• Karhut aiheuttaneet vaaratilanteita Suomessa ja Norjassa

    Suomessa tilanteissa selvittiin säikähdyksellä, Norjassa mies joutui tarkastuttamaan puremavammansa lääkärissä.
    Tilaajalle
    Karhuemo puolustaa vaistomaisesti pentujaan hyökkäämällä vaaran aiheuttajaa kohti.
    Karhuemo puolustaa vaistomaisesti pentujaan hyökkäämällä vaaran aiheuttajaa kohti. Kuva: Juho Rahkonen
    Metsä|Luonto
    25.6.202517:00
    Eija Vallinheimo

    Värtsilän verkkolehti kertoo, että Värtsilässä tapahtui tiistai-iltana noin yhdeksän aikaan vaaratilanne karhupentueen kohdattua pyöräilijät.

    Äiti oli pienen lapsensa kanssa pyöräilemässä, kun he kohtasivat karhuemon kolmen pennun kanssa.

    Äiti kertoo lehdelle havainneensa ensin pennut, myöhemmin emokarhu oli hypännyt tien penkereeltä polkupyörän vierelle ja karjahdellut kovaäänisesti. Äidin kertoman mukaan etäisyyttä emokarhuun oli ainoastaan metrin verran.

    Liperin ja Rääkkylän paikallislehti Kotiseutu Uutiset kertoo, että Rääkkylän Hypönniemessä henkilö joutui viime viikolla heittäytymään maahan ja tekeytymään kuolleeksi karhun edessä. Karhu kävi haistelemassa ihmistä ja jatkoi sitten matkaansa.

    Eri puolilla Liperiä ja Rääkkylää on tehty useita karhuhavaintoja viime viikkoina.

    Norjassa karhu puolestaan puraisi iltakävelyllä koiransa kanssa ollutta miestä. Tapaus sattui Jarfjordissa, Etelä-Varangissa. Paikka sijaitsee Poh­jois-Nor­jas­sa noin 60 ki­lo­met­riä Suomen rajasta.

    NRK:n mukaan karhu puri 45-vuotiasta miestä käteen ja hän joutui lääkärin tarkistettavaksi. Jarfjordin alueella on raportoitu paljon havaintoja karhuista.

    Paikalliset asukkaat uskovat karhujen tulevan Norjaan Venäjältä. Kyttyrälohen suuret kannat jäämerellä ovat elvyttäneet alueen karhukantaa merkittävästi viime vuosina.

    Tilastojen mukaan karhu on käynyt Suomessa ihmisen kimppuun keskimäärin kerran vuodessa. Viimeisen sadan vuoden aikana karhun hyökkäyksestä on koitunut yksi kuolonuhri, kun karhuemon ja tämän pennun väliin joutunut lenkkeilijä menehtyi Ruokolahdella vuonna 1998.

    Muualla maailmassa ihmisiä on kuollut useammin kohtaamisissa karhujen kanssa.

    Lisää aiheesta
    • Harva törmää karhuun luonnossa, mutta jos niin käy, tilanne on aina vaarallinen.

      Erä | Karhun uhkailemaksi joutunut metsätyöntekijä: ”Pelkään, että pian kohtaamme vieläkin vaarallisempia tilanteita karhujen kanssa”

      Tilaajalle
    • Karhua ei kannata houkutella pihapiiriin tai hakeutua karhun lähelle valokuvaa saadakseen.

      Erä | Poliisi varoittaa uudesta ilmiöstä: ”Ihmiset ovat lähestyneet ruokailevia karhuja alle 20 metrin päähän”

    • Poikaset viettävät ensimmäisen kesänsä emonsa kanssa, joka suojelee niitä ja opettaa selviytymistaitoja.

      Eläimet ja kasvit | Tiesitkö, että kansalliseläimemme virallinen nimi oli alun perin kiertoilmaus – tällaista on karhun salattu elämä

      Tilaajalle
    • Karhu metsässä. Kuvituskuva.

      Luonto | Parikkalassa kuorma-autoon törmännyt karhu ei vaikuta loukkaantuneen pahasti

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle