossain määrin vaikuttaa hakkuumääriin ja ajoituksiin.

    Pölönen korostaa, että keinovalikoimaa pitäisi arvioida kolmen kriteerin kautta: vaikuttavuus, kustannustehokkuus ja hyväksyttävyys.

    ”Erityisen tärkeää olisi myös yhdistää luonnon monimuotoisuuden ja hakkuurajoitusten tavoitteet niin, että keinoista saataisiin päällekkäinen hyöty.”

    Metsää ei hänen mukaansa pidä kohdella eriarvoisesti suhteessa muuhun omaisuuteen, jotta sääntely koetaan oikeudenmukaisena ja konfliktit eivät kärjisty.

    ”Ennakoitavuus on myös taloudelle tärkeää. Keinoista ei saisi koitua kohtuutonta ja yllättävää taakkaa teollisuudelle, valtiontaloudelle, metsänomistukselle tai veronmaksajille.”

    Käytännössä viesti on, että jos hakkuita halutaan vähentää, työkalut löytyvät todennäköisemmin lainsäädännön reunaehdoista ja kannustimista kuin valtakunnallisesta kiintiöjärjestelmästä.

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia juttuvinkkejä sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.

    Lisää aiheesta
    • SAK haluaa rajoittaa päätehakkuita metsälakia muuttamalla.

      Metsäteollisuus | SAK vaatii hakkuiden rajoittamista ‒ sahatyöntekijät ja paperimiehet mukana liittojen kautta

      Tilaajalle
    • Valtion metsistä enää vajaa kolmannes on talouskäytöstä.

      Metsäpolitiikka | Metsähallitus torjuu hakkuiden vähentämisen ‒ Valtion metsistä talouskäytössä vain 30 prosenttia

      Tilaajalle
    • Hakkuurajoitusten vaikutukset kohdistuisivat voimakkaimmin metsäisiin maakuntiin, joissa vaihtoehtoisia elinkeinoja on rajallisesti, Metsäteollisuus varoittaa.

      Metsäteollisuus | MTK ja Metsäteollisuus kavahtavat tiedepaneelien esitystä hakkuurajoituksista

    Artikkelin aiheet
    hakkuurajoitukset
    metsälainsäädäntö
    ympäristöoikeus
    Metsähallitus
    puunmyynti
    Aarre
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin