• Yle: Vanhan paperitehtaan tiloihin neuvotellaan datakeskusta

    UPM etsii uutta käyttöä viime vuonna suljetun Kaukaan paperitehtaan paperikonesalille Lappeenrannassa.
    UPM: Kaukaan tehtaat Lappeenrannassa. Kuvituskuva.
    UPM: Kaukaan tehtaat Lappeenrannassa. Kuvituskuva. Kuva: Stina Haaso
    Metsä|Metsäteollisuus
    16.7.202609:15
    Jussi Vehkala

    UPM neuvottelee tällä hetkellä datakeskuksen saamisesta Lappeenrannan Kaukaan paperitehtaan tyhjentyvään paperikonesaliin, uutisoi Yle. UPM lopetti paperintuotannon Lappeenrannassa viime vuonna.

    UPM:n kiinteistöjohtaja Hannu Havanka kertoo, että neuvotteluja käydään nyt useiden datakeskustoimijoiden kanssa, joiden nimiä hän ei kuitenkaan halua kertoa.

    Kaukaan paperitehtaan tilat ovat valmiiksi kaavoitetulla teollisuusalueella.

    ”Se helpottaa hirveästi ja nopeuttaa toimintaa”, Havanka toteaa Ylelle.

    Lappeenrannan kaupungin rakennusvalvonnasta kerrotaan, että paperikonesalin muutos datakeskuskäyttöön vaatii rakentamisluvan.

    Lappeenrannan rakennusvalvonnan johtaja Sampo Sälevaara kertoo, että hankkeeseen liittyen on jo pidetty kaksi palaveria.

    UPM:n kiinteistöjohtaja Hannu Havanka ei halua arvioida tarkkaa aikataulua, milloin sopimus mahdollisen toimijan kanssa syntyy.

    ”Kerromme asiasta heti, kun pääsemme sopimukseen. Ei ole mitään syytä pidätellä sitä”, hän kertoo Ylelle.

    UPM:llä on entuudestaan kokemusta vastaavasta paperitehtaiden uudelleenkäytöstä. Kouvolassa entiselle UPM:n Myllykosken tehdasalueelle on tulossa useita islantilaisyhtiö Atnorthin datakeskuksia.

    Lisää aiheesta
    • Stora Enson Oulun kartonkilinjan ylösajo on yhä käynnissä.

      Metsäteollisuus | Tilaukset lähtivät kasvuun yllättävässä paikassa ‒ voiko tästä alkaa metsäteollisuuden käänne?

      Tilaajalle
    • Kuvassa yrittäjä Pekka Syväsen kehittämä puiden kuljettamiseen tarkoitettu pienajokone, jonka sosiaali- ja terveysministeriö määräsi luovutuskieltoon.

      Metsäkoneet | Myyntipannaan määrätyistä pienmetsäkoneista tehty kirjallinen kysymys hallitukselle

    • Ruotsin metsien sijoitustuotto on ollut vuosina 2005–2025 keskimäärin 9,2 prosenttia vuodessa. Kuvituskuva.

      Talous | Ruotsalaismetsien tuotto lähti kiitoon tästä syystä ‒ Suomalaiset metsät jäljessä

    • Iisalmessa aletaan kunnostamaan vanhoja metsäkoneita.

      Metsäkoneet | Ponsse alkaa kunnostamaan vanhoja metsäkoneita EU-tukirahoilla ‒ uusi yksikkö Iisalmeen

    • Ilmakuva Suomussalmen Hukkajoelta vuonna 2024.

      Rikokset | Metsänomistajan kannattaa seurata raakkutapauksen oikeuskäsittelyä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    datakeskus
    paperitehdas
    UPM
    Lappeenranta
    Kaukas
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa