• Hurja video: Karhu riepotteli kuoliaaksi kahdeksan lammasta norjalaiskylässä

    Paikalla olleen Norjan luonnonsuojeluviranomaisen edustajan mukaan karhujen näkeminen alueella on hyvin epätavallista.
    Karhun riepottelemien lampaiden omistajan mukaan peto ei tuntunut säikkyvän paikalle sattuneita ihmisiä. Kuvituskuva.
    Karhun riepottelemien lampaiden omistajan mukaan peto ei tuntunut säikkyvän paikalle sattuneita ihmisiä. Kuvituskuva. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Luonto
    10.7.202614:00
    Henna Lääveri

    Norjalainen verkkolehti Nettavisen julkaisi torstaina hurjan videon lammaslauman kimppuun käyvästä karhusta.

    Videolla karhu käy kahdeksan lampaan kimppuun aidatulla pellolla. Tapaus sattui Nettavisenin mukaan lähellä Kramvikaa, Vuoreijan kunnassa Norjan pohjoisosissa.

    Katso hurja video alta. Jos upotus ei näy, näet videon täältä.

    Vuoreijan oman paikallislehti Varageravisa tavoitti tapettujen lampaiden omistajan Arnt Stømen, joka kuvaili tilannetta katastrofiksi.

    Mies kertoo saaneensa keskiviikkona hieman ennen puolta yötä ilmoituksen, että karhu riepotteli lampaita aidatulla alueella. Karhu ei miehen mukaan tuntunut pelkäävän mitään.

    Verilöyly tapahtui tapahtui lähellä vilkasliikenteistä E75 -tietä, joten tapahtuneella on useita silminnäkijöitä.

    Paikalla olleen Norjan luonnonsuojeluviranomaisen edustajan Christer Michaelsenin mukaan karhujen näkeminen tällä alueella on hyvin epätavallista.

    Nettavisen: Her går bjørnen til angrep

    Varangeravisa: Bjørn gikk amok mellom Vadsø og Vardø – Åtte sauer drept – Se bilder og video

    Lisää aiheesta
    • Karhu hyökkäsi miehen kimppuun yllättäen. Kuvituskuva.

      Erä | Ruotsissa miestä mahaan purrut karhu saa pitää henkensä – ”Valitettavaa”

    • Karhuemo puolustaa vaistomaisesti pentujaan hyökkäämällä vaaran aiheuttajaa kohti.

      Luonto | Karhut aiheuttaneet vaaratilanteita Suomessa ja Norjassa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    karhu
    lammas
    Norja
    eläinten hyökkäys
    Vuoreija
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle