• Vuoden luontokirjaksi valittu Juha Kauppisen Kertomus Maasta herättää toiveikkuutta

    Voittajan valitsi neljän finalistin joukosta ympäristövaikuttaja Saara Kankaanrinta, joka on myös yksi kirjassa haastatelluista.
    Kirjaansa varten Juha Kauppinen kiersi tapaamassa tutkijoita ja asiantuntijoita Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.
    Kirjaansa varten Juha Kauppinen kiersi tapaamassa tutkijoita ja asiantuntijoita Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Kuva: Siltala, Johannes Roviomaa
    Metsä|Kirjallisuus
    8.12.202510:00
    Suvi Jylhänlehto

    WWF:n vuoden luontokirjaksi on valittu Juha Kauppisen Kertomus Maasta – Ratkaisuja ilmastonmuutokseen ja luontokatoon.

    Kauppisen tietokirja käsittelee hiilenkierron ja maapallon elollisen luonnon yhteyttä.

    Voittajan valitsi neljän finalistin joukosta ympäristövaikuttaja Saara Kankaanrinta. Hän oli myös yksi kirjaan haastatelluista lukuisista henkilöistä.

    ”Oma roolini kirjassa on olla yksi haastateltava muiden joukossa enkä kokenut sen takia esteellisyyttä voittajaa valitessani”, hän kommentoi.

    ”Kirjassa kuuluu kunnioitettava, ellei jopa läkähdyttävä, määrä jalka- ja ajatustyötä, jonka Kauppinen on tehnyt hakeakseen tiedepohjaiset perustelut ekosysteemien ja elämän vaalimiselle. Kiveäkään ei ole jätetty kääntämättä, ja siksi Kertomus Maasta ansaitsee paikkansa vuoden luontokirjana”, Kankaanrinta perustelee tiedotteessa.

    Ilmasto-, biodiversiteetti- ja vesikriisejä on Kankaanrinnan mukaan tarkasteltava yhdessä. Siinä Kauppisen kirja hänen mukaansa onnistuu.

    ”Koko ajan kapenevassa maailmassa on pystyttävä ymmärtämään kokonaisuuksia. Kauppinen selittää ekologisten kriisien kytkeytymisen toisiinsa ymmärrettävästi ja kiinnostavasti”, hän sanoo.

    ”Kuvittelin näkeväni rimmen pinnassa maapallon kuvajaisen. Se oli tietysti Kuu, mutta näky sysäsi liikkeelle ajatukset siitä, kuinka maapallon ekosysteemien hiilen varastoista pitäisi kertoa.”

    Juha Kauppinen

    Kauppinen kertoo idean kirjasta syntyneen keväällä 2020 suolla iltahämärissä.

    ”Kuvittelin näkeväni rimmen pinnassa maapallon kuvajaisen. Se oli tietysti Kuu, mutta näky sysäsi liikkeelle ajatukset siitä, kuinka maapallon ekosysteemien hiilen varastoista pitäisi kertoa”, Kauppinen sanoo.

    Kirjailija kertoo saaneensa eniten palautetta siitä, että kirja herättää toiveikkuutta.

    ”Toiveikkuus herää siitä, että ekologiseen kriisiin on ratkaisuja. Fossiilisten käytön jyrkkä vähentäminen on tietenkin välttämätöntä. Lisäksi lämpenemistä hillitään antamalla luonnolle lisää pinta-alaa ja vahvistamalla ekosysteemien monimuotoisuutta. Samat toimet hillitsevät luontokatoa. Elämme rajallisella planeetalla. Siksi jokaisella hehtaarilla on merkitystä”, Kauppinen sanoo.

    WWF:n vuoden luontokirja -kilpailun finaalissa olivat lisäksi Antti Kolin kirja Siivekkäät ystävämme – Tarkkaile lähiluonnon lintuja ja perhosia (Aviador), Päivi Mattilan ja Teemu Saloriutan teos Retki ikimetsään – Kohteet ja vinkit luontoon lähtijälle (SKS) sekä Jenni Räinän Veden ajat – Matka läpi muuttuneen maiseman (Like).

    Juha Kauppinen: Kertomus Maasta – Ratkaisuja ilmastonmuutokseen ja luontokatoon. 420 sivua. Siltala.
    Juha Kauppinen: Kertomus Maasta – Ratkaisuja ilmastonmuutokseen ja luontokatoon. 420 sivua. Siltala. Kuva: Siltala
    Lisää aiheesta
    • Kirjailija ja toimittaja Jenni Räinä on kotoisin Kuivaniemen Hyryn kylältä.

      Kirjallisuus | Iijoen alkulähteeltä patoluukun betoniin – tietokirja kuljettaa läpi muuttuneen maiseman

    • Suo siellä on liminkalaisen Honkalinnan kymmenes teos.

      Kirjallisuus | Vuoden luontokirja esittelee suo-Suomen lintuperspektiivistä

    • Yksi kuudesta lautakunnan valitsemasta kirjasta voittaa tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon.

      Kirjallisuus | Hyönteisopus ja kirja vesireiteistä ovat ehdolla tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi

    Artikkelin aiheet
    vuoden luontokirja
    Juha Kauppinen
    luontokato
    Saara Kankaanrinta
    WWF
    Luonto
    Kirjallisuus
    Ilmastonmuutos
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Koneklassikot-kirja nyt saatavana nettikirjakaupasta

  • Koneviesti | Metsätyökoneiden historiikki