• Metsähallitus torjuu hakkuiden vähentämisen ‒ Valtion metsistä talouskäytössä vain 30 prosenttia

    Metsähallituksen hakkuiden vähentämistä on ”helppo huudella”, mutta siitä seuraisi rajut supistukset.
    Tilaajalle
    Valtion metsistä enää vajaa kolmannes on talouskäytöstä.
    Valtion metsistä enää vajaa kolmannes on talouskäytöstä. Kuva: Kari Lindholm
    Metsä|Metsäpolitiikka
    9.3.202605:00
    Jarmo Palokallio

    Valtion metsiin kohdistuu jatkuvia paineita sekä suojelun että tuloutuksen lisäämiseen. Metsähallitus muistuttaa mahdollisten hakkuurajoitusten rajuista vaikutuksista.

    Metsähallituksen tehtäväksi on määritelty valtion maiden käyttö, hoito ja suojelu. Se sisältään ristiriitaisia elementtejä, joiden tasapainottamisessa riittää työtä.

    Tällä hetkellä vain 30 prosenttia valtion mesistä on talouskäytöstä. Niitäkään ei hakata hakkuusuunnitteen kireimmän vaihtoehdon mukaan.

    Valtion talouskäytössä oleva metsät puskevat 12,6 miljoonaa kuutiometriä uutta puuta joka vuosi. Monimuotoisuuden huomioimisesta kertoo, että puusadosta on vuosittain korjattu vain noin puolet eli 6,5 miljoonaa kuutiometriä.

    ”Valtion metsien suurin erilaiset monikäyttöä koskevat rajoitteet huomioiva kestävä hakkuumäärä olisi 7 miljoonaa kuutiometriä”, kertoo toimitusjohtaja Juha S. Niemelä Metsähallituksesta.

    Metsien monikäyttöön tehdyistä panostuksista huolimatta Metsähallituksen puunkorjuu on jatkuvasti luontojärjestöjen hampaissa. Mitkään rajoitukset eivät niille tunnu riittävän ja aina löytyy uusia, ympäristöjärjestöjen määritelmien mukaisia luonnonmetsiä.

    Juha S. Niemelän mukaan hakkuiden vähentämisellä olisi musertavat talousvaikutukset.
    Juha S. Niemelän mukaan hakkuiden vähentämisellä olisi musertavat talousvaikutukset. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Niemelä muistuttaa, että Metsähallituksen toimittamat puut turvaavat osaltaan etenkin itsenäisten sahojen toimintaedellytyksiä. Myös Metsähallituksen työllistävä vaikutus on melkoinen.

    Kerrannaisvaikutuksineen kyse on 6 900 työpaikasta. Jalostusketjun arvonlisänä laskettuna Metsähallituksen metsätalous kasvattaa kansantalouden pottia 3,7 miljardilla eurolla.

    Suuri osa tuosta rahasta jää Itä- ja Pohjois-Suomeen.

    Valtakunnan tasolla Ilmastopaneeli on vaatinut hakkuiden vähentämistä 10 miljoonalla kuutiometrillä nykyisestä reilusta 70 miljoonasta kuutiometristä. Sitä on perusteltu metsien hiilensidonnan kasvattamisella.

    On myös esitetty hakkuiden pudottamisesta jopa 55 miljoonan kuutiometrin tasoon.

    Metsäalan organisaatioiden syksyllä teettämän selvityksen mukaan tuo hakkuumäärä söisi kymmenessä vuodessa kantorahoja 6 ja yritysten maksamia palkkoja 7,5 miljardilla eurolla.

    Edessä olisi myös tehtaiden sulkemisia. Työpaikkoja katoaisi noin 9000 kappaletta.

    Metsähallituksen osalta valtion tavoitteet ovat vetäneet kahteen suuntaan. Toisaalta Metsähallitukselta on vaadittu suojelupanostuksia, mutta samalla siltä on haluttu lisää rahaa valtion budjetin rahareikien tilkkeeksi.

    Vuonna 2024 Metsähallitus tuloutti valtiolle 110 miljoonaa euroa. Tuo summa on suurelta osalta kiinni hakkuista ja kantorahoista.

    ”Metsähallituksen hakkuiden vähentäminen voisi olla osalle yrityksistä kuolinisku.”

    Juha S. Niemelä

    Hakkuiden rajoittamisessa koskevassa keskustelussa Metsähallitus on nähty helppona kohteena. Poliitikkojen löysissä puheissa on puhuttu jopa parin miljoonan kuutiometrin vähennyksestä.

    ”Noita lukuja on helppo heitellä, kun maksaja on joku toinen. Kahden miljoonan kuution hakkuiden vähennyksellä olisi oikeasti rajut vaikutukset sekä meidän että metsäalan yritysten toimintaan”, toteaa Niemelä.

    Niemelän mukaan osalle yrityksistä Metsähallituksen hakkuiden vähentäminen voisi olla kuolinisku.

    Metsähallituksen puunkorjuu on elintärkeää monelle yritykselle.
    Metsähallituksen puunkorjuu on elintärkeää monelle yritykselle. Kuva: Jarno Mela

    Niemelän mukaan metsäalan liikevaihto putoaisi tuolloin yli miljardilla eurolla. Työpaikkoja katoaisi pelkästään metsäalalta noin 1700 kappaletta ja välillisesti toinen mokoma.

    Palkkasumma putoaisi 135 miljoonaa euroa ja julkisen sektorin kassavaje pahenisi 110 miljoonalla eurolla vuodessa.

    Yhteiskunnan kannalta ilmaista ei siten ole edes valtion metsien hakkuiden rajoittaminen.

    Suomen hakkuiden vähentämisellä voisi olla myös laajempia kielteisiä vaikutuksia. Arvioiden mukaan se vain siirtäisi hakkuut muualle.

    Lisää aiheesta
    • Hakkuiden mahdollisen vähentämisen taloudellisista vaikutuksista ei ole juuri keskusteltu.

      Metsäteollisuus | Audiomedia: EU:n hakkuurajoitukset siirtäisivät hakkuut muualle

      Tilaajalle
    • Esityksen mukaan hakkuun toteuttajan on säästettävä isot haavat, kolopuut sekä pysty- ja maalahopuut, jos hakkuu tehdään lintujen pesintäaikaan.

      Eläimet ja kasvit | Hallitus esittää: Hakkuurajoituksia reheviin metsiin lintujen pesimäaikana ja pesintään sopivat puut säästettävä

    • Talvihakkuita Kuopiossa.

      Metsäteollisuus | Yle: Sahateollisuus varoittaa työpaikkakadosta – näin rajusti hakkuurajoitukset voisivat heikentää työllisyyttä

    Artikkelin aiheet
    Metsähallitus
    hakkuut
    valtion metsät
    metsätalous
    ilmastopolitiikka
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin