• Hallitus esittää: Hakkuurajoituksia reheviin metsiin lintujen pesimäaikana ja pesintään sopivat puut säästettävä

    Esityksen mukaan metsälain nykyiset suositukset hakkuista lintujen pesintäaikana muuttuisivat pakollisiksi.
    Esityksen mukaan hakkuun toteuttajan on säästettävä isot haavat, kolopuut sekä pysty- ja maalahopuut, jos hakkuu tehdään lintujen pesintäaikaan.
    Esityksen mukaan hakkuun toteuttajan on säästettävä isot haavat, kolopuut sekä pysty- ja maalahopuut, jos hakkuu tehdään lintujen pesintäaikaan. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Eläimet ja kasvit
    26.1.202616:08
    Anniina Jokinen

    Hallitus esittää, että metsälain suositukset lintujen pesimäaikaisista hakkuurajoituksista muutettaisiin pakollisiksi.

    Metsänhakkuun toteuttajalla olisi velvollisuus arvioida hakattavan alueen linnustoa ennen puunkorjuuta ja muita metsän käyttöä ja hoitoa koskevia toimenpiteitä. Puunkorjuuta myös rajoitettaisiin rehevissä lehtipuuvaltaisissa metsissä, korvissa ja rantametsissä lintujen pesimäaikana.

    Myös yksittäisten pesien suojeluun ehdotetaan muutoksia. Jos metsänkäsittelyalueella havaitaan suunnitteluvaiheessa tai metsän hoitamiseen ja käyttämiseen liittyvien toimenpiteiden yhteydessä linnunpesä, jossa pesintä on käynnissä, on toimenpiteet toteutettava niin, että pesää ei vahingoiteta.

    Lisäksi pesintäaikana tehtävässä hakkuussa metsänhakkuun toteuttajaa velvoitettaisiin säästämään isot haavat, kolopuut sekä pysty- ja maalahopuut. Näiden puiden poistaminen ja edellä mainittujen kohteiden hakkaaminen pesimäaikana määriteltäisiin metsärikkomukseksi.

    Metsätaloutta saisi kuitenkin harjoittaa, jos siitä aiheutuva häiriö ei merkittävästi haittaa lintulajin kannan tyydyttävän tason säilymistä tai saavuttamista. Häiriö ei saa johtaa uhanalaisen ja harvalukuisen lintulajin pesinnän keskeytymiseen.

    Lausuntoja luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi metsälain muuttamisesta ja laiksi luonnonsuojelulain muuttamisesta voi antaa 16. helmikuuta 2026 saakka Lausuntopalvelu.fi:ssä.

    Lisää aiheesta
    • Nykyiset suositukset kehottavat välttämään hakkuita pesimäaikana muun muassa rehevissä lehtipuuvaltaisissa metsissä.

      Metsäpolitiikka | Poliittinen vääntö lykkää lintujen pesimäajan hakkuusuositukset ensi kuuhun – piti julkaista tällä viikolla

    • Punarinta ei ole välttämättä sopeutunut Suomen kylmään talveen parhaalla mahdollisella tavalla.

      Luonto | Jopa puolet pikkulinnuista kuolee talven aikana – paukkupakkaset verottavat lintuja kovalla kädellä

      Tilaajalle
    • Kuusitiainen on yksi Suomen metsätiaisista.

      Luonto | Lintujen pesintäaikaisiin hakkuisiin liittyviä lakimuutoksia sorvataan nopealla aikataululla – MMM: Ei kategorista kieltoa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    pesimäaika
    pesintäaika
    Metsät
    Linnut
    Luonto
    Uhanalaiset lajit
    Luonnonsuojelu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?