Viime viikkoina Suomessa on kärvistelty poikkeuksellisen pitkän pakkasjakson kourissa. Samaan aikaan pakkanen on hyydyttänyt tuulivoimalat. Tuulivoimatuotantoa on kiusannut tuulivoimaloiden siipiin kertynyt jää.
Kasvaneen energiankulutuksen ja tuotanto-ongelmien seurauksena pörssisähkön hinta ehti karata julmiin lukemiin. Moni onkin yrittänyt säästää rahaa pitämällä takassa tai puuhellassa lähestulkoon ikitulta.
Samaan aikaan Venäjä tuhoaa Ukrainan energiaverkostoa. Tuhottuja muuntajia ja energiantuotantolaitoksia yritetään pitää toiminnassa kaikin mahdollisin keinoin. Lämpöä on saatava koteihin poikkeuksellisenkin kylmän Ukrainan talven keskellä.
Näinä päivinä EU:n kiristyvät vaatimukset puun polttamista kohtaan kuulostavat hulluilta. Ainakin siis jos asiaa katsoo tavallisen omakotiasujan näkökulmasta. Takka on elintärkeä monessa suomalaisessa kodissa, tarjoten varman lämmönlähteen ja tuottaen merkittäviä säästöjä lämmityskuluissa.
Puun polttaminen on ollut jo vuosia keskustelunaiheena sen ympäristölle ja terveydelle aiheuttamien vaikutusten takia. Puun pienpoltolla on merkittäviä vaikutuksia ilman pienhiukkasten pitoisuuksiin ja väestön terveyteen myös pohjoismaisissa kaupungeissa.
Euroopan unioni onkin jo uudistanut ilmanlaadun raja-arvoja ja seurantaa koskevaa direktiiviä. Direktiivissä on mukana myös musta hiili. Suomessa mustan hiilen päästölähteitä on dieselajoneuvojen lisäksi erityisesti juuri puun pienpoltto.
RED III-direktiivi asettaa puolestaan jo sitovan 42,5 prosentin tavoitteen uusiutuvalle energialle vuoteen 2030 mennessä. Direktiivillä tiukennetaan biomassan energiatuotannon kestävyyskriteerejä.
Brysselissä ehdittiin jo väläyttää lakiluonnosta, joka asettaisi entistä tiukemmat päästörajat muun muassa puulämmitteisten tulisijojen hiukkaspäästöille. Luonnoksen julkaisua lykättiin ja asiaa siirrettiin eteenpäin esityksen saaman kritiikin takia. Komissio harvoin kuitenkin perääntyy esityksistään ja tiettävästi uusia suunnitelmia on jo työn alla.
Todennäköistä on, että puunpolton pienhiukkaspäästöjen raja-arvoja halutaan alentaa voimakkaasti. Jos varaavista takoista tulee liian kalliita ja puuhellat katsotaan liian suuriksi päästölähteiksi, miten suomalaiset pärjäävät tällaisina talvina? Vaikka ilmastonmuutos etenisi, tulee jatkossakin vastaan pitkiä pakkasjaksoja. Simppeli sähkökatkokin voi muuttua nopeasti kriisiksi lämmityksen osalta, jos ulkona paukkuu 20 asteen pakkanen.
Vaikka puun polttaminen tuottaakin pienhiukkasia, olisi päättäjien silti hyvä muistaa myös sosioekonomiset asiat. Puu palaa aina, oli kyseessä sitten kriisi tai pakkasjakso.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
