

Poliittiset lakot eivät auta parantamaan Suomen kilpailukykyä, sanoo metsäyhtiö UPM:n toimitusjohtaja Massimo Reynaudo.
”Kun mietimme tulevaisuuden investointeja Suomeen, yksi elementti, jolla on merkitystä puunhankinnan ja puukustannusten ulkopuolella, on ennustettavuus tuotosta, jonka sijoituksesta voi saada.”
”Viime aikoina kokemamme toistuvat ja pitkät lakot luovat tilanteen, jossa tulevaisuuden ennustettavuus ei ole täysin hallinnassasi. Tämä ei paranna kilpailukykyä”, Reynaudo sanoi MT:lle torstaina.
”He haluavat luotettavat, ennustettavat, turvatut toimitukset.” Massimo Reynaudo
Maalis–huhtikuun poliittisten lakkojen vaikutukset UPM:ään jäivät taloudellisesta näkökulmasta vaatimattomiksi.
Lakkojen aiheuttama lommo maineeseen on Reynaudon mukaan todellinen.
”Voin kertoa, että on erittäin vaikeaa selittää asiakkaille Euroopassa tai sen ulkopuolella, että täällä on poliittinen lakko, johon et ole osallinen. Täällä on logistinen saarto ja toimintoja täytyy sulkea jopa neljäksi viikoksi.”
”Tätä on erittäin vaikeaa selittää asiakkaille ja rehellisesti sanottuna, vaikka selittäisit sen, heitä ei kiinnosta. He haluavat luotettavat, ennustettavat, turvatut toimitukset. Jos suomalainen yhtiö ei voi tarjota niitä, he suuntaavat ostonsa muualle. Markkinoilla on tarjolla runsaasti kapasiteettia.”
”Tätä on erittäin vaikeaa selittää asiakkaille ja rehellisesti sanottuna, vaikka selittäisit sen, heitä ei kiinnosta.” Massimo Reynaudo
Kuinka kilpailukykyistä suomalainen sellu on maailmalla?
”Venäläisen puun vientikielto on verottanut puun saatavuutta kahden vuoden ajan, ja suunnilleen samaan aikaan puun kysyntä on kasvanut. Tämä on johtanut tunnetusti puun hinnan nousuun, joka vaikuttaa kilpailukykyyn.”
Puusta riippuvaisilla ketjun loppupään liiketoiminnalla ei välttämättä ole mahdollisuutta siirtää kohonneita puukustannuksia omille markkinoilleen, Reynaudo sanoo.
”Esimerkiksi rakennusmarkkinat eivät välttämättä ole kovin dynaamiset tällä hetkellä. Tämä luo painetta kilpailukyvyn muutokselle.”

UPM Energy teki tammi–maaliskuussa kaikkien aikojen parhaan ensimmäisen vuosineljänneksen tuloksensa.
Olkiluoto 3:n sähkön tuotanto on pätkinyt ajoittain. Tällä viikolla kerrottiin, että kolmosreaktorin vuosihuolto venyy teknisten ongelmien takia. Vuosihuollon arvioidaan päättyvän 4. toukokuuta.
”Siitä asti kun tuotanto alkoi viime vuoden toisella vuosineljänneksellä, tuotanto on ollut aika vakaata ja luotettavaa”, sanoo Reynaudo.
Monimutkaisessa huoltotyössä viivästyksiä voi tulla. Se ei Reynaudon mukaan ole epätavallista. ”Emme ole huolissamme.”
”Alan säännöt selkenevät tulevaisuudessa.” Massimo Reynaudo
UPM jatkaa edelleen Hollannin Rotterdamiin mahdollisesti rakennettavan biopolttoainejalostamon suunnittelua. Investointipäätöstä ei ole tehty.
Miksi päätöksessä kestää?
Reynadon mukaan investoinnin kannattavuuden arviointi on aina monimutkainen prosessi. Entistä monimutkaisemmaksi sen tekee se, että biopolttoaineet ovat vielä uusi ala.
”Alan säännöt selkenevät tulevaisuudessa.”
Jalostamoinvestointia suunnitellessa täytyy miettiä, kuinka paljon sijoitetulle pääomalle saa tuottoa seuraavan 20 vuoden aikana. Sinä aikana markkina tulee kasvamaan ja kilpailu lisääntymään, myös sääntely-ympäristö luultavasti muuttuu, Reynaudo kertoo.

Reynaudo työskenteli UPM:ssa seitsemän vuotta ennen nimitystään toimitusjohtajaksi. Hän on työskennellyt kahdella yhtiön kuudesta liiketoiminta-alueesta.
Miltä UPM näyttää, kun Reynaudo on ollut puikoissa nelisen kuukautta?
”Strategia on selkeä ja vakaa, toimintamalli on vakaa. Jaan yhtiön ydinarvot: aina oikein tekemisen sekä varovaisuuden kestävyyden ja sosiaalisen vastuun suhteen. Nämä ovat minulle erittäin tärkeitä arvoja. Yhtiön suorituskyky ja arvopuoli ovat erittäin vankat.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
