• Huonosti suunniteltu ennallistamishanke voi aiheuttaa vakavan terveysuhan, selviää tutkimuksesta

    Tutkimuksen mukaan tartuntatautien riskiä voi vähentää esimerkiksi ripustamalla metsään pönttöjä pöllöille.
    Metsämyyrät kantavat myyräkuumevirusta, joka voi aiheuttaa ihmiselle vakavan taudin.
    Metsämyyrät kantavat myyräkuumevirusta, joka voi aiheuttaa ihmiselle vakavan taudin. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Ympäristö
    8.10.202519:30
    Anni-Sofia Hoppi

    Luonnon ennallistaminen voi kasvattaa eläinten levittämien tautien riskiä. Tämä selviää Nature Ecology & Evolution ‑lehdessä julkaistusta Helsingin yliopiston tuoreesta tutkimuksesta.

    Tutkijat selvittivät, miten ennallistaminen vaikuttaa tartuntatautien leviämiseen. Lopputulema oli, että ennallistaminen voi kasvattaa eläimestä ihmiseen leviävien tautien riskiä tilapäisesti.

    Syynä on se, että toivotut lajit eivät välttämättä palaa alueelle heti ennallistamisen jälkeen. Sillä välin tartuntatauteja levittävät eläimet voivat levitä ja lisääntyä, mikä kasvattaa ihmisten sairastumisriskiä.

    Tutkimusta johtaneen Helsingin yliopiston professorin Frauke Ecken mukaan näin voi käydä esimerkiksi vanhoissa metsissä. Puiden poistaminen voi horjuttaa monilajisten nisäkäsyhdyskuntien tasapainoa niin, että jäljelle jää vain muutamia lajeja.

    ”Jos vanhaa metsää pyritään ennallistamaan, joidenkin lajien paluu voi viedä jopa sata vuotta. Tänä aikana alueen saattavat vallata metsämyyrät, joiden kantama myyräkuumevirus voi aiheuttaa ihmiselle vakavankin taudin.”

    Yhtenä toimenpiteenä metsään voidaan ripustaa pönttöjä pöllöjen määrän lisäämiseksi.

    ”Saalistajia houkuttelevilla rakenteilla voimme hillitä metsämyyrän ja muiden tartuntoja levittävien lajien runsastumista, kunnes luonnollinen tasapaino palautuu.”

    ”Tärkein viesti on, että mahdolliset tautiriskit tulisi huomioida jo ennallistamistoimia suunniteltaessa.”

    Frauke Ecke

    Zoonoosi on eläinten ja ihmisten välillä tarttuva tauti, jonka aiheuttaja voi olla esimerkiksi bakteeri, virus, loinen tai prioni.

    Myyräkuumeen lisäksi niitä ovat muun muassa borrelioosi, rabies, lintuinfluenssa ja jänisrutto.

    Tutkijat kehottavat viranomaisia ja päättäjiä perehtymään eläinten levittämien tautien riskiin ennallistamisessa. Tutkimus on osa EU:n Beprep-hanketta. Uusimmat tiedot on koottu englanninkieliseen politiikkasuositukseen.

    ”Sen tärkein viesti on, että mahdolliset tautiriskit tulisi huomioida jo ennallistamistoimia suunniteltaessa. Näin voidaan vähentää toimiin liittyvää tautiriskiä”, Ecke toteaa.

    Tutkimus painottaa ilmastonmuutoksen huomioimisen tärkeyttä ennallistamishankkeissa, sillä elinympäristöjen olosuhteet voivat olla täysin erilaiset 50 vuoden päästä.

    EU:n ennallistamisasetuksen tavoitteena on parantaa luonnon tilaa ja pysäyttää luontokato. EU-maiden on ennallistettava vähintään 30 prosenttia huonokuntoisista luontotyypeistä vuoteen 2030 mennessä.

    Suomella on elokuuhun 2026 asti aikaa valmistella oma ennallistamissuunnitelmansa esitettäväksi EU-komissiolle.

    Tutkimus: Adaptive ecosystem restoration to mitigate zoonotic risks

    Lisää aiheesta
    • Ympäristö | EU:n luontovaatimusten toimeenpano on vaikea ja kallis tehtävä ‒ kustannus satoja miljoonia euroja vuodessa

    • Kreetalla turismi kuluttaa omalta osaltaan luontoa ja vaatii runsaasti makeaa vettä esimerkiksi uima-altaiden ja golfkenttien ylläpitoon.

      Ympäristö | Kun Suomi hermoilee ennallistamisen ja suojelun kanssa, moni muu EU-maa kuittaa velvoitteita pelloilla ja asutusalueilla

    • Suojelukartoituksessa pinta-alaltaan merkittävimpiä aluetyyppejä ovat luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset suoekosysteemit, joita on 617 900 hehtaaria.

      Luonto | Valtion mailta löytyi 1,3 miljoonaa hehtaaria monimuotoista luontoa täydentämään suojelutavoitetta

    Artikkelin aiheet
    ennallistaminen
    tartuntataudit
    zoonoosit
    Helsingin yliopisto
    luontokato
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä