• Varsinais-Suomen sudet työllistävät poliisia – hätäkeskusilmoituksia alkuvuoden aikana 40 kappaletta

    Sudet aiheuttaneet tehtäviä poliisille Varsinais-Suomessa. Tällä viikolla poliisi on puurtanut kolmen tapauksen parissa.
    Sudet työllistävät poliisia Varsinais-Suomessa.
    Sudet työllistävät poliisia Varsinais-Suomessa. Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä|Erä
    6.2.202610:00
    Eija Vallinheimo

    Poliisi kertoo verkkosivuillaan, että Liedossa annettiin keskiviikkona karkotusmääräys sudelle, joka havaittiin noin sadan metrin päässä oppilaitoksen pihasta.

    Susihavainnot ovat poliisin mukaan yleistyneet erityisesti Liedon aseman suunnalla, jossa petoyhdyshenkilöt ovat kirjanneet ihmisten ilmoille tulleista susista parisenkymmentä näköhavaintoa.

    Laitilasta tulleen ilmoituksen mukaan kolmen suden ryhmä oli tuijotellut asutun talon pihaa joidenkin kymmenien metrien päästä, mutta poistunut sitten metsään.

    Mynämäellä Porintiellä puolestaan susi jäi auton yliajamaksi. Mynämäen riistanhoitoyhdistyksen srva-toimijat jäljestivät ja lopettivat loukkaantuneen eläimen. Suden ruho toimitetaan Ruokavirastoon tutkittavaksi.

    Poliisi kertoo, että vuoden alusta lähtien susiin liittyviä hätäkeskusilmoituksia on tullut Varsinais-Suomen alueella 40 kappaletta.

    Poliisin mukaan susikanta on kasvanut ja levittäytynyt laajemmalle alueelle.

    ”Mikäli pentueet ovat syntyneet ihmisasutusten, tieverkon tai maatalouden tai laidunalueiden tuntumaan, eivät nuoret ja reviiriään etsivät yksilöt välttämättä tiedä muusta”, poliisi arvioi uutisessaan.

    Poliisi seuraa tilannetta yhteistyössä riistahallinnon ja riistanhoitoyhdistysten kanssa.

    Lisää aiheesta
    • WWF:n mukaan laki mahdollistaa rauhoituksesta poikkeamisen tavalla, joka loukkaa luontodirektiiviä.

      Erä | WWF kannellut kiintiömetsästyksestä Euroopan komissiolle

    •  Yksi susi syö 18 peuraa vuodessa.

      Erä | Näin paljon suurpedot syövät hirvieläimiä vuodessa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    sudet
    poliisi
    Varsinais-Suomi
    riistanhoito
    luonto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle