

EU:n mahdolliset hakkuurajoitukset johtaisivat hakkuiden ja tulojen valtavaan siirtoon muualle. Niiden ilmastohyöty jäisi vastaavasti lähes olemattomaksi, toteaa professori Maarit Kallio Audiomedian artikkelissa.
”EU:n maankäytölle ja metsätaloudelle asettamien nielutavoitteiden toteutuminen ja biodiversiteettistrategia aiheuttaisi massiivisen hakkuuvuodon muihin maihin. Se merkitsisi valtavaa tulonsiirto EU-maista muualle, mutta lähes olematonta ilmastohyötyä kustannuksiin verrattuna”, sanoo professori Maarit Kallio Norjan ympäristö- ja biotieteiden NMBU yliopistosta.
Kallion mukaan hakkuuvuotoa tapahtuisi maihin, joissa metsäkato on ollut keskimäärin suurempaa, Eurooppaan verrattuna pienempi osa metsistä on sertifioinnin piirissä ja metsähallinto heikompaa.
Nielutavoitteen saavuttaminen vaatisi Kallion mukaan hakkuiden nopeaa rajoittamista finanssikriisin 2008–2009 aikaiselle tasolle. Se pakottaisi EU-maat ja Norjan vähentämään hakkuita noin 130 miljoonaa kuutiometriä.
Neljäsosa vähennyksestä tapahtuisi Pohjoismaissa, loput muualla EU-alueella.
Hakkuiden vähentäminen iskisi sekä metsänomistajiin että metsäteollisuuteen. Teollisuuden osalta vähennykset koskisivat eniten saha- ja levyteollisuutta.

Käytännössä jäsenmailla ei ole keinoja LULUCF-tavoitteisiin pääsemiseksi, koska valtion kontrollin ja ohjaustoimien ulottaminen yksityismetsien hakkuisiin, puiden kasvuun ja säätilaan ei Kallion mukaan toimi.
”Jäsenmaat joutuisivat lähinnä maksumiehiksi, kun epärealistisia tavoitteita ei saavuteta. Lisäksi mahdollisten hakkuita lievästikin vähentävien ohjaustoimien säätäminen ottaa aikaa, jota jäsenmailla ei juurikaan ole.”
Myös ilmasto kuuluisi häviäjiin.
”Puutuotteisiin liittyvät ilmastohyödyt heikkenevät, kun puutuotteiden hiilivarasto kasvaa vähemmän eli niiden hiilinielu heikkenee. Kun puuta korvataan muilla materiaaleilla, päästöt kasvavat”, muistuttaa Kallio.
Kallion mukaan EU:n maankäyttöä koskevien tavoitteiden saavuttaminen moninkertaistaisi biodiversiteetin heikkenemisen riskin muualla maailmassa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
