

Kuluva lämmityskausi on Kuortaneellakin ollut haastava, sillä kustannusten ja etenkin puuraaka-aineen hintojen raju nousu tulee näkymään lämmön hinnassa. Mutta selvitetäänpä silti, että mistä kaikessa on oikeastaan kyse.
Kaikki alkoi lämpöyrittäjyyteen liittyvästä tilaisuudesta, jonka jälkeen vuonna 2000 perustettu Kuortaneen Energiaosuuskunta on reilun parinkymmenen vuoden aikana laajentunut ensimmäisestä lämpölaitoksestaan neljän lämpökeskuksen ja koko Kuortaneen keskustaajaman lämmittäjäksi.
”Aloimme metsänomistajaporukalla pohtia, mihin saisimme ylimääräisiä rankoja menemään. Lopulta kymmenen meistä laittoi nimensä energiaosuuskunnan perustamispaperiin, kun näytti, että voisimme rakentaa lämpölaitoksen”, kertaa osuuskunnan puheenjohtajana koko ajan toiminut Veli-Matti Ruismäki.
”Aloimme metsänomistajaporukalla pohtia, mihin saisimme ylimääräisiä rankoja menemään.” Veli-Matti Ruismäki
Yhteistyössä kunnan kanssa osuuskunnan ensimmäiselle öljyä korvaavalle lämpökeskukselle löytyi paikka vanhainkodin alueelta. Tämän jälkeen tehty hankeselvitys räjäytti sitten potin.
Osuuskunta rakensi pian Lapuan hiippakunnan Haapaniemen leirikeskukseen erillisen 200 kilowatin lämpökeskuksen. Seuraavaksi nousi Kortesmäen asuntoalueelle kiinteän polttoaineen megawatin lämpökeskus ja kaksi kilometriä kaukolämpöputkea.
”Kun laitoksia tuli lisää enkä ehtinyt enää tehdä muita kuin osuuskunnan töitä päivystyksiä myöten, paukut alkoivat loppua. Silloin osuuskunnalle palkattiin ensimmäinen työntekijä eli toimitusjohtaja”, Ruismäki sanoo.

Vuonna 2008 toimitusjohtajaksi tullut Asko Sippola alkoikin ensitöikseen selvittää kaukolämpöverkon laajentamista keskustan alueelle ja uuden, ison lämpölaitoksen rakentamista Sampolan alueelle.
”Kaikkiaan kiinnostuneita oli 30, joiden kanssa teimme liittymissopimukset ja sen pohjalta uskalsimme alkaa suunnittelemaan lämpölaitosta ja verkostoa. Alueelle nousi 4,2 megawatin lämpölaitos”, Sippola sanoo.
Kortesmäen lämpökeskus jäi varalaitokseksi. Pari vuotta sitten tehtiin vielä tuplavarmistus tekemällä kaksi erillistä öljyllä lämpiävää varalaitosta, joista toinen varmistaa vanhainkotialueen lämmön saannin.

Myös molemmissa biopolttoainelaitoksissa on varalla öljy. Lisäksi osuuskunnalla on Seinäjoen puolella lämpölaitos yhdessä alakoulussa.
Vähitellen verkostoa on laajennettu ja kun erillisverkot on liitetty siihen mukaan, koko keskustaajamassa on yhtenäinen, 13 kilometrin pituinen kaukolämpöverkosto.
”Osuuskunnan alusta alkaen rakentama ja omistama kaukolämpöverkosto on varsin harvinainen Suomessa.” Asko Sippola
Osuuskunnan vuotuinen lämpöenergian myynti on 13 000 megawattituntia (MWh), josta keskustaajaman kaukolämpöverkoston osuus on 11 000 MWh. Kaukolämpösopimuksia on kaikkiaan 127 ja Kuortaneen kunta on suurin asiakas
”Osuuskunnan alusta alkaen rakentama ja omistama kaukolämpöverkosto on varsin harvinainen Suomessa. Kuortaneen kunta oli kyllä pariin kertaan laskettanut konsultilla verkoston rakentamista, mutta se oli todettu kannattamattomaksi, koska verkosto oli liian pitkä oletettuun myyntiin verrattuna.”
”Onneksi emme tienneet sitä”, Sippola naurahtaa.
Hänen mukaansa sitoutuneisuus palvelemiseen ja pienet henkilöstökulut ovat pitäneet toiminnan kannattavana. Ruismäki on vastannut pääasiassa päivystyksestä, joskin tarvittaessa on saatavissa ammattitaitoista tilapäisapua.
Molemmat toteavatkin, että työvoimatarvetta olisi yhdelle osaavalle ”yleismies Jantuselle.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
